Loppukirjoitus ja aikaväli 5.-9.7.

Japanin jälkeen tulin vielä hetkeksi aikaa Etelä-Koreaan ja Souliin. Kävin sinä aikana War memorial of Korea museossa ja katsomassa erilaisia paikkoja kaupungilla. Kävin taas eräässä temppelissä se oli oikein hieno paikka. Oli hienoa käydä siellä temppelissä, koska siellä oli oikeasti ihmisiä meditoimassa ja kumartamassa buddha-patsaalle. Japanissa puolestaan temppelit olivat usein tyhjillään. Tämän vuoksi tuntui siltä kuin olisin palannut kotiin.

Sen lisäksi hengailin vielä kavereiden kanssa, mutta suurin osa oli jo lähtenyt takaisin kotiin tai muihin maihin, joten heitä ei ollut enää niin paljon. Kävimme kuitenkin juhlimassa perjantaina muutamien ystävien kanssa Hongdaessa ja lauantaina kävin katsomassa jalkapallo-ottelua eräässä baarissa. Minun piti mennä Hongdaehen, mutta metrot olivat jo menneet kiinni, joten menin erääseen kuppilaan hieman lähempänä yliopistoa. Oli sekin ihan hieno paikka oikeastaan.

Ajattelin nyt sitten vielä kirjoittaa jotain tyhjentävää koko matkasta. En tiedä mistä aloittaisin, mutta aloitan sanomalla sen, että matka oli todella hieno. Matkalla oli todella hauskaa, mutta opin myös paljon vieraista kulttuureista ja muutenkin teatterista, joka on pääaineeni. Opin myös sen, että uuden kielen opetteleminen on mahdollista jos todella haluaa. Sain myös paljon uusia ystäviä ympäri maailmaa. Se oli ehdottomasti hienointa tässä matkassa.

 Täysin uuteen kulttuuriin ja maahan muuttaminen avasi myös perspektiiviä maailmasta. Jollain tapaa käsitykseni maailmasta muuttui vähemmän länsikeskeiseksi. Länsi on tietenkin tärkeä myös korealaisille, mutta havahduin siihen konkreettisesti, ettei Euroopasta tiedetä niin paljon Aasiassa. Emme mekään toisaalta niin paljon tiedä korealaisista tai aasialaisista. Toisaalta maailmankuvani muuttui siinä mielessä, että pidän nyt paljon merkittävämpinä maina esimerkiksi Uzbekistania, Kazakstania ja muita sellaisia maita, joita en aiemmin ole pitänyt niin merkittävinä. Sain myös paremman käsityksen siitä mikä on Aasia. Aasia on periaatteessa epäyhtenäinen kokonaisuus, mutta heillä on kuitenkin jonkinlainen yhteys toisella tavalla kuin esimerkiksi kiinalaisella ja ranskalaisella. Mikä on siis Aasia? Mikä heitä yhdistää? Onko uzbekistanilainen ja suomalainen enemmän samanlaisia kuin esimerkiksi korealainen ja uzbekistanilainen? Entä onko arabialainen ja suomalainen enemmän samanlaisia kuin korealainen ja arabialainen. Arabialainen ja korealainen asuvat kummatkin Aasiassa. Suomalainen asuu Euroopassa. Suomalaiset lukeutuvat länsimaiseen kulttuuripiiriin johon vaikuttavat eniten ehkä Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Ja meidän kulttuuriin vaikuttaa tietenkin myös Ruotsi ja varmaan myös jonkin verran Venäjä. Venäjä on kuitenkin eri kulttuuripiiriin lukeutuva maa, koska siellä vietetään esimerkiksi jouluakin eri päivänä kuin muissa länsimaissa.  
 Periaatteessa Aasiaa ei siis voi laskea millään tavalla yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ainoa yhteinen asia heille on se, että Kiina, Intia ja Arabia ovat vaikuttaneet näihin maihin eniten. Useimmille Aasian maille on myös yhteistä se, ettei kristinusko ole niissä niin yleistä.

Etelä-Korean kanssa samaan kulttuuripiiriin kuuluvat ehdottomasti Kiina ja Japani. Näiden maiden asukkaat muistuttavat myös ulkoisesti toisiaan paljon. Toisaalta Kiina on vaikuttanut paljon myös kaakkois-Aasiaan, jossa on Thaimaa, Vietnam, Laos ja Malesia. Esimerkiksi Vietnamissa on ainakin ennen käytetty myös kiinalaisia kirjoitusmerkkejä. Samoja kirjaimia on käytetty myös Koreassa ja Japanissa. Kun ajatellaan Aasiaa ja ennen kaikkea itä-Aasiaa ajatellaan siis Kiinaa. Kiina on periaatteessa suurin kulttuurivaikuttaja tällä alueella. Mutta Kiinaankin on tullut paljon vaikutteita esimerkiksi Intiasta. Intia on puolestaan vielä erityisempi alue, josta en osaa sanoa paljon mitään.

 Aasia on siis suuri maanosa, jossa on periaatteessa monta Eurooppaa sisällä. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi Kiina ja Intia ovat periaatteessa kulttuurisesti yhtenäisiä, mutta niissä on suuresti myös variaatiota. Ne ovat ikään kuin Eurooppa alueita Aasian sisällä.  Mielestäni Kiina ja Intia ovat kummatkin kuin isoja liittovaltioita, joissa puhutaan monia kieliä. Toisaalta Kiina on ainakin paljon yhtenäisempi kuin Intia ainakin kielellisesti. Aasiassa asuu 2/3 maailman väestöstä ja heidän teknologiansa kehittyy päivä päivältä. Jollain tapaa aasialaiset ovat kuitenkin länttä jäljessä, mutta he vaikuttavat yleensä ottaen onnellisemmilta, ainakin jos ajatellaan itä-Aasiaa. Heidän kulttuurinsa on autenttisempaa kuin esimerkiksi meidän suomalaisten. Tai oikeastaan heillä on varmuus omasta kulttuuristaan. He tietävät mitä heidän kuuluu tehdä. Heidän kuuluu tehdä vain töitä, töitä ja töitä. Suomalaisten kuuluu myös nauttia elämästään ja siitäkös syntyykin suurta ahdistusta useimmille. Mutta toisaalta myös Etelä-Koreassa on varmasti paljon ahdistusta. Siitä ei vain puhuta eikä sitä näytetä kenellekään. Aiheuttaako se enemmän ongelmia? En tiedä. Joka  tapauksessa Etelä-Koreassakin tehdään paljon itsemurhia. Toisaalta kauheita kouluammuntoja ei mielestäni ole tehty Etelä-Koreassa. Sen lisäksi porno on kiellettyä Etelä-Koreassa, joka varmasti vähentää yleistä ahdistusta. Länsimaat on saastunut pornosta ja sen yhä suureneva ihannointi ja kulutus ei ole hyväksi kenellekään.

Oliko tämä siis matkan opetus? Tällaisia ajatuksia minulle tuli mieleen nyt tällä hetkellä. Toisaalta opin myös sen, että olemme kulttuurisesti saaneet huomattavan paljon vaikutteita idästä ja usein me unohdamme sen. Aasiassa on myös tehty paljon muita innovaatioita esimerkiksi paperi ja ilotulitteet on keksitty Kiinassa. Silloin Kiina oli vielä huomattavasti länttä edellä teknologisesti. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin muuttui, sillä Kiina päätti eristäytyä ja pysytellä omien rajojensa sisäpuolella. He ajattelivat jo saavuttaneensa kaiken.

