18.-26.5.

18.-26.5.

Muistan eilen miettineeni jotain tiettyä yksityiskohtaa korealaisesta kulttuurista, jonka olisin kirjoittanut blogiini, mutta en nyt millään saa päähäni mikä se mahtoi olla.

Kirjoitan tähän nyt kuitenkin päiväkirjan omaisesti  eli  aloitan viime viikon tiistaista. Viime tiistaina taisin harjoitella korean koetta varten ja sen lisäksi oli näyttelijäntyön tunti. En muista ollenkaan mitä tein illalla, mutta jostain syystä en mennyt kuitenkaan taekwondo tunnille, vaikka olisin kyllä voinut. Seuraavana päivänä en tehnyt taaskaan mitään merkittävää. Illalla menin kuitenkin pitkälle kävelylle kahden ystäväni kanssa. Toinen heistä oli Amerikan Yhdysvalloista ja toinen oli Venäjältä. Venäläinen opiskeli Suomessa, mutta ei osannut suomea juuri lainkaan. Puhuimme paljon kaikenlaisesta kulttuurien eroavaisuuksista ja pohdimme myös mitä olisi tehtävä ilmastonmuutokselle, ympäristöongelmille ynnä muulle sellaiselle. Oli oikein mielenkiintoista jutella vakavista aiheista. Loppuillasta juttelimme myös huumeista, moottoripyöräjengeistä ja rikollisuudesta sekä Monsanto yhtiöstä, geenimanipuloidusta ruuasta ja kaikesta pahasta mikä liittyy Yhdysvaltain ruokateollisuuteen. Amerikkalainen ystäväni mainitsi, että pizza oli luokiteltu Yhdysvaltain lainsäädännössä kouluruokailun yhteydessä vihannekseksi. Eikä sillä ollut mitään väliä oliko pizzassa esimerkiksi pepperonia tai mitään muuta lihaa. Laki meni siis niin, että siinä määrättiin kouluruokailussa pakolliseksi vihanneksia. Tähän lisättiin kuitenkin tämä lisäys, jossa määriteltiin pizza vihannekseksi. Nerokasta. Mikä muukaan olisi hienompi keino saada varmistettua, että Domino’s pizzaketju pystyy myymään edelleen Yhdysvaltain kouluissa pizzaansa. Amerikkalainen ystäväni oli myös erittäin yllättynyt siitä, että Suomessa on myös moottoripyöräjengejä. Aina kun juttelen hänelle, hän yllättyy jostain Suomen piirteestä, jotenkin tuntuu, että hänellä on hieman yksipuolinen ja idyllinen käsitys Suomesta. Hän vaikuttaa luulevan, että Suomessa kaikki on onnellisia, iloisia eikä meillä ole liiemmin mitään ongelmia. No ehkä se on ihan hyvä vaan. J

Torstaina menin jälleen ykkösluokkalaisten näyttelijäntyön tunnille. Se oli oikeastaan hyvin mielenkiintoista, koska tällä kertaa he esittivät monologeja ja opettaja myös ohjasi heitä. Oikeastaan olin yllättynyt siitä kuinka tarkasti opettaja ohjasi näyttelijöitä. Puolentoista tunnin lämmittelyn jälkeen oli puolitoista tuntia aikaa esittää monologeja ja tässä ajassa näyttelijät ehtivät esittää vain kolmen henkilön monologit. Oikeastaan huomasin sen, että opettaja keskittyi huomattavan tarkasti näyttelijöiden tekniikkaan esimerkiksi hengityksen, asennon ynnä muun suhteen. Hän jopa piteli erään oppilaan leuasta kiinni ja samalla hänen niskastaan ohjaten tämän oppilaan päätä oikeaan asentoon. En tiedä mitä hän puhui, mutta eräässä vaiheessa monologia puhuessaan oppilas rupesi itkemään. Ehkäpä liikutuksesta, ehkäpä nöyryytyksestä. J No ei kai.

Kyllä opettaja oli hyvin ystävällismielinen enkä havainnut hänen olevan ainakaan suunnattoman nöyryyttävä. Toinen oppilas sai laulaa jotain laulua, mikä tuli hänen mieleensä. Hänen kasvoiltaan suorastaan paistoi riemu kun hän pääsi laulamaan jotain laulua aivan onnestaan. Se oli oikein liikuttavaa katseltavaa. Aluksi oppilaan jalkoja pideltiin, koska hän ei meinannut pysyä paikoillaan. Tämän jälkeen hänen annettiin laulaa ja hän lauloi riemukkaasti. Vähän sen jälkeen hänkin rupesi itkemään. Viimeinen näyttelijä oli miesnäyttelijä ja hän sortui mielestäni ylinäyttelemiseen. Opettaja myös huomasi tämän ja ohjasi hänet oikealle uralle. Näyttelijä kuitenkin tuskastui enkä huomannut, että hän olisi tehnyt parannusta ensimmäisen yrityksen jälkeen. Kuitenkin tämä oli tyypillistä korealaista ylinäyttelemistä enkä tiedä oliko se välttämättä virheellistä tässä tapauksessa. Korealaiset oikeastaan näyttelevät koko ajan ja se on osa heidän kulttuuriaan. Esimerkiksi kun sanotaan kiitos eli kam sa hapnidah se pitää sanoa tietyllä äänenpainolla. Tähän opettaja kiinnitti myös huomiota kun toinen oppilaista sanoi kiitos. Opettaja korjasi äänenpainoa ja sävyä, mutta se oli kuitenkin leikkimielistä tai ainakin puolileikkimielistä. J

Illalla menin Yhdysvaltalaisen kaverini kanssa jälleen kävelylle. Tällä kertaa kävelimme hyvin pitkän reissun ja menimme käymään eräässä puistossa noin tunnin kävelyn päässä yliopistostamme. Tämä puisto oli varsin upea paikka ja täällä oli esimerkiksi observatorio, jossa oli hieno kahvila. Puistossa oli myös bambuista tehty käytävä ja koripallokenttä. Puisto oli muutenkin valtavan hienosti suunniteltu kokonaisuus ja oli hienoa havaita, että tällaisia puistoja tehdään myös kaupungin laitamille.

