23.-29.3.

24.-29.3.

Keskiviikon villiä iltaa lukuun ottamatta on ollut melko rauhallinen viikko. Maanantaina olin jälleen ohjauksen tunnilla, josta en liiemmin pitänyt. Sen lisäksi olin Taekwondossa ja taisinpa pelata jalkapalloakin. Taekwondo oli silloin aivan sairaan rankkaa, mutta ehkä treeni on hyväksi.

Tiistaina taisimme syödä taekwondo porukan kanssa heidän kerhotiloissaan treenien jälkeen. Tällä kertaa treenit eivät olleet niin rankat.  Syöminen treenien jälkeen mahtavaa, koska meitä oli varmaan kymmenestä eri maasta. Puolet taekwondon harrastajista on Etelä-Koreasta ja puolet jostain muualta. Pakko taas mainostaa Etelä-Korealaisten ystävällisyyttä kun he tilasivat ruuat ja näyttivät meille kuinka ruokaa kuuluu syödä jne. Ravintola siis kuljetti ruuat meille. Ruokana meillä oli paistettua kanaa ja kiinalaista sipulia. En ole vastaavaa sipulia missään nähnyt, mutta siksi sitä nimitettiin. Ruoka oli aivan mahtavaa. Kana oli siis KFC tyylistä kanaa, mutta siinä oli mausteita ja muuta sellaista. Oikeastaan voi sanoa, että kyseessä oli siis fuusioruokaa. Amerikkalaista etelätyylistä kanaa, mutta mausteena oli muun muassa soijaa, chiliä ja muuta. Parasta oli kuitenkin kun jokainen kertoi vuorollaan omasta elämästään hieman.

Lopulta pystyimme kaikki huomaamaan kuinka epämääräinen käsite kansallisuus lopulta onkaan. Useat olivat kahden maan kansalaisia eivätkä välttämättä osanneet sanoa mistä olivat kotoisin. Liikuttavinta oli kun ruandalainen tyttö kertoi hänen elämästään. Hän oli syntynyt ruandassa, mutta asunut myös Kamerunissa, Keniassa ja nykyään sitten Belgiassa. Koska hänellä ei ollut vielä belgialaista passia hänen oli todella vaikeaa saada viisumia Souliin, mutta lopulta vain päivää ennen hänen lentonsa lähtöä hänen viisuminsa myönnettiin. Tässä sitä huomaa miten eriarvoisessa asemassa afrikkalaiset ovat muuhun maailmaan verrattuna. Sen lisäksi erään puoliksi ranskalaisen ja puoliksi saksalaisen tarina oli hauska. Hän osasi sujuvasti kumpaakin kieltä eikä ollut varma kumpaan maahan kuului enemmän. Aina kun hän puhui ranskaa ihmiset, sanoivat hänelle, että hänellä on saksalainen aksentti ja päinvastoin.

Keskiviikkona olin sitten Sopungin eli suomalaisten opiskelijoiden järjestämässä tapaamisessa. Siellä kokoontuivat kaikki suomalaiset Soulissa opiskelevat opiskelijat. Olin kateellinen ihmisille, jotka asuivat keskustassa, mutta on meilläkin hyviä puolia toisaalta. Jälkikäteen ajateltuna olisin kuitenkin voinut ehkä hakea johonkin toiseenkin yliopistoon, joka olisi kuuluisampi ja lähempänä keskustaa, mutta siellä ei olisi voinut opiskella pääainettani, joten tänne sitä päädyttiin. Täällä on myös se hyvä puoli, että upea luonnonsuojelupuisto on vieressä. Se toisaalta onkin sitten ainoa hyvä puoli. Ilta oli suhteellisen hauska ja päädyimme kämppikseni Ilmon ja parin muun suomalaisen kanssa viettämään iltaa pikkutunneille asti. Emme menneet mihinkään klubiin vaan olimme lähinnä rauhallisissa kuppiloissa ja söimme sekä joimme. Eräässä kuppilassa otimme vielä ison olutsysteemin, josta pystyi kaatamaan lasiin olutta. Tämän kanssa tarjottiin pientä purtavaa kuten maissia, snackseja enkä nyt muista mitä kaikkea, mutta sivupurtavat ei maksanut mitään. Mikäs sen hienompaa.