 Myös esimerkiksi Intialaiset tai Arabit ovat vaikuttaneet kulttuuriimme hyvinkin paljon. Tässä sivuhuomiona voisi mainita myös sen, että Uzbekistanilaiset ovat vaikuttaneet myös paljon esimerkiksi matematiikassa. Eräs uzbekistanilainen on keksinyt algebran. Uzbekistan taisi olla tällöin kuitenkin osa Turkkia, Persiaa, Arabiaa tai Intiaa. En osaa sanoa. Uzbekistan on kuitenkin joskus myös valloittanut osan Intiaa ja nykyään se on kuitenkin hyvin pieni maa, joka oli ennen osa Neuvostoliittoa. Silti he ovat ylpeitä omasta kulttuuristaan ja tietävät olevansa nimenomaan uzbekistanilaisia, joilla on omat perinteensä ja oma kulttuurinsa. Tällaiset pienet asiat ovat siis tulleet minulle uutena.
 (periaatteessa pienet, mutta maailmanhistorian kannalta oikeastaan hyvin merkittävät. Uzbekistan on siitä merkittävä, että siellä on sijainneet kulttuurihistoriallisesti merkittävät kaupungit kuten Bokhara, Samarkand, yms. Nykyinen pääkaupunki Tashkent on myös merkittävä kulttuurihistoriallisesti. Uzbekistanin entinen päällikkö, Timur, valloitti aikoinaan valtavat alueet, mutta siitä voi lukea lisää wikipediasta http://en.wikipedia.org/wiki/Uzbekistan#History)

Toinen asia, minkä opin matkalla, joka tulee siis mieleen nyt, on se, että korealaiset laulajat ovat suosittuja ympäri Aasiaa; esimerkiksi Kiinassa ja Thaimaassa. Aasia on siis maanosa, jossa on kulttuurien välistä vaihtoa myös itsenäisesti. Onko kyseessä sama asia, että esimerkiksi jokin laulu olisi suosittu ranskassa ja Suomessa, mutta ei esimerkiksi Yhdysvalloissa? En tiedä voiko tällaista vertailua tehdä. Mutta joka tapauksessa se yllätti, että aasialaiset markkinoivat levyjään toisiin aasialaisiin maihin. En tiedä mitä varten se nyt tuli yllätyksenä, mutta Aasiassa on kuitenkin selvästi erilainen kulttuuri. Heillä on myös niin sanotut länsimaiset hittilevyt. En paljon seurannut mitään listoja, mutta vähemmän siellä kuuli mitään länsimaista musiikkia; enimmäkseen ainoastaan korealaisia rallatuksia. Matkustaminen siis avaa silmiä kulttuurille aivan eri tavalla. Oikeastaan olen havahtunut siihen, että esimerkiksi Kiina, Japani tai Korea ovat huomattavan itsenäisiä kulttuurisesti. Länsimaiset vaikutteet ovat suuria, mutta kuitenkin ne ovat selkeästi eri kulttuuripiiriä emmekä voi täysin ymmärtää tätä kulttuuria. Me olemme jollain tasolla erilaisia.

Mutta tullaan kuitenkin siihen kysymykseen, että mitä on me? Ketä minä tarkoitan kun sanon me. Puhun nyt siis suomalaisista. Keitä me suomalaiset olemme? Koreassa olemme länsimaalaisia. Toisaalta olemme myös suomalaisia. Pohjoisesta. Emme ole kuitenkaan arabeja. Joten tässä mielessä emme ole aasialaisia. Emmekä ainakaan afrikkalaisia. Korealaisille suomesta tulee usein yksi asia: xylitol. Ja monille tulee mieleen myös koulutus, joulupukki ja järvet. Sekin on toisaalta jo iso asia jos tulee mieleen edes jotain. Miksi meidän maamme on niin pieni, sitä rupeaa väkisinkin miettimään kun menee suureen maailmaan. Korealaiset kun ajattelevat elävänsä pienessä maassa, vaikka heitä on 50 miljoonaa. Meitä on vain 5 miljoonaa. Mikä suuri ero ja siltikin korealaiset ajattelevat olevansa pieni kansa. Periaatteessa sen ymmärtää kun vieressä on Kiina, Japani ja Venäjä. Ei ihme, että korealaiset ovat sisukkaita. He ovat sotineet paljon ja he ovat säilyttäneet kulttuurinsa. He ovat onnistuneet olemaan omalaatuinen kansa. Samanlainen kansa on myös Suomi. Koreasta meillä saattaisi olla opittavaa sen verran, että voisimme keskittyä puhumaan selkeämmin ystävällisemmin ja lämpimämmin. Emme tarvitse ujoutta ja epävarmuutta. Totuus on kuitenkin, että sitä on olemassa Suomessa vähän turhan liikaa. Usein kulttuurissamme metelöiviä karsastetaan ja katsotaan kieroon. Ei ole siis ihme, että vaikenemme usein. Toisaalta myös korealaiset osaavat olla tylyjä ja puhua tylysti. Eräs ystäväni kertoi minulle, että korealaiset ovat hänen mielestään tylyjä. Itse olen kyllä vahvasti eri mieltä. En osaa sanoa miksi ystäväni näin sanoi, mutta kai se on jonkinlainen ennakkokäsitys sekin. Tämä ystäväni oli siis korealainen. Ehkä korealaiset ovat sitten toisilleen jotenkin tylyjä. Tiedä siitä sitten.

Menin matkalle myös tarkoituksena tutustua buddhalaisuuteen. Oikeastaan buddhalaisuus on hyvin erilainen uskonto kuin kristinusko. Se nyt ei varmaankaan tule yllätyksenä, mutta jollain tapaa tässä tapauksessa täytyy länsimaisen ihmisen kääntää koko uskonnon paradigmat ja käsite pääalelleen. Siitä on paljon esimerkkejä enkä varmasti tyhjentävästi voi sitä kirjoittaa tässä miksi näin on. Buddhalaisuus on tietenkin aina ollut uskonto ja tulee aina olemaan. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Mutta, koska buddhalaisuudessa ei ole olemassa selkeää raamattua eikä muutenkaan niin selkeää kirkkoinstituutiota kuin esimerkiksi islamissa tai kristinuskossa, se jotenkin kääntää ajatukset päälaelleen siitä mitä on uskonto. Tämän lisäksi buddhalaisuudessa ei ole jumalaa eikä dogmaattisia oppeja. Buddhalaiset eivät muutenkaan pidä meteliä itsestään samalla tavalla kuin kristityt. Buddhalaisilta puuttuu kokonaan lähetyskäsky. Tavallaan on erikoista, että buddhalaisuus on levinnyt niin paljon kuin se onkaan. Enimmäkseen tähän on kuitenkin syynä varmasti kuninkaiden suosio tätä uskontoa kohtaan, mutta myös se, että ydin on ja pysyy samana. Neljä jaloa totuutta eli elämässä on kärsimystä, kärsimykseen on syy, kärsimyksen syy on egoharha ja kärsimyksestä voi vapautua kun seuraa kahdeksanosaista polkua kohti Nirvanaa.

Onko buddhalaisuudessa sitten mitään samaa kuin kristinuskossa. On hyvinkin paljon. Esimerkiksi seuraavat asiar. Rituaalit ja usko sekä kunnioitus tiettyjen asioiden olemassaoloon. Usko siihen, että on olemassa buddha ja kunnioitus pelkästään tätä buddha-patsasta kohtaan ja kunnioitusta osoittamaan buddha-patsaalle suunnattu kumarrus. Sen lisäksi on usko jälleensyntymään ja muuhun yliluonnolliseen. Usko yliluonnolliseen on kuitenkin vähäisempää kuin esimerkiksi kristinuskossa eikä sitä oikeastaan korosteta lainkaan missään buddhalaisuudessa johon minä olen törmännyt. On periaatteessa väärin tai buddhalaisuuden ydinoppien vastaista korostaa yliluonnollisuutta.