Perjantaina menin sitten juhlimaan. Aluksi olin kämppikseni Ilmon ja hänen korealaisen kaverinsa kanssa juomassa olutta kampuksen vierellä olevalla kukkulalla. Sen jälkeen menimme syömään paistettua kanaa ja olutta. Tälllaisen paikan nimi on Zimek. Zimek tulee sanoista Chicken ja Meksu eli kana ja olut. Näitä paikkoja on Soulissa järkyttävä määrä ja erään amerikkalaisen ystäväni mukaan täällä saa enemmän paistettua kanaa eli deep fried chickeniä kuin Yhdysvalloissa. Uskon kyllä, että se pitää paikkaansa. Chicken, kirjoitetaan koreaksi; 치킨, lausutaan chikkin tämä tarkoittaa siis öljyssä paistettua, leivitettyä kanaa. Kanalle on siis olemassa jokin toinen nimi, mutta en muista sitä. Sen jälkeen menimme Gangnamiin erääseen supertrendikkääseen klubiin, jossa oli Pool Party. Tämä tarkoitti siis sitä, että klubin alakerrassa oli uima-allas, jonne pystyi menemään uimaan. Sisäänpääsy juhliin oli 15000 wonia, joten ei mikään halpa, mutta toisaalta kahdentoista jälkeen tämä olisi maksanut 30000 wonia. Toisaalta esimerkiksi Tampereen Ilonaan taitaa olla sisäänpääsy aina 15 euroa eikä tähän todellakaan sisälly mikään uima-allas. Juhlat olivat kyllä aivan megasiistit ja taisin pulahtaa altaassakin. Paikassa oli melkoinen määrä korealaisia, mutta pool partyssa suurin osa taisi olla ulkomaalaisia. Korealaiset eivät oikeastaan halua näyttäytyä bikineissä ja useilla tytöillä sekä pojillakin oli t-paita uima-altaassa. Ei se oikeastaan menoa haitannut. Klubin yläkerrassa oli puolestaan tanssilattia ja supersiisti dj. Taisin viihtyä paikassa aina aamukuuteen asti jolloin metroasema avattiin. Menin sitten kotiin ja seuraavan päivän lepäsin.

Sunnuntaina menin jälleen käymään eräässä temppelissä, jonka nimi on Bong-am-sa. Tällä kertaa en ollut yötä temppelissä, mutta vierailu oli erityinen, sillä tänne temppeliin pääsee vain kerran vuodessa vierailulle. Tämä temppeli on oikeastaan korealaisen buddhalaisuuden hermokeskus. Bong-am-san temppelissä harjoittaa buddhalaista meditaatiota noin 100 munkkia ja pääsy turisteille on kielletty tässä temppelikompleksissa. Pääsin tänne kuitenkin erään ryhmän kanssa, jonka nimi on Vairocana international Buddhist Centre.  Tämä onnistui sen vuoksi, koska ryhmä teki lahjoituksen temppelille. Matka oli melko tylsä, mutta toisaalta myös antoisa. Olisin odottanut hieman mukavampaa seuraa, mutta lähes kaikki olivat noin 40 tai 50 vuotiaita korealaisia, joiden kanssa englanninkielen puhuminen ei onnistunut. Toisaalta oli ihan hienoa vain katsella nähtävyyksiä bussin ikkunasta. Juttelin lisäksi jonkin verran erään englantilaisen opettajan kanssa. Hän oli asunut Soulissa jo kahdeksan vuotta. Hän oli lisäkseni ainut ulkomaalainen. Mutta matkalla oli mukana myös nuori järjestäjä, joka tulkkasi meille kaiken englanniksi. Hän oli matkan piristys, sillä hän oli oikein mukava, ystävällinen ja melko kauniskin.

Oikeastaan lähtö matkalle oli sattumaa sikäli, että olin lähettänyt jo usein sähköpostia kyseiselle ryhmälle, mutta he eivät olleet vastanneet. Ilmeisesti sähköpostini oli mennyt spammi postiin, joten he eivät olleet huomanneet postiani. Menin kuitenkin käymään ryhmän pääpaikassa, koska eräällä nettisivulla oli maininta siitä, että he viettävät Buddhan syntymäpäivää 21.5. Sitä ei kuitenkaan vietetty, koska nettisivu oli viime vuodelta. Päämunkki tai oikeastaan nunna sattui olemaan paikalla ja hän kertoi minulle tästä vierailusta. Päätin siis mennä vierailulle, koska se kuulosti sen verran hienolta (mietin kyllä hieman, koska matkan hinta oli 50000 ja kesti kuitenkin 3 tuntia). Lähdimme matkaan ja bussissa muun muassa resitoimme buddhalaisia tekstejä ja katselin ulos ikkunasta maisemia. Juttelin myös erään tyypin, joka oli nuorena asunut aivan temppelin vieressä sijaitsevassa kylässä.

Saavuimme siis temppelialueelle noin kolmen tunnin matkan jälkeen. Itse temppelikompleksi ja alue oli aivan satumaisen upea. Laitan tähän muutaman kuvan jahka kerkiän. 

Aluksi menimme munkkien kanssa kumartamaan buddhalle ja meditoimme noin varttitunnin. Kaikki munkit kumarsivat täsmälleen samanaikaisesti ja se oli upeaa todistaa. Munkit kumarsivat myös erittäin nopeasti. En ehtinyt suurin piirtein mennä maahan kun he olivat jo nousseet ylös. Seremonia oli siis hyvin lyhyt ja olin pettynyt, koska luulin, että meditoisimme paljonkin tällä matkalla. Menimme kuitenkin seremonian jälkeen kuuntelemaan dharmapuhetta, jonka piti eräs mestari, jonka nimeä en nyt muista. Mestari saapuu harvoin temppelille ja yleensä hän asuu jossain korkeammalla vuorella, jossa on toinen temppeli. Sen vuoksi tämäkin oli ainutlaatuinen tilaisuus.

 Lisätty myöhemmin: 'Jung-myeong" Sunim. Eli munkki Jung Myeong.

 Mestari on lähes 80 vuotias ja on kuuluisa myös Japanissa. En ymmärtänyt sanaakaan hänen 
puheestaan, mutta onneksi nuori järjestäjä käänsi meille puheen. 

Mestari pitää puhetta. Ei näytä aivan 80 vuotiaalta.Korealaiset näyttävät yleensä paljon nuoremmilta kuin länsimaalaiset. Mestarilla on ollut myös varmasti hyvä ja terveellinen elämäntyyli.

Dharma huone ja buddhan kuva

Mestari kertoi siitä, että ihmisellä on olemassa kolme erityyppistä mieltä. Yksi on myrskyisä ja täynnä tunteita, toinen on pinnan alla oleva meri, joka ei liiku. Pinnalla mieli kuitenkin liikkuu. Eli mieli on kuin meri, jonka syvyyksissä mieli on liikkumaton, vaikka pinnalla olisi myrsky. Kolmas on mieli, jossa on kumpikin yhtä aikaa läsnä liikkuva ja pysyvä liikkumaton mieli. Tämän mielen omaksuttuaan ihminen voi havaita, että mielemme ja maailmamme on yhtä. Mieli voi muodostaa koko maailman esimerkiksi silloin kun uneksimme. Kun on tarpeeksi harjoittanut voi ymmärtää, että tämä unimaailma on kuitenkin sama asia kuin todellinen maailma. Eli minä en ole erillinen olento maailmasta, vaan kaikki mitä havaitsen, on oikeastaan maailmaa. Mieleni siis muodostaa maailman. Maailma on mieli ja mieli on maailma. Tätä mieltä ei voi kuitenkaan ymmärtää ellei ole harjoittanut paljon, joten hän vaihtoi puheenaihetta.