Torstaina menin melko pitkälle kävelylle luonnonpuistoalueelle toipumaan krapulasta. Kävelin kahden huipun päällä ja näkymät olivat todella fantastiset. Todellakin tässä luonnonpuistoalueella riittää nähtävää. Perjantaina olin koulussa ja myöhemmin menin käymään vielä teatterissa ystäväni Connorin kanssa. Menimme Hyehwan teatterialueelle, jossa on satoja pikkuteattereita. Suurin osa taitaa olla amatööriteattereita, mutta ammattimaiselta niiden touhu kyllä vaikutti. Esitys oli todella hauska ja mukaansatempaava, vaikka en paljon mitään siitä ymmärtänytkään. Esitys oli murhatarina, mutta muuta en esityksestä pystynyt juonellisesti käsittämään. Vaikka esitys olikin murhatarina, se oli outo sekoitus komediaa, trilleriä ja kauhua. Esiintyjät olivat aivan fantastisia ja eräs miesnäyttelijä, joka esitti useampaa roolia, teki kyllä vaikutuksen. Hän esitti muun muassa pappia ja espanjalaista Carlosta. Koko yleisö ulvoi naurusta kun hän sanoi kovaan ääneen; hallelujaa, samalla kaikkia pyydettiin nostamaan kätensä ilmaan, kuten kunnon jumalanpalveluksessa kuuluukin. Carlosta esittäessään hän puhui englanniksi hauskoja fraaseja, kuten kaam daun ja muuta sellaista. Hulvattoman hauskaa. Vaikea selittää sen tarkemmin, mutta oli kuitenkin 12000 arvoista. Esitys oli muutenkin suht osallistavaa ja yleisöä haastateltiin välissä ja etummaisten päälle roiskui hieman vettä ja muuta sellaista. Lisäksi lopuksi kaikista otettiin ryhmäkuva ja näyttelijät puhuivat jotain omana itsenään esityksen jälkeen. En kyllä ymmärrä mitä, mutta outoa se oli.  

Lauantaina kävimme eräiden uzbekistanilaisten naapuriemme kanssa syömässä, Itawoenissa uzbekistanilaisessa ravintolassa. Matkassamme oli myös samainen kiinalaine tyttö, jonka olin kohdannut ensimmäisenä päivänäni Soulin lentokentällä. Tämä kiinalainen, nimeltään Liuxin Zhou, (jouduin lunttaamaan nimen facebookista) kertoi taas tarinoita Kiinasta ja sieltä kyllä riittää kerrottavaa. Uzbekistanilaiset kertoivat myös tarinoita kotimaastaan ja se on kyllä kiehtova maa. Ikään kuin sekoitus, Turkkia, Intiaa ja ehkä Afganistani tai jotain. En tiedä. Hieno maa joka tapauksessa, jolla on paljon historiaa. Uzbekistanilainen ruoka on todella hyvää ja sitä oli paljon. Eikä hintakaan ollut mikään järisyttävä. Viidestä ruokalajista 11000 wonia. Ei paha ollenkaan. Uzbekistanilaiset ovat kuulemma muuten rakentaneet Taj Mahalin. Tätäkään en tiennyt ja kuinka olisinkaan tiennyt. Hyvä kun edes tiesin missä koko maa on. Tänään olen ollut hieman toipilaana ja muun muassa tehnyt korean laiskan läksyjä. Niin se pitää vielä mainita, että täällä on aika tiukkaa yliopistotehtävien suhteen. Opettaja tarkistaa jokaisen osalta erikseen, onko tehtävät tehty ja merkkaa sitten kirjaa onko tehty vai ei. Samanlainen meininki on kuulemma muissakin yliopistoissa, ainakin mitä tulee korean kielen opiskeluun. Mutta olipa taas hieno viikko ja saa nähdä mitä ensi viikolla tapahtuu. Toivottavasti tervehdyn pian. Ei tässä toisaalta muuta kuin pientä yskää, mutta pitää kuitenkin muistaa levätä.

17.-23.3. Arki alkaa.

17.-22.3. Arki alkaa.

Kaiken kaikkiaan hieno viikko. Nyt tuntuu siltä, että arki on vihdoin alkanut. Se on hieman ikävää, mutta toisaalta myös hyväkin asia. Ajoittain tuntuu siltä, että on ärsyttävää kun ei ole jääkaappia eikä kokkausmahdollisuutta, mutta enimmäkseen se ei haittaa yhtään, koska esimerkiksi yliopistolla on mahtavat ruokailumahdollisuudet.  Enää Soul ei tunnukaan niin ihmeelliseltä ja se on harmillista, mutta täällä on kuitenkin edelleen lukemattomia paikkoja joihin mennä, siis sellaisia, joissa en ole vielä käynyt (Soulin torni oli kuitenkin mahtava kokemus ja lisäsi taas ihmeellisyyden tuntua tässä paikassa).

