20.4.-27.4.

20.4.-27.4.

Tämä viikko on ollut ajoittain jopa melko tylsä, mutta olenpahan ainakin tehnyt graduani ja opiskellut ahkerasti koreaa. Jälkikäteen ajateltuna opiskelin melkein turhaan koreaa, koska koe oli kuitenkin sen verran helppo. Lisäksi itsenäinen korean kielen opiskelu on melko hankalaa. Tämän lisäksi olen käynyt lenkillä ja kerran kävin jopa Hyehwassa päivällisellä ja join siellä kuplateetä. Kuplatee on kyllä todella surkeaa eikä siinä oikeastaan ole mitään itua mielestäni. Mutta tulipahan sekin testattua. Maku oli ihan jees, mutta itse kuplat olivat älyttömintä mitä tiedän.

Perjantaina menimme juhlimaan useiden vaihtareiden kanssa ja etkoilla pelasimme saksalaista juomapeliä kampuksella. Tämän juomapelin nimi oli flankyball ja siinä täytyy heittää palloa keilaan. Meillä ei ollut palloa, joten heitimme pulloa. Aina kun osuu keilaan joukkue saa juoda ja juo niin pitkään kunnes toinen joukkue on onnistunut hakemaan keilan ja tuonut sen taas omalle joukkuelleen. Hyvin yksinkertaista ja suhteellisen hauskaa. Oikeastaan juhliminen alkaa menettää makunsa ja ei tunnu enää niin hienolta. Sinänsä se on sääli, mutta pitänee sitten yrittää viihtyä jollain muulla tavoin täällä hienossa kaupungissa. Myöhemmin voi mennä juhlimaan ja ehkä juoda vähemmän kun ei tarvitse pelata esim. flankyballia.

Eilen kävin Global Buddyni kanssa Hanok Villagessa, jossa on perinteisiä korealaisia taloja. Paikka oli oikein nätti ja mukava pieni puisto Soulin keskustassa. Siellä näin myös upeat perinteiset korealaiset häät ja hääseremonian. Otin videotakin ja muutaman kuvan tästä tapahtumasta. Upea tilaisuus kertakaikkisesti.

Tänään kävin meditoimassa jälleen Hwagyesan temppelissä ja sama munkki piti puheen. Tai oikeastaan kysymys vastaus session. Eräs kysyi siitä, että mikä ero on karmalla ja sattumalla. Munkki pyysi kysyjää määrittelemään sattuman. Päädyttiin vain siihen, ettei näitä voida tarkasti määritellä, mutta jos jonkin ajattelee, olevan karmaa se on silloin tarkoitettu. Tai voidaan ajatella, ettei se ole sattumaa. Karmalla on muitakin merkityksiä. Olen kuullut sen tarkoittavan myös esimerkiksi piilotajuntaa tai peiteltyjä tunteita. En ole varma miten tämä liittyy äskeiseen, mutta näin eräs munkki sanoi eräässä puheessa Youtubessa. Haluaisin selvittää tätä asiaa tarkemmin, mutta en ehtinyt kysyä munkin mielipidettä tähän kysymykseen.

Nyt kun ei ole paljon muuta päivitettävää kirjoitan tähän vielä luontonähtävyyksistä koko vierailuni aikana.

Sen ajan minkä olen täällä viettänyt, olen nähnyt paljon eläimiä, koska olen kävellyt usein Bukhansanin luonnonpuistossa.  Olen nähnyt muutamia oravia ja useita lintuja; muun muassa pari fasaania ja paljon pikkulintuja. Yksi oravista oli hyvin erikoinen. Se oli melko pieni, mutta pyöreä ja pullukka. En tietenkään voi olla täysin varma siitä, että se oli juuri orava, mutta oravalta se näytti. Se oli punertavan ruskea ja siinä oli mustia raitoja. Näin kyseisen oravan hyvin läheltä ja siksi pystyin tarkkailemaan sitä pitkään. Se oli melko kesy.  Sen lisäksi olen nähnyt peuran Jejulla ja tänään näin käärmeen. Käärme luikerteli juuri edessäni ja näin senkin hyvin läheltä. Näiden lisäksi olen nähnyt muutaman kerran erään mustan hyvin oudon näköisen perhosen. En ole varma oliko se sitten perhonen, mutta sen tapainen kuitenkin.