Mitä muuta uskonto sitten on? Tai mitä se on käytännössä eikä vain ajatuksen tasolla? Kuinka harjoitetaan uskontoa? Jos ajatellaan, että kun teemme rituaaleja harjoitamme uskontoa. Silloin kaikki uskonnot ovat yhtä. Toisaalta näille uskonnoille on ainakin yhteistä myös oppi myötätunnosta myös esimerkiksi vihollista kohtaan. Ja tietenkin oppi siitä, että jokaisen on tehtävä parhaansa ja oltava kiitollinen elämästä. Muitakin samankaltaisuuksia varmasti on, mutta en niitä lähdet tässä sen tarkemmin ruotimaan.

Yllä olen käsitellyt buddhalaisuutta filosofisesti ja teoreettisesti. Mitä oli sitten buddhalaisuus arkipäivässä tavallisten korealaisten ihmisten elämässä? En ole varma mistä kaikki juontuu, mutta korealaiset ovat yltiöpäisen ystävällisiä. Usein se on vain tyhjää ulkokultaisuutta, mutta useimmiten aivan selkeän aitoa ystävällisyyttä. Toisaalta sitä ei voi lukea vain buddhalaisuuden ansioksi, mutta mistä se sitten juontuu. Ja ovatko korealaiset ylipäätään buddhalaisia? En päässyt oikein selville tästä kysymyksestä.

En ainakaan yliopistossa törmännyt kehenkään, joka sanoi olevansa buddhalainen. Ainoastaan kristittyihin törmäsin useampiinkiin. Mutta tietenkin huomasin ihmisiä temppeleissä ja heitä oli paljon. Suurin osa oli kuitenkin keski-iän toisella puolella. Ehkä nuoria ei kiinnosta buddhalaisuus niinkään. Jos minä olisin syntynyt Aasiassa olisinko kapinallisen luonteeni vuoksi enemmän kiinnostunut kristinuskosta tai vaikkapa islamista. En tiedä siitä sitten. Tavallaan kristinusko on osa myös korealaista kulttuuria ja heitäkin on paljon Koreassa. Buddhalaisia on kuitenkin enemmän.

Mitä se tarkoittaa käytännössä? Useimmiten se on sitä, että ihmiset menevät temppeliin kumartavat buddhalle ja antavat hieman rahaa temppelille. Useat resitoivat tekstejä ja meditoivat myös temppelissä. Temppeleissä järjestetään myös kuudelta iltaisin iltaseremonia ja tietenkin myös aamuseremonia kello puoli viisi aamulla. Näissäkin seremonioissa olin pari kertaa ja joskus myös aamuseremonioihin tuli muitakin kuin munkkeja ja templestay vieraita. Olin kuullut myös temppeleistä, joissa meditoidaan joka aamu kello neljältä alkaen. Myös Sunmudo temppeli oli erittäin elävä buddhalainen keskus. Myös monet lapset olivat täällä munkkeina. Lapsille järjestetään myös leirejä buddhalaisten toimesta. Nämä ovat oikeastaan vain leirejä, eivätkä uskonnollisia leirejä. Tämä nyt on tietenkin vain semantiikkaa. Tietenkin se on uskonnollinen leiri, mutta sitä ei vain kutsuta siksi. Näiden lisäksi näin temppeleitä, joissa pidettiin puheita ja tietenkin temppeleissä myös valmistettiin ruokaa kaikille ihmisille.  Paljon olisi sanottavaa buddhalaisuudesta ja on hankalaa tyhjentävästi kirjoittaa siitä mitä on buddhalaisuus Koreassa. Ainakin minä olen nähnyt paljon erilaisia tilanteita ja tapahtumia joissa tämä ilmenee.

Näiden lisäksi buddhalainen filosofia vaikutti myös oppitunteihin. Jotkut saattaisivat kauhistella tätä, mutta olen varma, että kristillinen filosofia ja etiikka, vaikuttavat myös meidän oppitunteihin, halusimme sitä tai emme. Esimerkkinä siitä, miten buddhalainen filosofia vaikutti ainakin meidän oppitunteihin, oli pohdinta siitä, mikä oma itse on. Näyttelijäntyön tunnilla päädyimme siihen, että omaa itseä ei ole olemassa, ja kun tuotamme ääntä tai puhumme repliikkejä, emme tee sitä itse, tai näin ainakin täytyy itselleen uskotella. (mitä on ääni?- ääni on hengitystä- mitä on hengitys? -hengitys on ilmanpaineen vaihtelua- miksi minä olisin se, joka tekee itselleni sen hengityksen? Mikä on se minä, joka saa lihakseni liikkeelle, jotta pystyn tuottamaan ääntä?) Se on osa buddhalaista filosofiaa. Meditaatio oli muutenkin osana tuntejamme. Meditaatio on puolestaan Intiasta tai Pakistanin seuduilta. Siinä mielessä voidaan siis ajatella, että Aasia on oikeastaan Intialaisesta kulttuurista saanut eniten vaikutteita. Samalla tavalla buddhalaisuus on myös Intian alueelta. Intia on toisaalta vaikuttanut filosofiallaan myös huomattavasti länsimaihin, joten se on merkittävä alue kulttuurihistoriallisesti.

Uskonnot siis vaikuttavat läpikotaisin yhteiskuntiin ja olisi tärkeää ymmärtää niitä, jos haluamme ymmärtää omaa kulttuuriamme. Buddhalainen kulttuuri ja tapa harjoittaa uskontoa on myös vaikuttanut siihen millä tavalla kristinuskoa harjoitetaan Koreassa. Koreassa kun temppeleitä on aivan tuhansittain. Joka nurkassa on pieniä temppeleitä ja se tarkoittaa sitä, että niitä voi perustaa periaatteessa kuka tahansa. Samalla tavoin kirkkoja on tuhansittain ja niitä on asuintalojen kellareissa ja monen monessa paikassa. Uskonto kaiken kaikkiaan on siis elävämpää Etelä-Koreassa kuin länsimaissa. Tämä näkyy myös esimerkiksi siinä, että temppeleissä järjestetään usein ohjelmaa ja siellä myös voi syödä halutessaan kuka tahansa. Riisiä siis lahjoitetaan temppelille ja temppelissä jotkin emännät sitten kokkaavat siitä aterian, jonne kuka tahansa voi tulla syömään. Tämä on käytännössä anteliaisuutta, joka on myös eräs buddhalaisuuden ydinkäskyistä, jotka siis annetaan kahdeksanosaisessa polussa kohti valaistumista. Onko buddhalaisuus siis pähkinänkuoressa neljä jaloa totuutta ja kaikki kirjoitukset, jotka siihen liittyvät. Mielestäni buddhalaisuus täytyy itse kokea ja jokainen kokee sen omalla tavallaan. Eräs munkki sanoi, että meditaation avulla pääsemme kosketuksiin universumin kanssa. Puhumme siis tavallaan jumalan kanssa tätä kautta. Kuuntelemme universumia tai jumalaa. Eräs mestari puolestaan sanoi, että buddhalaisuutta voi kunnolla ymmärtää vasta kun on täyttänyt viisikymmentä vuotta. Tämä puolestaan kielii siitä, että buddhalaisuus todella on jonkinlainen transsendenttinen tavallisuuden ylittävä tietoisuus, jota voisi kai kutsua valaistumiseksi.