 Muutamia uusia paikkoja, joissa olen tällä viikolla käynyt, olivat ainakin Hongdae ja lisäksi tutustuin Sinchoniin paremmin. Kiertelin myös hieman enemmän Sejongin aluetta ja kävin Jogye lahkon päätemppelissä. Tämän temppelin vierellä oli myös buddhalaisuuden informaatiokeskus, jossa oli eräs nunna, jonka kanssa pystyi juomaan teetä. Nunna on Koreaksi bihuni ja hän kertoi minulle korean 16 eri buddhalaisesta temppelistä, joissa on englanninkielisiä ohjattuja temppelivierailuja. Juttelimme yhteensä noin kaksi tuntia ja joimme teetä. Nunna sanoi myös milloin vihreä tee maistuu hyvältä. Se on silloin kun mieli on kirkas ja puhdas. Eli kuten ounastelin nauttiakseen vihreästä teestä täytyy olla valaistunut. Minun pitää kyllä myöntää, etten erityisemmin nauti vihreästä teestä, mutta ei se pahaakaan ole. Toisaalta tämä tee, jota join hänen kanssaan oli kyllä parempaa kuin se tee, jota join teekaupassa viime viikolla. Jongnon alueella on myös hauskoja pikkukujia, joista tuli mieleen Thaimaa. Tämän pikkukujia sisältävän alueen nimi Jongnon sisällä, on muistaakseni Ilseon. Ne olivat varmaankin vanhaa kaupunkia.

Tänään kävin taas kävelemässä Bukhansanin luonnonsuojelualueella, joka oli virkistävää. Klubi ilta oli eilen melko rankka ja ei mikään mahtava. Oli suhteellisen hauskaa, mutta oli myös todella paljon ikävyyttä ilmassa kuten se, ettemme päässeet erääseen klubiin vain, koska olimme ulkomaalaisia. Tämän klubin tai baarin edustalla oli kyltti, jossa luki, että ulkomaalaisia ei saa tulla baariin. Olimme suunnitelleet menevämme tähän baariin, koska siellä sai juoda ilmaiseksi niin paljon kuin halusi ja sisäänpääsy oli vain 15000 wonia. No ulkomaalaisia ei kuitenkaan sisään otettu, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmiamme ja menimme toiseen baariin. Aika shokeeraavaa.

Ilta oli kuitenkin enimmäkseen viihdyttävä, paitsi loppuillasta kun jäin itsekseni baariin. Sitten näin kuitenkin vielä paria kaveria ja menin toisen kanssa metroon. Toinen meni jonkun naisen kanssa johonkin. Hän kuitenkin joutui ottamaan metron takaisin ja en tiedä mitä hän sitten teki. Toinen kaverini meni häntä vastaan, mutta minä menin kotiin. Nukahdin metroon ja menin melkein päätepysäkille. Lopulta olin vasta puoli kahdeksalta kotona. Melko rankka ilta kyllä.

Kävelyretkellä (launtaina 22.3.) luonnonsuojelualueella löysin uuden huipun, josta oli vielä hienommat näkymät kuin edellisestä paikasta. Ehkä huomenna kiipeän aivan huipulle asti. Saa nähdä. Joka tapauksessa luonnonsuojelualue on valtava ja siellä kyllä nähtävää riittää. Törmäsin myös joihinkin outoihin heppuihin, varmaankin shamaaneihin, joista olen kuullut täällä. He olivat kyllä pukeutuneet ihan tavallisesti, mutta he suorittivat jotain rituaalia kivellä istuen. Eli lauloivat kovaäänisesti, istuivat kiven päällä ja heiluttelivat hitaasti käsiään. Eräs mies kailotti kovaan ääneen jotain rytmikästä puheenpartta, joka kuulosti hieman resitaatiolta tai muulta vastaavalta. En ole varma oliko hän shamaani, mutta sellaisia olen kuullut täällä olevan. Oli outoa törmätä sellaiseen kuitenkin näin arkipäiväisessä ja yllättävässä tilanteessa. Tämän lisäksi hänellä oli aivan tavalliset vaatteet. Kaikkiaan näitä shamaaneja taisi olla kuusi kappaletta kahdessa eri paikassa. Yhdessä paikassa oli mies ja kaksi naista ja toisessa paikassa kolme naista. Kaikki messusivat kuitenkin yhtä aikaa. Pitäisi varmaan tutustua lisää siihen keitä he olivat ja mitä he tekivät, mutta en tiedä kuka osaisi kertoa. Ehkä korean opettajamme?