Olisin halunnut kuulla tarkemmin juuri näistä erilaisista mielistä, mutta tulkkimme englannin kielen taito ei ollut maailman paras, joten jätin utelematta tarkemmin. Luultavasti tämäkään selostus ei ole täsmällinen, mutta jotakuinkin näin se meni. Mestari vaihtoi kuitenkin puheenaihetta, koska kolmas mieli oli liian vaikeaa ymmärtää. Hän kertoi siitä, että buddhalaisuutta voi kunnolla ymmärtää vasta kun on täyttänyt 50 vuotta. Sitä ennen ihminen on vielä liian kiireinen luodessaan itseään. Voin kyllä useilta osin yhtyä tähän. Luomme itseämme ja ehkä luomme itseämme vielä siihen asti kunnes täytämme 50 vuotta. En kuitenkaan tiedä mitä mestari tarkoittaa buddhalaisuudella, joten jätän itsekin kyseenalaiseksi ymmärränkö buddhalaisuutta vai en. Kaiketi jossain määrin, mutta varmaankaan en ainakaan siinä mielessä, missä mestari sitä tarkoittaa. Ehkä tämä on vain hyvä asia, koska kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää. Jää vielä useita asioita ymmärrettäväksi tässä elämässä, jossa usein kaipaa mielekkäitä syytä elämään ja useimmat syyt ovat tarpeeksi hyviä ainakin minulle. Tai sanotaanko, ettei koskaan ole liikaa syitä siihen miksi pitäisi elää vielä pidempään kuin on elänyt. Tämän lisäksi mestari kertoi siitä, että mielen hallinta on tärkeää. Meditoinnin avulla opimme hallitsemaan mieltämme ja näin saavutamme tyytyväisyyttä. Muuta en muista käännöksestä, mutta saattoi kääntäjä muutakin sanoa. 

Munkin puheen jälkeen oli ruokailu ja sitten menimme kävelylle. Kävelimme eräälle historialliselle paikalle, nimittäin kallion viereen johon oli kaiverrettu buddhan kuva.

Buddhan kuva

 Lisäksi kalliolla oli eräs ontto kohta, johon kivellä lyödessä saattoi kuulla erään soittimen kaltaisen äänen. Tätä samaista soitinta käytetään buddhalaisten resitaatiossa, joten kyseessä oli siis todellakin pyhä paikka ja nimenomaan luonnon temppeli tai luonnollinen temppeli. Paikalla oli siis pieni puro, iso kallio alue ja kallion seinämään kaiverrettu buddhan kuva. Kaiverrettu buddhan kuva oli noin 600 vuotta vanha. Ei sinänsä siis mikään supermuinainen paikka, mutta joka tapauksessa maaginen paikka.  Meditoimme tässä paikassa noin tunnin ja sen jälkeen kävelimme takaisin busseille ja menimme takaisin.

Juttelin myös erään israelilaisen munkin kanssa, joka oli asunut temppelissä 6 vuotta. Hän kertoi munkin elämästä ja kysyin häneltä muun muassa, onko totta, että munkit joutuvat valvomaan seitsemän päivää putkeen. Hän sanoi, ettei se ole pakollista kaikissa temppeleissä, mutta kahdessa paikassa sen joutuu tekemään. Tässäkin temppelissä se on mahdollista. Sen lisäksi täytyy olla 7 päivää ilman ruokaa. Tämä on aika hurjaa, mutta totta se vaan on. 7 päivän valvomisen jälkeen on mahdollista suorittaa vielä 21 päivän valvominen. Eli jotkut valvovat 21 päivää putkeen. Munkki sanoi, että hän oli yrittänyt kerran valvoa 7 päivää, mutta ei onnistunut olemaan valveilla kuin 3 päivää. Hän ajatteli, että hän ottaisi pienet torkut, mutta ei noussut ylös enää. Munkki selosti, että hän saattaisi vielä jonain päivänä onnistua valvomaan 7 päivää putkeen jos hän vain saisi asentonsa oikeanlaiseksi. Tällä hetkellä hän ei ole vielä siinä pisteessä. Sen jälkeen hän saattaisi yrittää valvoa 21 päivää. Munkki kertoi myös siitä, että 7 päivän tai viimeistään 21 päivän valvomisen jälkeen useat näkevät hallusinaatioita eli uneksivat valveillaan. Tämä tarkoittaa sitä, että he saattavat luulla unimaailmaa todeksi ja rupeavat elämään unen tuottamia mielikuvia. Esimerkiksi joku saattaa ruveta kuvittelemaan syövänsä jotain olematonta lihaa tai muuta ruokaa samalla kun hän on hereillä. Munkki selosti, että tarkoituksena on kuitenkin yrittää pitää mieli kirkkaana ja todeta, että tämä on vain unta.  Tässä kohtaa voin havaita yhtymäkohtia mestarin selostuksen kanssa. Hallusinaatioiden keskellä ihmisen on mahdollista havaita, että hänen mielensä tuottaa maailman. Mieli on siis yhtä kuin maailma juuri sillä hetkellä kun alat valve uneksimaan tai toisaalta mieli on yhtä kuin maailma silloin kun olet unessa.

Paluumatka oli yllättävän pitkä, koska olimme eräällä huoltoasemalla melkein 40 minuuttia. Se oli ahdistavaa, koska en tiennyt syytä tähän. Lisäksi vaihdoimme busseja niin, että toinen bussi meni Soulin pohjoispuolelle ja toinen etelä-puolelle. Paljolta vaivalta olisi säästytty jos tämäkin olisi tehty jo etukäteen. Hieman huonoa organisaatiota siis.  Näin huoltoasemalla myös läjän korealaisia vaeltajia, jotka olivat myös menneet bussimatkalle jonnekin. Näitä erilaisia busseja oli samalla huoltoasemalla varmaan parikymmentä ainakin ja parkkipaikka oli täynnä korealaisia, joilla oli yllään vaellusvaatteet ja vaelluskengät. Lisäksi heillä oli mukanaan paljon Sojua ja osa vaikutti selvästi päihtyneeltä.  Korealaiset siis juovat paljon, mutta se on hieman erityyppistä juomista kuin Suomessa. Koreassa juodaan pitkin päivää, eikä juoda änkyräkännejä muuta kuin harvoin. En ole ainakaan kovinkaan usein nähnyt suunnattoman humalaisia.

Perille saavuttuani menin käymään uzbekkilaisten ystävieni huoneessa vierailulla. Koin äärimmäistä ystävällisyyttä heidän osaltaan. Heidän kulttuuriinsa kuuluu, että vieraille ollaan ystävällisiä. Siispä he tarjosivat melonia, leipää ja teetä. Aina kun olen käynyt heidän luonaan he tarjoavat jotain ja muistavat aina tuputtaa sekä tarjoavat minulle ensimmäiseksi. Kyllä siitä tulee hyvä mieli kun sitä ollaan niin ystävällisiä. Tuntui muutenkin mainiolta viettää aikaa oikein kasvotusten tänä teknologian aikakautena, jona kaikki viettävät aikaansa vain ruudun äärellä. Oli mukavaa jutella Suomesta esimerkiksi. Vaikka en tuntenutkaan kaikkia näitä henkilöitä niin minulla oli silti hauskaa. Sain kuulla myös, että  uzbekit syövät kesällä joka päivä melonia aina lounaan ja päivällisen jälkeen. Heillä oli siis ikävä melonia. Eikä mikään ihme. Meloni on kuulemma erittäin halpaa Uzbekistanissa ja sitä riittää lähes jokaiselle.