 Tätä valaistumista sitten yritetään saavuttaa mitä erilaisimmin keinoin ympäri Aasiaa, ja varmaankin myös ympäri Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa ja koko maailmaa. Onko buddhalaisuus tätä kautta siis vain harvojen herkkua. Kykeneekö valaistumiseen tai tulisiko valaistumiseen pyrkiä vain harvojen mestarien? Eräs munkki sanoi, että kuka tahansa voi valaistua eikä siinä tarvitse muuta kuin pitää säännölliset ruoka-ajat, huone siistinä ja meditoida päivittäin. Mutta jos kukaan ei tätä valaistumista huomioi niin onko sillä merkitystä. Ehkä jos valaistuminen on aitoa, silläkään ei ole merkitystä huomioiko sitä kukaan. Toisaalta jokainen ihminen ainakin Thaimaassa on buddhalainen ja käytännössä tämä tarkoittaa heille sitä aivan kuin korealaisillekin, että he kumartavat buddha patsaalle ja kenties meditoivat tai resitoivat joskus temppeleissä sekä antavat temppelille joitakin lahjoituksia. Luultavasti jokainen tuntee sisäistä iloa tai rauhaa kun saa tehdä jotain tiettyä rituaalia tai esimerkiksi lahjoittaa rahaa temppelille. Voi siis väittää, että tämä on vain ulkoista ja tyhjää rituaalimaista toimintaa, mutta kuka pystyy tietämään mitä ihminen todella kokee kun hän esimerkiksi lahjoittaa rahaa temppelille. Varmasti hän voi kokea yhteenkuuluvuutta esimerkiksi yhteisön tai miksei koko universumin kanssa, joka on sitten jo uskonnollinen kokemus.

Elääkö siis munkit muiden rahoilla. Tavallaan. Kyllähän he tietenkin pitävät yllä buddhalaista kulttuuria ja tekevät työtä, joten varmaankin he ansaitsevat sen. Tietenkin, jos munkit ryhtyisivät paheen tielle, kukaan ei enää antaisi lahjoituksia heille. Tietyssä mielessä se on jo suuri asia jos edes yksi ihminen on valaistunut juuri siinä kaupungissa tai kylässä, jossa sinä itse satut asumaan. Tämä valaistunut henkilö saattaa tuoda valoa ja iloa muidenkin elämään. Ja toisaalta, vaikka nämä munkit eivät olisikaan valaistuneita, ainakin he ovat rauhallisia ja iloisia. He voivat esimerkillään osoittaa, että ilo ja rauha ovat mahdollisia. Auttaako tämä tavallista ihmistä? Kyllä se voi auttaa, mutta periaatteessa ei tämä kuitenkaan rahaa heille tuo. No tästä päästään kuitenkin filosofisiin pohdintoihin, jotka jätän ehkä johonkin toiseen foorumiin tai myöhempään kirjoitukseen. Tai sitten pohdin niitä omassa päässäni, mutta marxilaisittain ajatellen uskonto siis tuhoaa ihmisen mahdollisuuden saavuttaa materialistista hyvää. Tavallaan hän oli oikeassa, mutta uskonto voi kyllä myös auttaa ihmisiä saavuttaa tyyneyden, joka puolestaan ruokkii heidän haluaan säästää, auttaa muita ja kenties myös ansaita enemmän rahaa. Esimerkkinä monet korealaiset harjoittavat myös meditaatiota, jotta he voisivat ansaita enemmän rahaa. Tai ainakin olen kuullut joistakin tällaisista henkilöistä. Onko tämä sitten buddhalaisuuden harjoittamista? Se on hyvä kysymys enkä osaa siihen vastata.

Matkallani olen konkreettisesti havainnut mitä buddhalaisuus saattaa olla tai mitä se voi olla. Olen myös päässyt tyyneyteen, jollaista minulla ei mielestäni aiemmin ollut. Sain sen verran uudenlaisia virikkeitä ja nähtävää, että tajusin olevani vain yksi matonen muiden miljoonien matojen joukossa. Tarvitseeko minun tehdä mitään merkittävää? Ei välttämättä, mutta ainakin voin yrittää ja vaikkei minulla aina olisikaan mahdollisuuksia yrittää pystyn silti olemaan onnellinen ja tyytyväinen. Tavallaan oma kotimaani ja kaikki ne paikat, joissa olen asunut näyttäytyy minulle aivan uudenlaisessa valossa. Katson niitä uudenlaisin silmin. En enää niin suunnattomasti stressin, ahdistuksen tai masennuksen läpi. En väitä, että olisin ollut aina stressaantunut tai ahdistunut ennen matkaani, mutta huomaan nyt, että olin sitä usein.

 Matkalla oleminen on siis auttanut minua saavuttamaan tasapainon ja rauhan. Ehkä se johtuu siitä, että olen nähnyt niin paljon erilaisemman maailman. Oliko kyseessä siis loma? Periaatteessa kyllä. Toisinaan loma jossain toisessa todellisuudessa voi tehdä hyvää. Tässä todellisuudessa minun elämäni ei merkitse mitään. Niille, joita kohtasin, elämäni ei merkinnyt yhtään mitään. Heille edes Suomi ei merkinnyt mitään. Miksi minun elämäni siis olisi niin merkittävää? Toisaalta ehkä minun elämäni on juurikin merkittävää, vaikka kukaan ei sitä niinkään huomioisi. Ehkä kaikki tässä universumissa on merkittävää ja kaikella on jokin tarkoitus. Samalla minä siis paradoksaalisesti kyllä, havaitsen kuinka merkittävä oma kotimaani on. Minulla ei ole muuta kotimaata eikä koskaan tule olemaankaan. Siispä minä teen kaikkeni, jotta oma kotimaani menestyisi ja pärjäisi. Vaikka se ei tuottaisi tulosta, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, koska se on osa ihmisluontoa. Näin ainakin uskallan väittää. Tai sitten se on kulttuurinen konstruktio, joka on minuun sisään rakennettu. Ehkä voisin päästä siitä eroon jos pystyisin näkemään todellisuuden sellaisena kuin se on. Nyt en enää kirjoita enempää ja jätän tämän tähän. Ehkä voisin kirjoittaa lisääkin, mutta viisi sivua nyt saa olla riittävästi ja olen omasta mielestäni sanonut matkastani kaiken sen mitä olen halunnut sanoa.

P.S.

Kävin myös suopotkupallon Mm-kisoissa. Ja niille, jotka haluavat sitten tietää mitä Suomi todella on saavat tästä ainakin yhden näkökulman siihen. Suopotkopallon MM-kisat ovat muuten mainio tapahtuma, josta suomalaisten tai ainakin Sonkajärveläisten kannattaa olla ylpeitä. Olen iloinen, että pääsin mukaan tähän tapahtumaan. Voin muuten kertoa, että tuntui hieman oudolta matkata taas niin pitkä matka sellaisen reissun jälkeen kuin olin tehnyt, mutta mikä onkaan sen hienompaa kuin kokea Suomen kesä Kainuulaisessa mökkimaisemassa, tarpoa suossa, juoda kaljaa, käydä Hyrynsalmen paikallisessa ja tietenkin saunoa. Ei tule mieleen paljon parempia asioita nyt. Tällä hetkellä olen vieläkin väsynyt, koska en ehtinyt niin paljon nukkua siellä suopotkupallon mm-kisoissa, mutta olen silti onnellinen, että siellä kävin. En tiedä miksi, mutta jollain tapaa tämä maa näyttäytyi nyt siis uudenlaisessa valossa. Ja onhan sekin hienoa tavallaan. Ainakin osaan arvostaa nyt kaikkea mahtavaa mitä meillä täällä on. Ja tietenkin toivon, että talousmetsiä olisi vähemmän ja että osaisimme pitää huolta luonnostamme paremmin. Sen lisäksi toivon myös, että ostaisimme enemmän aitoa suomalaista ruokaa ja arvostaisimme enemmän kulttuuriamme, mutta varmaan jokaisella on sama ongelma tänä päivänä (paitsi Kiinalaisilla). On kyllä mielenkiintoista havaita mihin tämä globalisaatio maailmaa vielä vie.  