Korealaiset ovat edelleen hyvin ystävällisiä. Esimerkiksi kämppikseni osti eilen ananaspurkkeja kaikille huonetovereille. Lisäksi toinen kämppikseni tarjosi eilen lihanyyttejä, joita en ollut ennen maistanutkaan. En ole kyllä vieläkään saanut korealaista puhelinliittymää, vaikka eräs random tuttavuus, josta kirjoitin viime viikolla, niin kovasti lupasi auttaa minua siinä asiassa. En ole kylläkään yllättynyt, ettei hän olekaan auttanut, mutta minua risoo se, etten koskaan saa ketään tuttavaa puhelinkauppaan kanssani. Global Buddyakin näen kerran viikossa enkä muista mainita siitä asiasta ja jos menen itse kauppaan he vain sanovat, että tarvitsen alien registration cardin. Tiedän, että on mahdollista saada prepaid liittymä, mutta puhelin kaupoissa on hankala asioida kielimuurin takia, lisäksi minulla on parempaakin tekemistä kuin ravata jossain puhelinkaupassa. Toisaalta olen pärjännyt vallan mainiosti ilman puhelintakin.  Tämä tuttava josta kerroin ei myöskään päässyt auttamaan minua kääntämään tunnilleni, josta en ole yllättynyt, koska se oli outo lupaus. No joka tapauksessa hän on edelleen hyvin ystävällinen ja korealaiset muutenkin ovat. Esimerkkejä on niin paljon, etten pysty niitä edes kirjoittamaan kaikkia.

Tässä kuitenkin eräs esimerkki ystävällisyydestä, joka nyt tulee mieleen, josta on syytä kirjoittaa.  Erään kaverini global buddy ja hänen ystävänsä veivät meidät syömään Sinchoniin. Ravintolan nimi oli joku Galbi tai sellainen. Galbi on kanaruokalaji, joka oli aivan törkeän hyvää. Se oli tulista, mutta siinä oli myös paljon aromeita ja muita mausteita. Kana paistettiin keskellä pöytää. Se siis tuotiin pöytään raakana ja se paistui siinä samalla kun odotimme. Kanan kanssa tarjottiin kaalia ja myöhemmin paistettua riisiä. Riisi paistettiin kanakastikkeessa. Riisin päälle laitettiin myös juustoa ja lopputulos muistutti hieman lasagnea. Korealaiset ystävämme pitivät huolta siitä, että meillä oli alkuruokia ja hoitivat myös kanan paistoa, vaikka tarjoilija olikin siitä päävastuussa. Tälllaisissa pienissä asioissa se ystävällisyys tulee ilmi.

Sinchonissa porukalla

Ravintolassa

Tarjoilija paistaa ruokaa pöydässä.

Viikon kohokohtia olivat ainakin jimgilban eli saunavierailu ja sitä edeltävä ruokailu sekä eilinen klubi-ilta. Jimgilban oli Sinchonissa ja se oli paljon pienempi kuin ensimmäinen jimgilban, jossa kävimme.

Oppitunneista sen verran, että suhde opettajiin on melko avoin ja lämmin, vaikka aiemmista kirjoituksista olisi ehkä saanut toisenlaisen käsityksen. Kirjoitin, että korealaiset nousevat seisomaan opettajan tullessa, mutta enää he eivät kuitenkaan näin tee. En tiedä miksi ensimmäisellä tunnilla tehtiin niin, mutta ihan hieno juttu sekin oli. Opettajiin on oikeastaan hyvin rento ja lämmin suhde, mikä on hienoa.

Korealaiset ovat muutenkin eräässä suhteessa ystävällisempiä kuin esimerkiksi eurooppalaiset ja tämä on se, että he siivoavat usein ilman palkkaa ja tekevät muutenkin paljon vapaaehtoistyötä. Esimerkiksi turistiauttajat kaduilla ovat vapaaehtoisia. Sen lisäksi erään klubi-illan päätteeksi asiakkaat jäivät siivoamaan klubissa. Tämä oli ehkä hieman underground-klubi, koska siellä sai muutenkin polttaa tupakkaa. Koreassa ei melkein missään saa polttaa tupakkaa ja joka paikassa on erikseen kieltoja tupakoinnin takia, kuten vessoissa ja luonnonsuojelualueilla yms. Tämän lisäksi siivosimme oppilaiden kanssa erästä luokkahuonetta. Miksi ei? Tosin onhan se omituista. Luulisi, että yliopisto järjestäisi kunnolla siivouksen. Tämä tapahtui kuitenkin remontin jälkeen, joten ehkä sinne ei ollut vain ehditty hommata siivoojia.