Kirjoitan vielä tämän päivän ohjauksen tunnista. Tunti meni ikään kuin rutiinilla taas enkä liiemmin ahdistunut opettajasta. Hän oli oikein mukava taas ja ehkäpä minulla tulee jopa ikävä häntäkin. Opettaja kertoi aluksi melko hauskasti jostain venäläisistä, jotka joivat viinaa. En tiedä missä yhteydessä ja miksi hän kertoi niistä, mutta sen verran pystyin ymmärtämään, koska ymmärsin sanat Venäjä, Meksu eli olut ja Vodka. Hän myös havainnollisti millä tavoin venäläiset juovat. Taisi hän mainita englantilaisistakin, en ole varma, joka tapauksessa hän havainnollisti juomista niin, että hän kallisti kättään ikään kuin se olisi juomapullo ja teki kurkullaan kulauksien äänen. Aika huvittavaa ja nauroin aika paljon. Niin nauroi muutkin oppilaat. Listasin myös sanoja, joita ymmärsin tunnilla, mutta ehkä lisään ne tähän myöhemmin. Olin tänään myös Taekwondo tunnilla ja se oli oikein terapeuttista pitkän istumisen jälkeen, mutta loukkasin hieman itseäni ja jouduin jättämään harjoitukset kesken. Onneksi ei mitään vakavaa, mutta hieman sattuu polveen ja nilkkaan vieläkin. Saa nähdä, että pääsenkö tällä viikolla enää harjoituksiin. 

P.S. Olen alkanut katsomaan myös erästä korealaista tv-sarjaa, joka on melko koukuttava. Sen nimi on Full House ja löytyy Youtubesta. Tarina on melko pöhkö, mutta aika hauska. Siinä eräs nuori nainen joutuu kodittomaksi ja sattuman kautta päätyy asumaan filmitähden luokse. Filmitähti palkkaa hänet siivoojaksi, mutta lopulta hän palkkaa hänet vaimokseen, jotta lehdet jättäisivät tähden rauhaan. :) Vaimo ja filmitähti ovat koko ajan riitaisia, mutta onko pinnan alla kuitenkin tunteita?

14.-19.5.

14.-19.5.

Jaaha. On taas blogipäivityksen aika. Tällä kertaa on lyhyempi aikaväli, josta kirjoitan. Oletuksena on siis, että tekstistäkin tulee lyhyempi. Olen kuitenkin joka kerta sanonut, että tällä kertaa lyhyt teksti, joten ei voi vielä tietää minkä pituinen tekstistä tulee. Mitä tapahtui siis viime viikon keskiviikkona? Pitänee aloittaa siitä. Kärsin muistaakseni jonkin asteisista vatsavaivoista, mutta kävin silti koulussa. Täällä varoiteltiin tuhkarokosta, mutta onneksi suomalaiset ovat rokotettu tuhkarokkoa vastaan. Perjantaina jokaisella oppilaalla olisi ollut mahdollisuus mennä ottamaan itselleen rokote ilmaiseksi minä tahansa ajankohtana liikuntasalissa. En kuitenkaan käyttänyt tätä vaihtoehtoa.

Niin ja nyt muistankin mitä muuta keskiviikkona tapahtui. Kävimme muutaman ystävän kanssa, eli kämppikseni, erään venäläisen, erään kolumbialaisen ja yhden amerikkalaisen kanssa katsomassa konserttia Soul Arts Centerissä. Konsertti oli nykyklassista eli omituista meteliä. 

Konsertissa oli yhteensä kuusi esitystä ja yksi niistä oli tanssi sekä multimediateos. Konsertti oli oikein hieno, joskin ajoittain muistan kärsineeni omituisesta musiikista. Muistan kuitenkin nauttineeni ensimmäisestä kappaleesta ja joistain muistakin, jotka onnistuivat yllättämään erikoisilla äänillä tai sointukuvioilla. Tanssiesitys oli erityisen hieno ja siinä oli säestyksenä pelkästään saksofoni, joten en tiedä voisiko tätä sitten kutsua nykyklassiseksi musiikiksi. Joka tapauksessa se oli nykytaidetta aivan varmasti. Soul Arts Center oli miljöönä oikein upea ja kerta kaikkisen valtava. Paikalla oli myös suihkulähde ja esityksen jälkeen jäimme katsomaan suihkulähteen valomusiikkishowta, jossa suihkulähde ”tanssi” musiikin tahtiin. Se oli kertakaikkisen hieno kokemus. En muista tarkkaan mitä musiikkia soitettiin, mutta jotain klassista se kuitenkin oli. Koko Soul Arts Centerin aukio oli hieno paikka ja kuu loisti kun tulimme aukiolle. Tästä kokemuksesta jäi hienot tunnelmat. 

Torstai oli vapaapäivä, mutta menin huvikseni seuraamaan ensimmäisen vuositason näyttelijäntyön tuntia. Periaatteessa päivä meni hukkaan, koska juuri sillä tunnilla he sattuivat vaan keskustelemaan opettajan roolista tai muusta sellaisesta. Mutta sain kuitenkin todistaa oppilaiden yllätystä opettajan päivän kunniaksi. Puolet oppilaista teeskenteli olevansa myöhässä ja saapuivat kakun kanssa tunnille, samalla valot sammutettiin ja kaikki lauloivat jotain laulua sekä taputtivat rytmikkäästi. Opettaja liikuttui oikein paljon ja itsekin yllätyin iloisesti tästä hauskasta yllätyksestä. Muuten tunnilla ei sitten tehtykään mitään mielenkiintoista, joten se harmitti hieman, että tulin huonoon saumaan tälle tunnille. 

Kävin samaisena päivänä myös puhumassa eräälle professorille, joka käänsi erään tehtävän puolestani. Samalla näin kaksi oppilasta, jotka olivat juuri palauttaneet lopputyönsä. Professori ja oppilaat söivät lounasta ja myöhemmin he joivat kahvia. Sain itse juoda kahvia ja se oli oikein hauskaa. Opettajat tarjoavat siis oppilailleen usein kahvia, lounasta tai jopa makkolia eli alkoholia. Toisaalta oppilaat antavat myös melko usein lahjoja opettajalle. Melko mukavaa todistaa tällaista ystävällisyyttä. 