PPS.
Tuli vielä mieleen eräs seikka, josta on syytä kirjoittaa. Tämä on sellainen asia, jota olin muistaakseni pohdiskelut jo aiemmin enkä ole varma lisäsinkö sitä tähän blogiini. Kuitenkin kun nyt vertaillaan aasialaisia ja länsimaalaisia niin heidän nimistään on sanottava, että aasialaisilla on usein samat nimet. Varsinkin kiinalaisilla ja korealaisilla. Muista en tiedä niin paljon, mutta oletan, että itä-ja kaakkois-Aasiassa tilanne on samanlainen. Tästä esimerkkinä on eräs korealainen tytön nimi; Jihyun (en ole varma kirjoitusasusta, mutta suurin piirtein sellainen se on) Tapasin koreassa varmaankin kymmenen ihmistä joiden nimi oli Jihyun. Sitten kun ajatellaan, että useimpien sukunimi on joko Kim, Park tai Lee niin todella monilla on tosiaan sama nimi. Samankaltainen tilanne on myös Kiinassa, jossa hyvin useilla on samanlainen nimi. Tämä kertoo identiteettieroista lännen ja idän välillä. Lännessä nimet ovat usein hyvin yksilöllisiä ja se kielii siitä, että täällä arvostetaan enemmän yksilöllisyyttä. Tämän lisäks nimi on länsimaalaisilla kuin osa itseä. Aasialaiset eivät puolestaan epäröi käyttää länsimaalaisia nimiä jos he ovat tekemisissä ulkomaalaisten kanssa tai muuttavat ulkomaille. Tämä mielestäni kertoo siitä, että koko identiteetin käsite on erilainen Aasiassa. Periaatteessa tässäkin voidaan havaita buddhalaisen filosofian vaikutus eli sen, että itseä ei periaatteessa ole olemassa. Kun kysytään ihmiseltä kuka sinä olet, hän vastaa ensin nimensä ja sitten sen mistä hän on kotoisin. Eräs munkki huomautti tästä erään dharmapuheen yhteydessä. Hän oli kysynyt eräältä espanjalaiselta, että kuka sinä olet ja espanjalainen oli vastannut; olen Alex ja tulen Espanjasta. Tähän munkki oli vastannut, että sinun nimesi on Alex ja sinun vartalosi on kotoisin Espanjasta, mutta kuka sinä todella olet? Tällaisista seikoista voidaan siis havaita merkittäviä eroavaisuuksia länsimaiden ja itämaiden välillä. Nykyaikana etenkin länsimaissa yksilöllisyys on korostumassa entistä enemmän. Ja tämän voi havaita myös siitä millaisia nimiä länsimaissa tai esimerkiksi Suomessa ollaan ruvettu antamaan. Länsimaissa kun annetaan entistä enemmän erottuvia nimiä tai erikoisia nimiä, joita ei kellään muulla ole. Tämä oli hiljattain erään radio-ohjelman aiheenakin. Muuten nimien käytöstä voisi mainita sen, että Aasiassa ihmisiä puhutellaan usein ensin sukunimellä ja sitten mainitaan muut nimet. Mielestäni tämäkin kertoo siitä, että Aasiassa korostetaan enemmän yhteisöllisyyttä; perhe on tärkeämpi kuin yksilö.

Tässä on vielä eräs lainaus, jonka varastin eräältä belgialaiselta facebookin käyttäjältä. Se kuvastaa hyvin tuntemuksiani koko matkalla.

"Why do you go away? So that you can come back. So that you can see the place you came from with new eyes and extra colors. And the people there see you differently, too. Coming back to where you started is not the same as never leaving."

26.6.-6.7.

26.6.-6.7.

Paljon on ollut tarkoitus kirjoittaa blogia, mutta aina on tullut jotain muuta. Mutta nyt pitää sitten kirjoittaa melko pitkä kirjoitus, koska aikaa on kulunut sen verran. Ensimmäisen päivän jälkeen Japanissa olin siis Tokiossa. Ja siellä olin lähiössä nimeltään Akabane. Pysäkki, jolla olin, oli siis Kita-Akabane ja monet junat eivät pysähtyneet tällä pysäkillä, joten se tuotti hieman hankaluuksia ajoittain.

Ensimmäisenä päivänä Japanissa, Tokiossa kävin siis katsomassa Imperial Palacea, jonne ei kylläkään päässyt sisälle, mutta tunnelma sen ympärillä oli mielenkiintoinen ja muutenkin puistoalue siellä aika hieno, koska siellä oli iso vallihauta ja paljon kalliita autoja ja rikkaita ihmisiä. Palatsin ympärillä oli paljon vartijoita kuten Japanissa muutenkin lähes joka paikassa. Melko mielenkiintoinen paikka siinä mielessä todellakin, että metron edessä oli aina vartija, kauppakeskuksen, puiston, temppelin ja jopa pilvenpiirtäjän katolla oli vartija. Useimmiten vartijat vahtivat, ettei tehty mitään kiellettyä kuten syöty eväitä kuvattu kameralla tms. Japanissa oli niin paljon paikkoja missä oli kiellettyä esimerkiksi syödä eväitä tai kuvata. Temppeleissä ei ainakaan saanut kuvata eikä niihin aina päässyt edes sisälle, joten siinä mielessä ainakin hyvin erilaista kuin Koreassa, jossa temppeleissä saa kuvata ja niihin pääsee aina sisälle.

Tässä siis ensimmäisestä päivästä jotain, mutta päivä jatkui tietenkin. Olin ostanut Tokyon kahden päivän metro lipun ja se oli siis ainoastaan Tokyo Metro yhtiöllä. Muitakin yhtiöitä oli joten minun piti katsoa tarkasti, että menen ainoastaan Tokyo Metrolla mikä oli välillä rasittavaa. Matkat kestivät melko pitkään, mutta oli kuitenkin siedettäviä. Menin siis noin tunnin matkan jälkeen Asakusaan, jossa on hieno temppeli ja sieltä kävelin Tokyo Sky Treehen, joka on 635 metrin korkuinen tv torni. Noin 20 euroa maksoi lippu ylös ja se tuntui suolaiselta. Mutta se oli kuitenkin 2000 yeniä eli vähemmän kuin 20 euroa, sillä olin päässäni pyöristänyt kaikki jenit aina 1000 10 euroon, joten oli siis mukava havaita, että 1000 yeniä oli kuitenkin vähän vähemmän kuin 10 euroa. Eli Japani oli hieman halvempi kuin ajattelin. Luultavasti halvempi kuin Suomi.