Mainitsen vielä eräästä hauskasta tavasta. Korealaiset pesevät hampaitaan koko ajan. Esimerkiksi yliopiston vessassa olen nähnyt usein ihmisiä hampaitaan pesemässä. Sen lisäksi kämppikseni pesee koko ajan hampaitaan; aamulla, iltapäivällä ja illalla. Näiden lisäksi näin myös Korean kansan historian museossa erään tyypin pesevän hampaitaan. Erittäin outoa. Toki hyvä tapa, eihän siinä mitään. 

P.S. Opin myös korealaisia juomaleikkejä kun kävimme korealaisten ystäviemme kanssa Sinchonissa. Nämä ovat niitä leikkejä, joista tulee aivan valtava meteli kun korealaiset niitä leikkivät. Näistä leikeistä olin kirjoittanut aiemmissa kirjoituksissa. Kuten sanottua, korealaiset osaavat olla erittäin äänekkäitä. Ei nyt tule mieleen erityistä esimerkkiä, mutta välillä korealaiset vain huutavat jotain johonkin tilanteeseen liittyen.  (huom. lisätään tähän, että taekwondo tunnilla, jossa olin tänään 24.3. huudetaan ja todella lujaa) Muitakin paikkoja on varmaan, mutta niitä ei nyt tule mieleen. Vähän huonosti selitetty, mutta ehkä jotkut ymmärtävät.
Juomaleikissä lauletaan aina ennen juoman juomista erästä laulua, joka on suurin piirtein samanlainen kaikkialla, mutta jokaisessa yliopistossa, on siitä erilaisia variaatioita. Siinä lauletaan suurin piirtein, että; juo, juo, se tekee hyvää ja niin edelleen.

Laulua ennen määritellään erilaisin tavoin kuka juo, esimerkiksi syömätikut voidaan osoittaa johonkin henkilöön. Joukosta valitaan yksi henkilö, joka sanoo jonkun numeron. Sitten tämän numeron avulla katsotaan mistä mihin syömätikut osoittavat. Jos numero on esimerkiksi seitsemän, lasketaan seitsemään syömätikkujen osoittamaa reittiä. Tämän lisäksi on olemassa esimerkiksi leikki nimeltään, Baskin Robbins 31. Ehkä selitän joskus toiste miten tätä pelataan, mutta pelin nimi tulee siitä, että Baskin Robbins jäätelökaupassa on 31 eri makua. Todella hassua.

23.3.

Kävimme katsomassa kuningas sejongin palatsia ja menin sen jälkeen käymään vielä seoul towerissa, joka oli suhteellisen lähellä. Erittäin hieno päivä. Sejongin palatsissa oli paljon eri vaihto-oppilaita ja heidän global buddyja. Seoul tower oli todella mainio paikka, josta näki koko soulin. Mikäs sen hienompaa. 

Kuvia Luonnonpuistosta.

Söpöjä koiria. En tiedä rotua. Erikoisen näköisiä kyllä.

Toinen viikkoni Etelä-Koreassa.

10.3.-16.3.

Jälleen viikko vierähtänyt ja on blogipäivityksen aika. Koko viikon ajan minulla on ajoittain pyörinyt mielessä ajatuksia mitä minun pitäisi kirjoittaa tästä viikosta ja jälleen kerran on todettava, että viikon aikana on tapahtunut todella paljon. Kuitenkin nyt alkaa tuntua myös siltä, että arki sujuu sutjakkaammin. Olen löytänyt sopivia ruokapaikkoja ja osaan tilata ruokaa helposti sekä kaupasta voi ostaa valmisnuudeleita, jotka ovat täällä paljon parempia kuin Suomessa. Lisäksi niiden valmistaminen on todella helppoa; kuten aiemmin olen todennut ,asuntolamme käytävällä on automaatti, josta saa kuumaa ja kylmää vettä.  Kuuma vesi on siis kiehuvan kuumaa vettä. Tämä on kyllä erittäin kätevää ja olisi tosi hienoa jos Suomessakin olisi kuumavesiautomaatteja joka paikassa. Täällä niitä todellakin on joka paikassa.