Illalla join kämppikseni ja erään suomalaisen kanssa olutta, mutta en mennyt mihinkään juhlimaan, vaikka se hieman houkuttikin. Perjantaina en tainnut tehdä mitään mielenkiintoista ja launtaina lähdin Gangwhan saarelle. Tällä saarella otin osaa Temple Stay ohjelmaan, joka oli kyllä todella upea kokemus. Temple Stay on lähinnä turisteille tarkoitettu korealaiseen temppelielämään tutustuttava vierailu, joka on hyvin suosittu. Lähdin siis jo aamu seitsemältä Soulista kohti Gangwhan saarta, jossa oli Jeondeungsan temppeli. Kyseinen temppeli on vanhin temppeli koko Korean niemimaalla, joten siinä mielessä paikka oli myös historiallisesti erityinen. Olin perillä temppelissä noin puoli yhden toista maissa. Periaatteessa matka ei ole pitkä, mutta julkisilla paikkaan kulkeminen oli hieman hankalaa joten siinä kesti. Aluksi kiersin temppelin vierellä sijaitsevan linnoituksen, joka oli rakennettu varmaankin joskus 1700-luvulla. Paikkaan oli hyökätty useita kertoja muun muassa mongolialaisten, ranskalaisten, japanilaisten ja amerikkalaisten toimesta. Kuitenkin temppeli oli säilynyt ja siellä on säilytetty muun muassa alkuperäistä korean kielistä tripitakaa eli buddhalaista sutraa, joka tarkoittaa buddhalaisten opinkappaleita. Tripitaka tarkoittaa puulevyille kirjoitettuja buddhan alkuperäisiä sutria.

Ohjelma alkoi siis kello yhdeltä päivällä ja ensin meidät toivotettiin tervetulleeksi munkin toimesta. Sitten esittelimme toisemme. Paikalla oli ehkä seitsemän amerikkalaista, yksi englantilainen, neljä intialaista, noin viisi kiinalaista joitakin Indonesiasta ja Thaimaasta ja joitain muitakin kansallisuuksia varmasti. Melkein kaikki amerikkalaiset olivat sotilaita tai sotilasupseereita. Se oli jotenkin hupaisaa, koska he olivat todella isokokoisia ja erottuivat selvästi joukosta.  Noin kolmasosa osanottajista oli korealaisia. Korealaiset olivat kaikki opiskelijoita joko lukiossa tai yliopistossa. Tunnelma oli leppoisa ja paikalla oli paljon tyttöjä, jotka olivat innokkaita tutustumaan toisiinsa. Munkki piti meille melko pitkän puheen, jossa hän muun muassa puhui siitä kuinka tärkeää on rakastaa omaa kotimaataan. Sitten menimme temppelikierrokselle. Temppelikierros oli erittäin opettavainen ja tällä kierroksella opin muun muassa sen miksi joskus buddhan patsaan vieressä on ihmisiä esimerkiksi jonkin valtikan tai muun kanssa. Nämä muut henkilöt buddhan vieressä ovat tietynlaisia buddhan opetuslapsia.   

Buddhia on myös monenlaisia. Yksi niistä on Avalokiteshvara, joka tuomitsee ihmisiä helvettiin tai taivaaseen.  Oli mielenkiintoista havaita, että temppelissä kuvattu helvetti oli oikeastaan hindulaisten kuvaus helvetistä, jossa oli hindulainen demoni. Tämän eräs intialaisista osasi huomauttaa. 

Temppelikierroksen jälkeen soitimme dharmainstrumentteja eli isoa kelloa, jota soitettiin yhteensä 28 kertaa. Myöhemmin menimme buddha seremoniaan ja sitten meditoimme jonkin aikaa. Meditaatio oli antoisaa, mutta olisi mielestäni saanut kestää pidempään. Nukahdin kuitenkin onneksi melkein heti meditaation jälkeen noin yhdeksältä ja se oli hyvä, sillä herätys oli aamuneljältä. En ollut aamulla mitenkään erityisen väsynyt, mutta muistan elävästi kuinka näin sellaista unta, että temppelissä käytetty herätys instrumentti oli erään unessani olevan henkilön änkytystä tai muuta vastaavaa. Tämä instrumentti oli siis tietynlainen lyömäsoitin, joka muodosti yksitoikkoisen rytmin. Oli huvittavaa huomata, että tämä ääni muuttui unessani erään henkilön änkytykseksi. J

Joka tapauksessa aamu alkoi hienosti, sillä menimme heti aamuseremoniaan, jonka jälkeen saimme nähdä upean auringonnousun. Tämän jälkeen teimme 108 kumarrusta. Siihen on syykin miksi teimme juuri 108 kumarrusta, mutta en muista sitä tarkalleen nyt. Ehkä lisään syyn vielä myöhemmin tähän. Se liittyi kuitenkin jollain tapaa siihen, että on olemassa 6 kärsimykseen johtavaa syytä tai 6 estettä valaistumisen tiellä kaiketi. Sitten on 6 jotain muuta juttua ja 6 kertaa 6 on 36. Sen lisäksi on kolme jotain muuta asiaa ja 3 kertaa 36 on 108.

 108 kumarrusta oli oikein hienoa aamujumppaa, sillä jouduimme kumartumaan lattiaan asti. Tämä tapahtui tietenkin tyynyjen päällä, mutta ei ollut kuitenkaan mitään lasten leikkiä. Joka tapauksessa noin 30 kumarruksen jälkeen homma sujui kuin automaattisesti, tosin hiki siinä hommassa kuitenkin tuli. Ensimmäiset kolme kumarrusta olivat vannominen siitä, että turvaudumme, Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan. Eli Buddhaan, Totuuteen ja Seurakuntaan näin vapaasti suomennettuna. Loput kumarrukset olivat esimerkiksi katumusta siitä, että on joskus vahingoittanut, luontoa, muita ihmisiä, perheen jäseniään ja eläimiä sanoillaan ja teoillaan. Jotkin kumarrukset olivat siitä syystä, että vannoimme tekevämme parannuksen tietyistä asioista ja lupasimme olla parempia ihmisiä tästä lähtien. Oikeastaan näistä kumarruksista tuli ihan hyvä mieli ja kyllä näitä asioita tietenkin ajatteli samalla kun kumarruksia teki.