Jos on Soul iso kaupunki niin viimeistään mentyäni Tokyo Skytreen päälle pystyin tajuamaan kuinka valtavan suuri kaupunki Tokio on ja Tokioon verrattuna Soul on kuin pieni kylä. Sky Treen yläkerroksissa pystyi katsomaan 360 astetta joka puolelle ja joka suuntaan pystyi katsomaan kaupunkialuetta silmänkantamattomiin paitsi Etelään, jossa vastaan tuli meri. Tokyo on siis varmaankin maailman suurin kaupunki, ja en kyllä ihmettele sitä ollenkaan. Kaupunkeja tällä alueella on kuitenkin monta enkä ole varma kuinka paljon niitä on, mutta muita sellaisia ovat ainakin Yokohama ja Edo. Ne ovat siis käytännössä samaa kaupunkia, koska ovat samassa taajamakeskittymässä. Skytreen jälkeen taisin mennä Shinjukuun, jossa yritin mennä Lost in Translationin hotelliin, mutta luulin sen olevan jo kiinni. En ole varma oliko se kiinni, mutta menin käymään siellä kuitenkin toisena päivänä. Tämä hotelli on siis Park Hyatt Inn, jossa elokuvan päähenkilöt viettävät paljon aikaa. Bill Murrayn esittämä hahmo ja erään naisen esittämä hahmo, jonka nimeä en muista nyt ovat asukkaina tässä hotellissa. Tästä hotellista lisää kuitenkin myöhemmin. En huomannut missään sisäänkäyntiä silloin tähän hotelliin ja ajattelin sisään käynnin olevan jo kiinni. Kiertelin vielä hieman Shinjukun alueella, joka on Tokion yöelämän keskittymä ja söin vielä mainiota nuudeleita. Eräs mies jutteli minulle siellä. En muista mitä hän sanoi, mutta kyseli vaan, että pidänkö Tokiosta jne. Sitten hän kysyi vielä, että millaista on Helsingissä ja, sanoi, että varmaan hyvin erilaista. Muistaakseni hän kysyi tämän vielä kahteen kertaan. Oli nimittäin varsin omituinen hemmo ja hieman ärsyttäväkin, mutta ihan hyvän tahtoinen varmasti. Olisi maksanut aterianikin, mutta olin ehtinyt jo maksaa sen. Menin sitten väsyneenä kotiin ja juttelin jotain Couch Surfing kaverini kanssa. Harmi, etten ehtinyt esimerkiksi syömään illallista hänen kanssaan enää ensimmäisen illan jälkeen.

Toisena päivänä Japanissa olin edelleen Tokiossa. Menin käymään muistaakseni Meiju Shrinessa eli Shinto uskonnon pyhässä paikassa. En oikeastaan tunne Shintolaisuutta juuri lainkaan ja käsittääkseni Shintohäät ovat melko yleisiä Japanissa kun taas hautajaiset toimitetaan buddhalaisin menoin. Japanissa temppelit ja pyhät paikat ei Shrinet olivat aina vierekkäin ja tavallaan rinnakkain toistensa päälle meneviä. Melko mielenkiintoinen tapa sekin. Toinen päivä oli hieman ikävä siinä mielessä, että silloin satoi suurimmaksi osaksi. Minun oli tarkoitus mennä Yoyogi Parkiin, mutta en tiennyt enää mitä tehdä. Päivän alkaessa ei siis vielä satanut ja en ollut osannut varautua sateeseen niinpä menin vain kuppilaan syömään ja mietin mitä tekisin. Minun ei tarvinnut pitkään miettiä sillä katu, jota pitkin kävelin etsimässä kuppilaa, oli hyvin erikoinen. Alue taisi olla Harajuku ja siellä oli äärimmäisen paljon söpöihin asusteisiin pukeutuneita nuoria tyttöjä ja naisia, jotka olivat siis pukeutuneet kuten Manga sarjakuvissa. Näiden ihmisten nimi taitaa olla Otaku, jos en aivan väärin muista tai ole väärin ymmärtänyt. tämä on siis tyypillistä Japanissa, vaikkakin he ovat tietenkin vähemmistö, mutta kun heitä oli kokoontunut paljon Harajukuun, heitä oli siis paljon. Harajukun vieressä oli myös erikoinen alue, joka oli hieman kuin Punavuori tai jokin muu hipstereiden keskittymä. Siellä oli paljon design polkupyöriä, tatuointiliikkeitä underground kahviloita, design vaateliikkeitä ynnä muuta sellaista. Harajukussa on myös muuten Marimekon myymälä ja muitakin merkkivaateliikkeitä kuten Dolce & Gabbana yms. En muista tarkkaan mitä kaikkea siellä olikaan. Joka tapauksessa paikka oli hyvin mielenkiintoinen ja söin vielä ison jäätelön, koska sade harmitti. Olin myös vahingossa nostanut 50000 jeniä, koska ajattelin vieläkin Woneissa. No tietenkin ne voi aina laittaa takaisin tillille ja onneksi en tuhlannut kaikkia rahoja. Kävelin muuten myös erään hieman pienemmän temppelin pihalle ja taisin käydä sisälläkin. Japanilaiset temppelit ovat eritätin upeita ja koristeellisia. Oli mukavaa havaita tällainen pienempi temppeli keskellä hipsterialuetta.

Illalla menin sitten vielä Shibuyaan, jossa on myös Lost In translationissa kuvattua materiaalia. Shibuya on myös lähellä Shinjukua ja siellä on eräs risteys, jonka yli kulkee järkyttävä määrä porukkaa aina kerrallaan. Koko risteys siis täyttyy ihmisistä. Se on melko erikoinen näky. Shibuyassa menin katsomaan jalkapalloa ja siellä päädyin juttelemaan erään hollantilaisen kanssa, joka oli asunut pitkään Japanissa. Hän kehui vuolaasti Japania ja samalla haukkui Koreaa. Tällä hetkellä minulla on ristiriitaiset tunteet. Oikeastaan silloin en pitänyt Japanista yhtään esimerkiksi junasysteemin vuoksi, mutta Japanilainen ruoka oli kyllä äärimmäisen hyvää. Tietyssä mielessä korealaiset tuntuvat myös junteilta japanilaisiin verrattuna. Korealaiset eivät panosta lähellekään niin paljon tyyliin vaatteissa eivätkä kumartele tai ole yhtä kohteliaita kuin japanilaiset, mutta toisaalta ehkä se sopii paremmin suomalaiseen makuun. Japanilaiset puolestaan ovat äärimmäisen ylikohteliaita ja kumartelevat esimerkiksi kadulla noin kolme kertaa kun kohtaavat jonkun. Jos vertaillaan lisää Japania ja Koreaa, niin mielestäni Koreassa on hyvin iloista ja virkistävää se, että täällä on todella elävä buddhalaisuus kun taas Japanissa temppeleissä ei juurikaan käynyt ihmisiä muuta kuin katsomassa niitä. En tietenkään käynyt Japanin kaikissa temppeleissä, mutta useimmiten temppelit olivat kuin museioita, jossa vartijat vahtivat, että mitä saa tehdä ja mitä ei. Ainoastaan yhden kerran näin seremoniaa vietettävän temppelissä. On sekin tosin jo paljon periaatteessa viiden päivän ajalta, mutta yleensä ottaen minulle jäi sellainen käsitys, että Japanilaisissa temppeleissä ei paljon käydä meditoimassa tai rukoilemassa. Erään kerran näin munkin pitävän puhetta, jossa oli vain yksi vanha nainen kuuntelemassa. Koreassa olen nähnyt monia paikkoja, joissa pidetään puheita ja useita ihmisiä kuuntelee. Japanissa ei myöskään tarjoiltu ruokaa temppeleissä kuten Koreassa tehdään. Eikä Japanilaisiin temppeleihin varmaan muutenkaan pääse niin helposti tekemään temppelivierailuita kuten Koreassa. Mutta ainakin Japanilaiset temppelit olivat äärimmäisen kauniita ja pihat sekä kaikki muukin ympäristö todella hienosti hoidettu. On Korealaisetkin temppelit hienoja, mutta eivät kuitenkaan niin hienoja kuin Japanilaiset temppelit. Nyt meni kuitenkin taas jaaritteluksi ja palaan kertomaan siitä mitä tein sinä iltana kun olin siis Shibuyassa. Tämä hollantilainen kaveri, jonka kanssa juttelin näytti minulle erään toisen baarin, jossa oli hyvin tyhjää. Siellä ei ollut ketään muuta. Tämän baarin piti olla äärimmäisen cooli mesta, mutta olin pettynyt. Kokeilin Shouchoa, joka on Japanilaista viinaa. Melko hyvää juomaa se taisi olla en muista tarkkaan miltä se maistui. Myös Sake on erittäin hyvää. Kokeilin sitä vasta viimeisenä päivänä, mutta kyllä kannatti. Se oli oikein mainiota. Ilta päättyi siihen, että menimme Shinjukuun, jossa kohtasimme pari Otakua. He olivat mukavia, mutta eivät jutelleet meille kauaa. Shinjukussa puolestaan menimme sitten metallibaariin, jossa oli kyllä oikein mainio tunnelma. Tätä metallibaaria en olisi koskaan löytänyt ilman hollantilaista kaveria. En kyllä juurikaan välitä metallimusiikista, mutta oli tämä silti ihan siisti paikka. Hollantilainen kaveri oli metallimusiikin ystävä ja jaksoi hehkuttaa suomalaista metallimusiikkiskeneä.