Tämän lisäksi koulussa on paljon ruokaloita, joissa on esillä aina päivän annokset (helpottaa huomattavasti tilaamista). Sen jälkeen kassalla tai automaatilla sanotaan sen annoksen numero, jonka haluaa tilata.  Kassalta saa sitten lipukkeen, joka viedään toiselle tiskille, josta saa annoksen. Ruuat ovat suurin piirtein saman hintaisia kuin Suomen kouluruokaloissa, mutta yleensä parempia. En nyt muista kaikkia suosikkeja, mutta esimerkiksi friteerattu porsaanleike kastikkeen kanssa on erittäin hyvää.  Global Buddyni kertoi myös, että viereisestä kiinalaisesta ravintolasta voi tilata ruokaa, vaikkapa asuntolaan. Sitäkin voisi testata joskus. Tämä kiinalainen on ehdottomasti edullisimpia ravintoloita ja kaiken lisäksi huippuhyvä paikka. Olen huomannut kuinka useat opiskelijat ovat tilanneet ateriansa esimerkiksi koulun nurmikolle tai kahvilapöydille ja syönyt kiinalaisen ravintolan ruokia. Lounasaikaan koko koulun piha onkin yleensä täynnä skoottereita, jotka kuskaavat ruokaa ravintolasta.

Mitä muuta viikon aikana on tapahtunut? Opiskelu on lähtenyt käyntiin ja se tuntuu vähän oudolta edelleenkin. On hieman turhauttavaa istua ohjauksen tunnilla ja en oikein tiedä, että pitäisikö mennä johonkin muille tunneille. Taidan vain istua siellä ja toivon, että siitä saa jotain irti. Tällä tunnilla ei juurikaan puhuta muuta kuin koreaa ja kääntäminen on auttavaa. Politiikan kurssi, joka olisi ollut englanniksi, jouduttiin peruuttamaan, koska osallistujia ei ollut tarpeeksi. Näyttelijäntyön tunti on ollut erittäin antoisaa (tosin välillä myös rankkaa). Olen oppinut näyttelijäntyön ja äänenmuodostuksen tekniikoita, joihin en ole aiemmin missään törmännyt. Lisäksi kävin katsomassa ensimmäisen vuoden oppilaiden tuntia, joka oli hyvin mielenkiintoinen sekin. Kirjoitin ylös harjoitteita, joita he tekivät ja ehkä voin oppia siitä jotain. Saatan jopa video kuvata jotain tuntia jos kehtaan. Miksipäs ei. Pitää tietenkin kysyä lupa, mutta kuitenkin. Korean kurssi on aivan mahtava ja siinä meinaan jatkaa ainakin. On todella hauskaa oppia täysin uutta kieltä ja vieläpä erittäin hauskojen luokkatovereiden kanssa.

Sen lisäksi kävin tiistaina vihdoin rekisteröitymässä Alien Registration Centerissä. Jonotus oli pitkä, mutta onneksi siedettävä. Olin kymmentä vaille seitsemän rekisteröitymisjonossa. Toimisto aukesi yhdeksältä ja pääsin pois kaksikymmentä vaille kymmenen. Jos olisin tullut edes puoli tuntia tai varttiakin myöhemmin olisin joutunut todennäköisesti jonottamaan vielä useamman tunnin, joten oli hyvä, että tulin ajoissa. Jonottaessa juttelin muutaman luokkatoverini ja naapurini kanssa ja lisäksi tutustuin uusiin ihmisiin jonossa kuten erääseen amerikkalaiseen tyyppiin, joka soittaa bändissä nimeltä Cannibal Heart. Hän kutsui minut keikalleen, joka on joskus jossain. Voisin ehkä mennäkin, mutta kuuntelin bändiä youtubesta ja suoraan sanottuna se oli aivan hirveää kuraa. En sitten tiedä harmi sinänsä, koska tämä kaveri oli todella mukava. Amerikkalaiset, joihin olen tutustunut täällä, ovat muutenkin äärimmäisen mukavia.

Connor juo kahvia ja nainen, joka tarjosi kahvia katselee taustalla.

Munkki tarjoaa teetä.