Taustalla oli siis video, jossa oli korean kielinen miesääni, kuvia Dalai Lamasta, ihmiskunnasta ylipäätään, luonnosta ja kaikesta mahdollisesta. Video oli säestetty hienolla musiikilla ja kaikki korean kieliset sanat oli laitettu englanniksi tähän. Olen varma siitä, että jos tekisin joka päivä nämä kumarrukset minusta tulisi parempi ihminen. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan toteudu ainakaan näillä näkymin, mutta joka tapauksessa pystyn ymmärtämään tämän idean kumarruksien taustalla. Seuraavaksi taisimme syödä aamiasta, joka oli seremoniallinen rituaaliruokailu. Ruokailun aikana ei saanut puhua ja periaatteessa emme saaneet puhua muutenkaan temppelivierailun aikana. Käytännössä ruokailu oli kuitenkin ainoa tilaisuus, jossa tämä puhumattomuus toteutui. Ruokailu oli mielenkiintoinen, sillä kaiken piti sujua täsmällisesti. Tämä vaati hieman kärsivällisyyttä ja voin kyllä kuvitella, että kaikki sujuu joutuisammin tosiasiallisessa temppelielämässä. Kuitenkin jokainen ruokailuvaihe oli täsmällisesti säädelty ja kaikki astiat, ruokailuvälineet ja muut piti laittaa oikeisiin paikkoihin. Ruokailussa kesti pitkään sen vuoksi, että munkki antoi ohjeita siitä kuinka ruokailu piti toteuttaa. Joka tapauksessa vihdoin kun sain ruokaa suuhuni, minun on myönnettävä, että jopa hieman kylmettynyt riisi maistui erittäin hyvältä. En muista milloinkaan, että pelkkä riisi olisi ollut niin hyvää, mutta kaiketi odottaminen ja usean tunnin syömättömyys aiheutti sen, että tätä ruokaa todella arvosti. Meidän piti myös toteuttaa astioiden puhdistus ekologisesti ja teimme sen retiisin avulla. Lopuksi joimme kaiken puhdistuksessa käytetyn veden ja söimme myös retiisin. Tämä saattaa kuulostaa kuvottavalta, mutta emme tietenkään käyttäneet saippuaa ja lopuksi huuhtelimme vielä kulhomme. Oikeassa temppelissä nämä huuhteluvedetkin olisi vielä juotu jos päämunkki olisi huomannut, ett ruuantähteitä jäi veteen. Tavallaan kuvottavaa, mutta ainakin säästeliästä.

Ruokailun jälkeen menimme kävelylle vuoren päälle ja saimme kysyä munkilta kysymyksiä. Monet kysyivät munkin elämästä ylipäätään ja eräs sotilas kysyi, että minkä äänen muodostaa yhden käden taputus. Vastaus oli, ettei mitään. Tämä on kuitenkin eräs Koan eli meditaatio kysymys. En tiedä miksi tällaista pitää mietiskellä, mutta kai siihen jokin syy on. Munkki puhui myös muuta tärkeää asiaa, kuten sitä, että ilman vastoinkäymisiä tai kamppailua ei voi saavuttaa mitään. On parempi mennä kohti vastoinkäymisiä kuin väistellä niitä. Näin hän neuvoi meitä.

Kävelyn jälkeen oli vielä teehetki. Silloin toinen munkki tuli puhumaan meille jälleen ja saimme kysyä taas kysymyksiä. En muista kaikkien kysymyksiä, mutta kysyin itse, että mitä on valaistuminen. Minua hävetti se, että kysin kysyksen ja jotkut nauroivatkin kysymykselle. En itsekään tiedä miksi kysyin kysymyksen, mutta tarkoitukseni oli kaiketi kysyä, että miksi jotkut sanoo, että teravada buddhalaisuudessa on tavoitteena valaistuminen kun taas mahayana buddhalaisuudessa on tavoitteena tulla Boddhisattvaksi eli muita auttavaksi. En ole varma pitääkö tämä paikkaansa, mutta näin olen monilta kuullut. En kuitenkaan kysynyt tätä, koska tuntui siltä, että se olisi liian vaikea käännettäväksi tulkin avulla, koska tulkin englanninkielen taito ei ollut niin hyvä. Kysyin siis vain, että mitä on valaistuminen. Munkilla ei mennyt pasmat sekaisin ja munkki vastasi hienosti, että kuka tahansa voi valaistua ja tärkeintä on esimerkiksi pitää huone siistinä, meditoida joka päivä, syödä säännöllisesti ja harrastaa liikuntaa. Näillä ohjeilla voi munkin mukaan valaistua. Kyllä kelpaa minulle. Ohjeissa ei edes mainittu alkoholista tai muista paheista mitään, joten ehkä siitäkään ei tarvitse pidättäytyä. Ja ei muuta kuin valaistumaan.(tosin epäselväksi jäi vieläkin mitä on valaistuminen, ehkä se pitää itse kokea)

Ohjelma päättyi teehetkeen ja minulla oli sen jälkeen aikaa käydä vielä katsomassa Ganghwan saarta muutoin. Kävelin erään linnoituksen luokse ja sieltä kävelin rantaa pitkin toiselle linnoitukselle. Kävin katsomassa myös riisipeltoa ja pellon vieressä eräs mies tarjosi minulle mansikoita. Ne olivat oikein herkullisia mansikoita. Tämä mies todisti taas korealaisten ystävällisyydestä. Hän oli hyvin mukava ja jutteli minulle sekä esitteli itsensä. Hän myös opasti minut bussipysäkille, joka vie takaisin Soulin suuntaan. Matka oli taas suhteellisen pitkä, mutta tapasin toisella bussipysäkillä joukon hieman iäkkäämpiä korealaisia joiden kanssa harjoittelin korean kielen taitojani. Esittelin itseni ja onnistuin jopa juttelemaan jotain. Se oli ihan hienoa. Ymmärsimme toisiamme suhteellisen paljonkin. Kaikki lähti siitä kun eräs mies kysyi minulta, että olenko Hussein, tai jotain sellaista. En sitten tiedä onko Hussein yleisnimitys islamilaiselle, mutta sen siitä saa kun on tällainen parta. Heh. No joka tapauksessa he neuvoivat minut toiseen bussiin, joka vei Soulin laitamille metroaseman päähän. Tämä reitti oli ehkä hieman parempi kuin se millä alun perin tulin. Soulin laitamilta pääsin omalle yliopistolleni noin puolessatoista tunnissa. Ehkä se olisi sujunut nopeamminkin, jollain toisella reittivalinnalla, mutta en jaksanut yrittää selvittää miten se olisi tapahtunut.

Tänään olin taas ohjauksen tunnilla, joka alkaa olla kuin rutiinia. Tavallaan se on ihan hienoa, koska voin opiskella samalla koreaa. Opiskelin verbejä koreaksi. Listasin jossain välissä myös sanoja, joita ymmärsin opettajan tai muiden oppilaiden puheista ja niitä olivat esimerkiksi Black Box theatre, salam eli ihminen, samsung, keulom eli sitten, pang eli leipä, kloteskeu eli groteski ja oli varmaan joitain muitakin sanoja.
Edellisellä tunnilla listaamiani sanoja olivat: tamagotchi, dalai lama, jonkuk eli englanti, seminar, uli eli meidän, ja muita yleissanoja kuten oppa eli vanhempi miespuolinen henkilö naiselle (ystävä tai poikaystävä), händypon eli kännykkä, nuka eli kuka, clistmaseu eli joulu, pestipal eli festivaali, useita numeroita ja kam sa hapnida eli kiitos, kopishop eli kahvila, ottokkee eli kuinka, ja jälleen salam ja keulom tai keulomjon eli sitten.

Jepsistä tuli siis pitkä kirjoitelma, mutta ei se mitään. Toivottavasti tätä on mielenkiintoista lukea. Huomaan kirjoittavani pitkään, koska olin temppelivierailulla. Meditaatiosta on siis selvästi hyötyä keskittymisen kannalta. 