Lopulta otin viimeisen junan Shinjukusta Kita-Akabaneen. Juna-asemalla vallitsi maailmanlopun tunnelma. Vartija näytti ihmisille, että pitää mennä kävelemään eteenpäin asemalla ja ihmisvirta ei vaan ottanut loppuakseen. Olin itse jäänyt paikalleen, mutta aloin miettimään, että pitäisiköhän minunkin mennä eteenpäin. En muista miten kaikki meni, mutta en mennyt erääseen junaan. Se oli kai sellainen, joka ei pysähtynyt minun pysäkilläni. Juna oli niin täynnä, ettei sinne enää mahtunut ihmisiä. Ja se oli oikeasti täynnä. Ihmiset tunkivat itsensä junaan ja ovet mahtuivat hädin tuskin kiinni. Oven vieressä oleva tyyppi joutui laittamaan kätensä oven pielen yläpuolelle ja hänen laittoi jalkansa sivuittain. Naamat olivat olkapäitä vasten jne. Juna oli todellakin täynnä. Onneksi en ollut siinä junassa. Seuraavakin juna taisi olla melko täynnä ja pystyin hädin tuskin suojelemaan kameraani ihmismassalta. Huikea tunnelma siis. Kämppikseni taisivat olla jo nukkumassa, mutta kaiken kaikkiaan oli kuitenkin antoisa päivä.

Sitten taisi tulla lauantai. Ja se oli viimeinen päiväni Tokiossa. Silloin satoi jälleen ja menin siis käymään National Museumissa ja Electric Townissa. Electric Town oli oikein upea paikka ja siellä oli paljon sarjakuvaliikkeitä ja pelipaikkoja. Siellä oli myös niin sanottuja Maid Cafeita eli kahviloita, joissa on näitä Otakuita tarjoilemassa ja söpöstelemässä. Kaikki tarjoilijat näyttävät hyvin nuorilta ja eivät ole välttämättä edes kahdeksaatoista. En sitten tiedä onko se niin söpöä, mutta aika omituista kuitenkin. Toinen omituinen japanilainen juttu mikä tulee mieleen tästä on lemmikkikaupat, joissa on pieniä lemmikkejä myytävänä. Kaikki lemmikit ovat läpinäkyvissä muovikopeissa ja niitä voi ihastella kadulla. Aika huvittavaa kyllä, mutta ehkä hieman sairastakin. Ei lemmikeillä niissä tunnu kauhean hyvät oltavat olevan. En tosin tiedä mikä sitten tilanne on suomalaisissa lemmikkikaupoissa. Tuskin niissäkään niin mainiot oltavat niille elukoilla on. Kävin sitten katsomassa vielä Tokyo Toweria ja illalla kiertelin vielä Shinjukussa. Menin nyt sitten käymään Hyat Park Hotellissa ja pakko sanoa, että se oli aivan mahtavan upea hotelli. En kehdannut kierrellä paikassa liikaa, mutta joka tapauksessa pelkkä respassa vierailu oli jo hieno kokemus. Myöhemmin kävin Shinjukun alueella kiertämässä, jossa oli yhtäkkiä järkyttävä määrä kavereita tyrkyttämässä prostioituijen palveluita. Johtuen siitä, että olin tällä kertaa yksin kiertelemässä. Kaverit olivat niin sinnikkäitä, että se oli suorastaan ärsyttävää ja tuli mieleen jopa Thaimaa. Kaikki prostitoitujen palveluita kaupanneet olivat mustia miehiä. Se oli melko omituista. Näin myös kaksi järkyttävän isoa limusiinia ja ne olivat varmaankin mafian. Hollantilainen kaveri oli kertonut, että kaikki paikat siellä oli mafian omistuksessa.  Tämä toi siis erityistä tunnelmaa Shinjukussa liikkumiseen. Lisäksi Shinujukussa oli todella omituisia ja hätkähdyttäviä neonvaloja sekä muun muassa robottishow, jossa on tanssityttöjä ja robotteja tanssimassa. Todella kummallista.

Seuraavana päivänä menin sitten Kyotoon. Matka oli pitkä, mutta tavallaan myös rentouttava sillä suurkaupungissa liikkuminen oli ollut hyvin stressaavaa. Japani on oikeastaan valtavan kaunis maa ja koko maa on oikeastaan täynnä metsää. Maisemat bussimatkalla oli valtavan upeat eikä siinä mielessä harmittanut ollenkaan pitkä bussimatka. Kyotoon saapuessani ,olin hieman turhautunut, sillä minun oli vaikeaa löytää hostelliani. Turhautumiseni oli vielä suurempi sen jälkeen kun tajusin, että couchsurfing kaverini olisi voinut majoittaa minut jo saapumispäivänäni. Olin kuitenkin yhden yön hostellissa väärinymmärryksen takia ja se harmitti hieman.