Eräs nimeltään, Connor, on hyvä tyyppi ja tulemme hyvin toimeen. Kävimme kävelemässä Bugaksanin luonnonpuistoalueella eilen ja siellä menimme erääseen temppeliin, joka sijaitsi korkealla vuoren päällä. Täällä temppelissä eräs vanha nainen tarjosi meille kahvia, jonka jälkeen munkki saapui huoneestaan ja tarjosi meille teetä. Oli hienoa nähdä korealainen teen valmistustapa käytännössä. Ensin täytyy kiehauttaa vettä ja kaataa se kulhoon, jonka jälkeen se kaadetaan toiseen kulhoon, jossa on itse teen lehdet. En suoraan sanottuna ymmärrä mitä hienoa on vihreässä teessä. Se ei oikeasti maistu millekään ja siinä on tietynlainen aromi, jonka pystyy vaivoin haistamaan. Kuitenkin jotkut, erityisesti buddhalaiset tuntuvat aivan villiintyvän erilaisista vihreän teen laaduista ja arvostavat sitä yli kaiken. Ehkä he ovat sitten valaistuneita ja pystyvät maistamaan sen hienot aromit.

Temppeli sisältä

Upea kalliomuodostelma luonnonsuojelupuistossa.

Jeesus Kristus?

Näkymä luonnonsuojelualueelta. Savusumu eli saastepilvet peittävät pahasti näkymiä.

Connor kuvaa.

Kävin tänään myös teekaupassa ja maistelin sielläkin erilaisia teelaatuja. Teekauppa oli erittäin mahtava, koska siellä pystyi todella maistamaan sitä teetä ennen kuin osti mitään. Ajattelin ostaa tästä kaupasta teetä tuliaiseksi vielä joku päivä eräälle kaverilleni, joka on innoissaan kaikista teelaaduista. Toivottavasti hän pitää siitä, jota kauppias suositteli.

Näiden tapahtumien lisäksi minun on erikseen mainostettava korealaisten ylitsevuotavaa ystävällisyyttä ja hyväsydämisyyttä, joka jaksaa edelleenkin yllättää. Eräänä päivänä, taisi olla keskiviikkona, eräs tyttö nimeltään Yeonjung tuli juttelemaan minulle yliopiston käytävillä, vaikka emme olleet koskaan ennen tavanneet missään. No ei siinä mitään, mutta hän kysyi heti puhelinnumeroani, koska minulla ei ollut puhelinnumeroa hän pyysi lisäämään minut facebook-kaverikseen ja antoi minulle sähköpostiosoitteensa. Ei siinä vielä mitään, mutta heti kun olin lisännyt hänet kaveriksi hän pyysi minut lounaalle ja lupautui auttamaan minua esimerkiksi hankkimaan puhelinliittymän ja tulemaan kääntämään tunneille, joissa olen. Kävimme torstaina lounaalla ja hän ohjasi minut Taekwondo ryhmään, johon olen nyt ilmoittautunut. Taekwondokaan ei maksa mitään ja lisäksi saan lainata taekwondo pukua. Jotenkin kaikki tämä tuntuu sellaiselta, joka voisi tapahtua vain täällä Koreassa. Ihmiset ovat aivan aidon ystävällisiä eivätkä halua välttämättä mitään vastapalveluksia. Mietin, että mitähän tämän tytön poikaystävä ajattelee siitä, että hän auttaa minua näin avuliaasti, mutta jos olemme vain ystäviä niin mikäs siinä. Aivan mahtava ihminen, pakko sanoa. Tämän lisäksi munkki  sekä vanha nainen, jotka  tapasimme temppelissä olivat aivan käsittämättömän ystävällisiä. Oli todella mukavaa kuunnella naisen puhetta, vaikka emme ymmärtäneet sanaakaan mitä hän sanoi. Munkki, jonka tapasimme osasi englantia melko hyvin. Myös lähes kaikki ihmiset, joita kohtaa kaduilla ainakin yrittävät auttaa jos kysyy neuvoa, vaikkeivät he osaisikaan Englantia.
Soul tuntuu muutenkin maagiselta kaupungilta. En ole koskaan ennen ymmärtänyt ihmisiä, jotka villiintyvät jostain tietystä kaupungista kuten vaikkapa Pietarista tai Lontoosta, mutta nyt ymmärrän. En itse pitänyt erityisemmin Pietarista tai Lontoostakaan liiemmin, mutta ehkä se johtui vain siitä, että olin turisti. Soul sen sijaan on mahtava ja voisin muuttaa tänne loppuelämäkseni jos niikseen tulee. Mutta tietenkin tämä on vain tämän hetkinen tunne ja muutaman kuukauden jälkeen kaikki saattaa tuntua vähemmän ihmeelliseltä, joka tapauksessa ei ainakaan kaduta, että tulin tänne.

Yöelämä Soulissa on myös omiaan lisäämään maagisuuden tuntua tässä kaupungissa. Torstaina kävimme Sinchonissa kolmessa eri baarissa ja tapasin siellä useita suomalaisia kuten Ilmon ja Caritan sekä joitakin ruotsalaisia ja kymmeniä muita ihmisiä, joiden nimiä en muista. Sillä ei ole väliä kenet kohtaa ja milloin. Pääasia, että on hauskaa.