P.S. Olin tänään myös Taekwondo tunnilla ja siellä vietettiin sitten aikuisten päivää eli 19-20 vuotiaiden päivää, jotka saavuttavat täysi-ikäisyyden. Heillekin oli ostettu kakku ja jokainen 19-20 vuotias Taekwondo tunnilla sai ruusuja. Kaikkien 19-20 vuotiaden naama sotkettiin myös kermalla. Koreassa siis juhlitaan melkein koko ajan jotain päivää, kuten opettajan päivää ja nyt sitten tätä täysi-ikäisten päivää. On myös vanhempien päivä, lasten päivä ja ties mitä muita. Täällä on kuulemma myös jonkin yhtiön lanseeraama päivä, jossa syödään tämän yhtiön tekemiä tuotteita. En muista nyt sen tuotteen nimeä, mutta aika hyvä kikka kyseiseltä yhtiöltä.

28.4.-13.5.

28.4.-4.5.

Tällä ajanjaksolla ei tainnut tapahtua mitään merkittävää. Kävin Taekwondossa ja varmaan joskus baarissakin. Eipä muuta erityistä.

Lisään tähän nyt sitten muutamia kulttuurisia huomioita. Miehet ovat täällä selkeästi avoimempia tai ehkä vähemmän ahdistuneita mitä tulee miesten väliseen läheisyyteen ja intiimiin kanssakäymiseen. En tarkoita sitä, että miehet olisivat täällä enemmän jotenkin homoseksuaaleja vaan esimerkiksi pakaroiden hieronta ei ole millään tavalla ongelmallista taekwondo tunnin jälkeen. Muutenkin miehet puhuvat avoimemmin seksuaalisista asioista esimerkiksi vertailevat peniksen kokoja suihkussa tai jotain muuta vastaavaa. Tämän sain kokea taekwondo tunnin jälkeen kun menimme suihkuun. Tämä suihku oli siis yhteissuihku. Eräällä korealaisella oli huomattavan iso penis ja ihmiset osoittivat häntä ja nauroivat. Se oli aika noloa. No en sitten tiedä oliko tämä vain jotain poikamaista käytöstä. Tuskin vanhat miehet tekisivät samalla tavalla. Tästä olen kai aiemminkin maininnut, mutta korealaisille ei ole ongelma olla alasti saman sukupuolen edustajien läsnä ollessa. Individuaalisuus ja yksilön rajat eivät ole muutenkaan niin tarkkoja täällä. Esimerkiksi kämppikseni saattaa pitää ovea auki kun hän käy suihkussa; siis ovea käytävään. Muitakin esimerkkejä löytyy esimerkiksi Jingjilbanista, joka on siis korealainen kylpylä.  Korealaisessa kylpylässä miehet tepastelevat alasti aulassa aivan muina miehinä. Suomessa vastaavaan törmää vain saunassa. En tarkoita, että sellaista tarvitsisi Suomessa enemmän. Mutta en usko, että koreassa on kuitenkaan mitään nudisti rantoja, koska vastakkaista sukupuolta tuskin halutaan nähdä alasti ja sellaista ei varmaankaan täällä sallittaisi. 

Mitä tulee penisten vertailuun  en ole ainakaan koskaan ole Suomessa törmännyt vastaavaan ilmiöön ja Englannissa tällainen olisi todella kammoksuttavaa. Ellei sitten jommassakummassa tätä tehdä umpihumalassa. Euroopassa seksuaalisuus on jollain tavalla muutenkin tabu. Esimerkiksi Aasiassa kysytään hyvin avoimesti onko tyttö tai poikaystävää ja jos ei ole niin, sen jälkeen kysytään, että miksi. Tämä oli oikeastaan minun tehtävänä ohjauksen tunnillakin. Minun tuli siis kysyä eräältä henkilöltä miksi hän ei ole parisuhteessa ja tehdä aiheesta haastattelu. En sitten tiedä onko tämä vain korealaisten piirre, mutta useat kiinalaisetkin ovat kyllä kysyneet minulta, että miksei minulla ole tyttöystävää. Nykyään Suomessa saa olla melko rauhassa tämänkin asian suhteen, lukuun ottamatta joitakin poikkeuksia. Kulttuuri on siis selvästi länsimaissa erilaista mitä tulee sinkkuuteen. No tämä nyt ei varmaankaan tullut kovinkaan monelle yllätyksenä, mutta jos vertaa esimerkiksi Englantia ja Suomea niin jopa Englantiin verrattuna sinkkuus on hyväksyttävämpää Suomessa. Toisaalta Englannissa asiaa ei oteta esille ja sen katsotaan olevan hieman häpeällistä, joskin tämä häpeä häivytetään vitsailun alle. Täällä sinkkuus on vain ihmettelyn aihe. Enkä tiedä sitten mitä ihmiset ajattelevat siitä. En ole ainakaan sen tarkemmin asiasta kenenkään kanssa jutellut. Mutta eivätpähän nämä ihmiset ole suinkaan yhtä epätoivoisia parisuhteen metsästämisessä kuin jotkut englantilaiset. Suomalaiset ovat mielestäni vain suhteellisen hyväksyviä sen suhteen, että he nyt sattuvat vain olemaan sinkkuja. Kiinalaiset puolestaan eivät edes pidä asiaa mitenkään ihmeellisenä. Etenkään jos ikää ei ole enempää kuin 25. Tämä on oikeastaan hyvin kiehtova aihe ja asiasta löytyisi paljonkin tutkittavaa jos raapaisisi pintaa syvemmältä. Toisaalta loppujen lopuksi kulttuurien väliset eroavaisuudet ovat vaikeasti havaittavissa ja mahdoton todeta ehdottomasti. Totean kuitenkin, että nämä ovat vain havaintoja, joita olen itse tehnyt ja mielestäni niissä on vahva totuuspohja. Olisi mainiota joskus tutkia asiaa tarkemmin ja enemmän, mutta tässä vaiheessa en kyllä yhtään tiedä, että miten tällaisen tutkimuksenkin toteuttaisin.

Pointtina tässä vertailussa oli kuitenkin se, että korealaiset puhuvat avoimesti peniksen pituudestaan, joka on kyllä minulle eurooppalaisen hyvin hankalaa. 

2.5.-13.5.

Seuraavaksi lisään sitten viikon muita tapahtumia. En muista tarkalleen mitä muuta viime viikolla tapahtui. Tuskin mitään kovinkaan merkittävää, koska minulla oli aikaa kirjoittaa tällaista sontaa. Yksi asia oli kuitenkin se, että en saanut puhelinliittymää hankittua, koska puhelimeni ei ollut yhteen sopiva korealaisten sim-korttien kanssa. Periaatteessa voisin kyllä hankkia uuden puhelimen, mutta en taida oikein jaksaa tai viitsiä. Viime viikolla kävin siis myös Busanissa. Tai tarkalleen ottaen tulimme viikko sitten tiistaina takaisin ja lähdimme perjantaina 2.5. 5. ja 6. toukokuuta olivat yleisiä lomapäiviä, koska oli Buddhan syntymäpäivä. Tai 5.5. oli lasten päivä ja 6.5. siis Buddhan syntymäpäivä. 