Kyotossa kävin katsomassa jälleen temppeleitä ja pyhättöjä eli Shintolaisten ”kirkkoja”. Fushimi-Inari oli valtavan upea sekä myös ensimmäinen temppeli, jossa kävin. Tämän temppelin nimi oli Kiyomizu ja sisäänpääsy taisi olla 700 jeniä. Ärsytti maksaa temppeleihin pääsymaksuja kun Koreassa kaikki oli ilmaista. Kiyomizu oli kuitenkin aivan satumaisen upea temppeli eikä ainakaan enää harmittanut pitkä bussimatka. Alkoi vaikuttaa siltä, että Kyoto oli maineensa veroinen. Upeita paikkoja Kyotossa nimittäin riitti. Loppupäivä meni kuitenkin etsiessä Couchsurfing kaveriania ja hän oli hyvin vihainen, koska olin myöhästynyt tapaamisestani jo toistamiseen. Onneksi hän kuitenkin suostui majoittamaan minut ja löysin hänen antamillaan ohjeilla perille. Hän asui kyllä ankeassa paikassa ja se masensi hieman. Myös Tokiossa asuin melko ankeassa paikassa ja tavallaan olisin halunnut jäädä ehkä hostelliin, mutta toisaalta minulla oli sentään oma huone ja aamulla sain olla rauhassa hänen kämpässään. Couch Surfing kaverini ei ollut muutenkaan mitenkään sellainen tyyppi, jonka kanssa viettäisin vapaa-aikaani. Hän oli amerikasta kotoisin, opetti Englantia Japanissa ja oli tietynlainen kontrollifriikki. Jotenkin minulle tuli sellainen olo, että hän otti vieraita taloonsa vain, jotta pääsisi käyttämään valtaa. En muuten ymmärrä miksi hän otti niin paljon vieraita, koska ei hän tuntunut nauttivan siitä yhtään. Se oli hänelle kuin työtä. Todella kummallista käytöstä. Joka tapauksessa hän kertoi, että hänellä kävi couchsurfing vieraita yhtenään. Hänellä oli myös vaimo ja lapsia. En kyllä tiedä missä he olivat. Tämä kaveri kertoi, että hän näkee vaimoaan ja lapsiaan vain viikonloppuisin. En koskaan kysynyt missä hänen vaimonsa sitten on ja se jäikin arvoitukseksi. Joka tapauksessa sain olla siellä kaksi yötä ja olihan se hienoa. Sen lisäksi hän oli kokannut minulle ruokaakin mikä toki olla ystävällistä. En sitten yhtään tiedä miksi minulle tuli jotenkin niin negatiivinen tunne hänestä. Se on kuitenkin nyt sitten sivuseikka ja kerron nyt enemmän matkustamisesta.

Seuraavan päivänä menin siis käymään Osakassa, joka on Kyoton vieressä. Menin taas vahingossa väärään junaan ja matka kesti ikuisesti. Ainakin puolitoista tuntia. Tämä juna pysähtyi siis joka pysäkillä, mutta toisaalta ei minulla mikään hengenhätä ollut joten se oli ihan hyväksyttävissä. Osakassa kiertelin kaupungilla ja kävin jälleen temppelissä. Temppeli oli hyvin autio, eikä siellä ollut edes turisteja paljoakaan. Hieno paikka kuitenkin ja oli ihan hienoa käydä siellä. Kävin siellä myös toisessa temppelissä, joka ei ollut turistinähtävyys. Japanissa temppelit on selkeämmin jaoteltu turistinähtävyyksiin ja toimiviin temppeleihin toisin kuin esimerkiksi Koreassa, jossa kaikki temppelit on hyvin toimivia.

Tämä kuitenkin temppeleistä. Kävin Osakassa myös eräässä Tornissa ja se oli hieno paikka. Tornissa pystyi nimittäin katsomaan kaupunkia muutenkin kuin vain lasin läpi. Olimme siis katolla ja siellä oli vartija katsomassa, ettei kukaan esimerkiksi syönyt eväitä tai tehnyt muuta kiellettyä. Vartijat tervehtivät toisiaan hienosti kun he vaihtoivat vuoroaan. Se oli myös hienoa todistaa.

Viimeinen päiväni Kyotossa oli hieno. Heräsin jo puoli kuudelta, koska minun piti lähteä samaan aikaan pois asunnosta kuin isäntäni. Asuntoa kun ei saanut lukkoon ilman avainta. Näin Kyotossa vielä pari upeaa temppeliä, jotka olivat hieman eri tyyppisiä, joka tapauksessa ne olivat kuin elokuvasta ja se olikin tyypillinen japanilainen temppeli puutarhoineen kaikkineen. Kyotossa temppeleitä riitti ja ei ole tosiaan yliarvostettu paikka, mutta keskusta on kylläkin hieman ankea. On keskustassakin eräs perinteinen kauppakatu, jossa kävin myös kiertelemässä ja join hieman oluttakin eräässä pubissa.

Illalla otin yöbussin takaisin Tokioon, josta lentoni lähti Souliin. Nukuin melkein koko matkan bussissa ja se oli mukavaa. Tokiossa minulla oli aikaa käydä vielä erään pilvenpiirtäjän ylimmässä kerroksessa. Tämän tornin nimeä en nyt muista, mutta se oli myös Shinjukussa. Yllättäen kun olin menossa lentokentälle menin jälleen väärään junaan ja miltei myöhsätyin lennoltani. Onneksi Naritan lentokentällä ei ollut paljon ruuhkaa eikä se muutenkaan ollut niin iso, etten olisi löytänyt helposti perille. Lento Tokiosta Souliin meni leppoisasti ja olin onneksi järjestänyt yösijankin, koska se oli ollut hieman epävarmaa. Soulissa olen ollut nyt neljä päivää. Olen yöpynyt uzbekistanilaisten kavereiden kanssa, jotka on kaikki hyvin omistautuneita muslimeja ja viettävät ramadania sekä rukoilevat viisi kertaa päivässä. Päätin itsekin kokeilla Ramadania enkä siis syönyt mitään koko päivänä enkä myöskään juonut vettä. Eli Ramadanin sääntö on se, että saa syödä juoda ainoastaan aamukolmen ja iltakahdeksan välillä. Oikeastaan se ei ollut edes raskasta mikä yllätti minut. Ehkä syöminen ja juominen onkin melko turhaa. Nälkä on välillä vain mielen harhaa ja tavallaan se vapauttaa myös miettimästä, että mitä syödä. Ainakin kun kiertelee kaupungilla.

Mutta vielä Soulissa olosta sen verran, että perjantaina kävin taas juhlimassa Hongdaessa. Lauantaina ajattelin mennä myös Hongdaehen katsomaan jalkapalloa, mutta en päässytkään, koska metro oli suljettu.  Olin lähtenyt siis liian myöhään liikkeelle. Jalkapalloa tulee täällä siis keskellä yötä ja ensimmäinen ottelu alkaa kello yhdeltä yöllä. Lisäksi Dormit olivat menneet kiinni enkä päässyt takaisin, koska en virallisesti ole enää Dormin asukas. J Jouduin siis menemään johonkin random paikkaan, koska bussitkaan eivät enää menneet Hongdaehen. Lievästi sanoen minua vitutti hieman, mutta selvisin kuitenkin paikkaan, jossa näytettiin jalkapalloa ja se oli pääasia. Ihan hauska seikkailu siitä kuitenkin muodostui. Tulin sitten aamuviideltä takaisin kun Dormit aukenivat taas. Lopulta olin ihan iloinen kuitenkin. Tänään olen sitten käynyt War Memorial museossa ja Gangnamissa ja siellä jälleen eräässä temppelissä. Temppeli oli täynnä porukkaa ja ihmisiä oli siellä meditoimassa ja kumartamassa buddhalle. Tämä oli siis hienoa havaita Japanin kylmän kulttuurin jälkeen, jossa vartijat tarkkailivat temppeleitä. Niin ja perjantaina kävin muuten myös metsässä kävelyllä ja sain kamalia hyttysen pistoksia, jotka kutiavat hirveästi. Ikävää, mutta ei voi mitään. Niin ja kävin myös Yongsanissa, jossa myydään kaikenlaista elektroniikkaa. Japanin jälkeen Yongsan tuntui hieman turhalta paikalta. Tässä siis tällaista ajatuksen virtaa tällä kertaa. Olisi pitänyt kirjoittaa aiemmin tätä blogia, mutta tällä kertaa kirjoitin nopeasti ja paljon kerrallaan, joten teksti saattaa olla hieman sekavaa, mutta ehkä ehdin vielä myöhemmin korjailla sitä jos viitsin. Kuviakin varmasti tulen lisäämään vielä.