Eilen kävi ilmi, että Ilmo muuttaa minun kämppääni, joten tietyssä mielessä Soul tuntuu vain pikkukylältä, jossa kaikki tuntee kaikki, mutta siltikin täällä on tuhansia mielenkiintoisia paikkoja minne mennä ja miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, jotka voivat ruveta ystäväksesi tuosta vaan. Tämä on osa vaihto-oppilaana olemisen riemua ja ehkä myös suurkaupungissa elämisen riemua. Ennen kuin tulin tänne ajattelin, että suurkaupungit eivät ole minua varten. Nyt olen kuitenkin huomannut, että suurkaupunkielämä voi olla erittäin hienoa. Tosin, kyllä minulle oli sellainen olo tullut joskus toistekin esim. Moskovassa, mutta koskaan ennen, en ole samalla tavalla kokenut, millaista voisi todella olla elämä miljoonametropolissa.

Tänään kävin myös eräässä temppelissä nimeltään Hwa Gye Sa, jossa toimii Soul International Zen center. Temppeli on suhteellisen lähellä yliopistoani ja kävelin sieltä takaisin. Matka kesti noin puolitoista tuntia. Onneksi se oli suurimmaksi osaksi puistoaluetta. Sielläkin oli yllättäen amerikkalaisia ja paljon eri maista tulleita ihmisiä. Meditoimme ensin kaksi tuntia, jonka jälkeen eräs amerikkalainen vapaaehtoinen piti Dharmapuheen ja sen jälkeen korealainen munkki piti dharmapuheen. Kummatkin puheet olivat äärimmäisen mielenkiintoisia ja innostavia. Amerikkalainen vapaaehtoinen, joka työskenteli ala-asteen opettajana, piti hauskan, rehellisen sekä maanläheisen puheen esimerkiksi vihasta hänen oppilaitaan kohtaan. Hän kertoi myös erään Theravada perinteen mukaisen tarinan hirviöstä, joka kasvoi aina kun sitä haukuttiin ja tarinan helvetistä sekä taivaasta. Munkki ilmoitti aluksi, että hän olisi kertonut täsmälleen saman tarinan kuin amerikkalainen ja sanoi sitten, että hän haluaisikin sen vuoksi antaa vuoron kysymyksille.

Puhuimme sen jälkeen niitä näitä ja munkki puhui muun muassa siitä kuinka hänen äitinsä ei pitänyt siitä, että hän on munkki ja kuinka hän koki sen välillä hankalana kun hänen veljensä kääntyi kristityksi. Nykyään hän kuitenkin kertoi pitävänsä siitä, että hänen veljensä on kristitty, koska se on antanut hänelle suunnan elämässä. Munkki oli sitä mieltä, että ennen sitä hänen veljensä ei oikeastaan tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä.  Munkki oli erittäin rehellinen ja innostava, mutta samalla myös syvällinen ja kiinnostava. Hän huomautti ja muistutteli zen- tai koreaksi seon opetuksen tärkeimmistä asioista eli siitä, että pitää elää tässä hetkessä. Eräs espanjalainen kysyi, kuinka buddhalaisuus voi auttaa ympäristöongelmissa, kuten saasteissa ja muussa. Munkki kysyi espanjalaiselta, mitä hän tekee juuri nyt. Espanjalainen vastasi aluksi, että hän on graafinen suunnittelija ja tullut työmatkalle Souliin ja muuta sellaista. Sitten munkki kysyi uudelleen, mitä hän tekee juuri nyt. Ja espanjalainen vastasi, että istun vain. Siinä oli vastaus. Munkki jatkoi, että protestointi voi auttaa tai muu vastaava, mutta se voi tuoda myös lisäongelmia, kuten liikennetukoksia ja muuta sellaista. Tämä oli mielestäni hieno zen opetus ja juuri sellainen kuin tarinoissa kuulee. 

P.S. Kävin torstaina myös Myeng-Dongin ostoskeskusalueella, jossa kävin muun muassa katolisessa kirkossa. Kirkko oli hyvin pieni, mutta ihan hauska. Tämän lisäksi kiertelin kauppoja ja ostin hienot vihreät kengät. Jee.

Niin ja täällä on eilen ja tänään ollut upeat kelit. Noin +15 ja aurinkoista. Keväältä tuntuu.