Busaniin menimme yhteensä noin parinkymmenen vaihto-oppilaan kanssa ja meno oli sen mukaista. Joimme paljon viinaa ja nähtävyyksien katselu jäi vähemmälle. Matka tuli kyllä kalliiksi, mutta hostelli ei maksanut niin paljon, koska majoituimme kaikki yhteen huoneeseen. Kyllähän siitä kertyi tietenkin paljon vaivaa kun majoitus ei ollut mitään luxus tasoa, mutta olipahan ainakin yhteinen huone, jossa ryypätä. Kyllä kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että hauskaa oli, vaikka väsymys painoikin kaksi päivää matkan jälkeen. Kävin myös uimassa pari kertaa, mutta vesi oli pirun kylmää. Busan on siis korean etelä-kärjessä sijaitseva 3 miljoonan asukkaan kaupunki, jossa on paljon rantoja. Loma-aikana tämä kaupunki täyttyy korealaisista ja kuulemma kaupungissa oli juuri tämän loman takia huomattavasti ruuhkaa. Olimme hieman syrjäisemmällä rannalla, joten ainakaan ranta ei täyttynyt turisteista. Juhlimisen lisäksi kävin eräässä temppelissä ja erään saksalaisen Martinin kanssa Busanin keskustassa. Siellä näimme kalatorin, Busanin tornin ja Busanin filmifestivaalikeskittymän. Busanissa järjestetään lokakuussa Aasian suurin filmifestivaali. Tämä festivaali on varmasti todella iso. Siinä mielessä oli hienoa todistaa tällaista kulttuurinähtävyyttä.

Busanin keskustasta menimme käymään Gamcheonin kulttuurikylässä, jossa oli mielenkiintoisen näköisiä taloja. Ne olivat värikkäitä ja maalattu kuin taideteoksiksi. Koko kyläkeskittymä muistutti paljon brasialiaisia slummeja, joita olen nähnyt kuvissa. Kylä oli oikeastaan kuin pala historiaa. Siinä mielessä se oli siis upea nähtävyys, koska kaikki talot ovat säilyneet samanlaisina 50-luvulta asti.

Kun tulimme takaisin Souliin menin käymään keskustassa Jogye-lahkon päätemppelissä. Siellä vietettiin siis Buddhan syntymäpäivää. Seremonia oli valtaisan hieno ja temppelin aukio oli täynnä väkeä. Munkit resitoivat ja soittivat yhteen menoon melkein tunnin. Pakko ihailla heidän äänen kestävyyttään, koska sama mies lauloi mikrofoniin melkein tunnin putkeen. Tämän lisäksi pidettiin joitain puheita ja ihmiset kävivät kumartamassa buddhapatsaalle ja asettivat kukkia aukion edessä kukka-asetelman eteen. Ehkä kukkien asettaminen liittyi jotenkin veneturmaan. Mene ja tiedä, joka tapauksessa aukion edessä ei ollut buddha-patsasta. 

Lyhdyt olivat valaistu Buddhan syntymäpäivän kunniaksi. Väriloisto oli upeaa.

Muuten viikolla ei tainnut tapahtua mitään merkittävää. Kärsin väsymyksestä ja flunssasta melko pitkään. Kävin kuitenkin perjantaina, kun olin tervehtynyt ja jälleen pirteä, ystävieni kanssa eräässä kauppahallissa Soulin keskustassa. Kauppahallin nimi taisi olla Tonginsijang tai jotain sinne päin. Kauppahalli oli oikein loistava ja siellä sai 5000 wonilla hyvää ruokaa. Tämä oli siis osa korean kurssia ja meidän piti ostaa koreaksi ruokia. Kyllähän se ihan suht hyvin sujui, mutta tuntui kyllä melko avuttomalta heti kun mummo alkoi solkkaamaan koreaa. Sen lisäksi kävin perjantaina vielä Norebangissa eli korealaisessa karaokessa. Karaokessa valitaan huone johon mennään kavereiden kanssa. Norebang tarkoittaa siis kirjaimellisesti musiikkihuonetta. Norebangissa oli ihan mukavaa käydä, vaikka en juuri laulanutkaan. Oli vaikeaa keksiä mitä kappaleita laulaa ja lähdin hieman aiemmin pois kuin muut. Oli kuitenkin mukavaa kuulla kuinka korealaiset ja kiinalaiset lauloivat. Eräs kiinalainen ystäväni lauloi hyvin kauniisti kaikenlaisia kiinalaisia kappaleita ja tämän lisäksi joitakin englantilaisiakin kappaleita. Itse lauloin Beatlesin Let it be’n ja sen lisäksi Rolling Stonesin I can’t get no satisfactionin. Jälkimmäinen meni huonosti, mutta ensin mainittu oikeastaan suht hyvin. Let it Be on oikeastaan melko helppo laulaa. Illalla menin vielä uzbekistanilaiseen ravintolaan, jossa söimme uzbekkien ja useista eri maista tulleiden ystävien kanssa. Joukossa oli ainakin amerikkalaisia, kolumbialaisia yksi venäläinen ja muutama korealainen. Oikein hieno ilta, sillä illalla menimme vielä baariin. Seuraavana päivänä kävin illalla meditoimassa. Tällä kertaa international Seon Centerissä. Se oli oikein hieno kokemus, sillä tämä oli jälleen hyvin erilainen meditaatio kokemus mihin olen tottunut. Siis kävely oli samanlaista kuin Thaimaan meditaatiokeskuksessa, mutta istuminen oli puolestaan enemmän japanilaistyyppistä. Munkki painotti myös sitä, että meditaatiossa voi keskittyä milloin mihinkin ilmiöön, aina riippuen siitä mikä ilmiö sattuu olemaan pinnalla kyseisenä hetkenä. Kävelyssä on tarkoitus keskittyä vartalon liikkeeseen, mutta jos jokin ajatus, tunne tai muu ilmiö häiritsee tai on pinnalla, silloin tulisi keskittyä tähän ilmiöön. Tämä oli oikeastaan samanlaista opetusta kuin Thaimaassa. Todella mielenkiintoista, sillä tämän pitäisi olla Seon eli Zen koulukuntaa. Kaipa kaikki meditaatio on vaan samaa shittiä, mutta eri paketissa. Lauantaina kävin sitten jälleen Soul Forestissa muutaman ystävän kanssa. Maanantaista en oikein muista, mutta tänään kävin taas vuorilla vaeltamassa Bukhansanin kansallispuistossa. Pakko sanoa, että oli kyllä hieno reissu. Oli vaan uuvuttavaa mennä tunnille sen jälkeen. Vaellus kesti kuitenkin 6 tuntia, mutta oli se kuitenkin sen arvoista. Oikein hienot maisemat ja vieläpä aivan koulumme vieressä.