Pitää muuten kirjoittaa tähän vielä tavoista, joita korealaisilla on, jota en ole muistaakseni vielä blogissani maininnut. Yksi niistä on puhelinnumeron kysyminen heti tavattaessa. Sen lisäksi korealaiset kysyvät aina tavatessaan, että söitkö lounasta. Tai söitkö päivällistä. En tajua syytä tähän todellakaan, mutta se on vähän sama kuin kysyisi, että mitä kuuluu tai jotain muuta vastaavaa. Kerran vastasin, etten ollut syönyt lounasta kämppikselleni  kun kello oli kaksitoista päivällä. Hän vastasi hyvin suuresti ihmetellen, että kuinka nyt näin. Miten se on mahdollista?

Vastasin, että olin herännyt hyvin myöhään. En tajua mikä järki siinä on, että pitää kysyä tuollaista. Hyvin outoa. Ja vielä se, että pitää ihmetellä sitä kovaan ääneen, jos ei ole sattunut syömään lounasta. Syömäpuikkojen käytöstä voisin mainita sen, että syömäpuikkoja käytetään täällä myös työkaluna. Tietenkin ne yleensä heitetään pois tai pestään, jos näin on tehty. Esimerkiksi kämppikseni puhdisti kerran suihkumme kaivoa syömäpuikoilla. Sen jälkeen hän tietenkin heitti ne pois.

Tämän lisäksi näin kerran ravintolassa kun eräs nainen nosteli tavaroita, kuten liinoja tai rättejä syömäpuikoilla. Se oli hauskaa. Syömäpuikot ovat aika hyvä ruokailuväline jos niitä osaa käyttää. Mutta toisaalta kun haarukka on olemassa niin miksi sitä ei sitten käyttäisi. Onhan se kuitenkin kätevämpi useimmissa tapauksissa. Ehkä vanhat tavat kuolevat hitaasti ja varmaankin se tapa, jolla täällä syödään, soveltuu paremmin syömäpuikkoihin.  Eli ihmiset syövät useita ruokalajeja keskeltä pöytää napsien erilaisia ruokia.

Kirjoitan vielä suhteellisen oudosta tilanteesta: Aina kun kävelen kampuksella näen joitakin korealaisia, jotka moikkaavat minulle. Uskon, että he ovat eräitä joiden kanssa juttelin noin viikko sitten. En koskaan muista niiden naamoja, mutta tuntuu, että törmään heihin joka paikassa. Tämä on kyllä häiritsevää, koska en voi olla yhtään varma siitä, missä olen heidät tavannut. Ei sille kai voi mitään sitten.

14.4-21.4.

No niin. Taas on aika kirjoittaa blogi päivitystä. Jollain tapaa tällä kertaa on hankalaa muistaa mitä viime viikolla oikein tapahtui. Kirjoitan alkuun tämän päiväisestä ohjauksen oppitunnista. Aluksi minun piti yrittää näytellä erästä haastattelua, jonka olin aiemmin haastatellut. Se oli haastavaa, mutta hyvin mielenkiintoista. Se meni ihan suhteellisen hyvin ja ainakaan minun ei tarvinnut paljon ottaa uusintaottoja. Tämän lisäksi istuin jälleen noin tunnin pulpetissa tajuamatta melkein yhtään mistä opettaja puhuu. Hän puhui muun muassa Sokrateesta ja olisiko puhunut ainakin Pilateksesta, Joogasta ja Felden-Kreis tekniikasta. En tiedä mitä se mies höpöttää, mutta kyllä liihottelee ainakin suht korkealla hänkin. Sen lisäksi meidän piti kirjoittaa tunnilla vastaus kysymykseen; kuka minä olen, viidellä eri tavalla. Selkeästi tässä on havaittavissa buddhalaisen filosofian vaikutteita opetukseen. Opetuksessa siis selkeästi puhutaan paljon filosofiaa, vaikka en siitä paljoa ymmärräkään. Mutta koska meidän piti vastata tähän kysymykseen ja lisäksi opettaja puhui Sokrateesta aika paljon jopa, niin selkeästi filosofiaa olemme myös opiskelemassa. Buddhalaista filosofiaa , kuka minä olen, kysymyksen pohtiminen on siinä mielessä, että esimerkiksi japanilaisessa zen traditiossa on niin sanottuja, Koaneita eli kysymyksiä joihin pitää syventyä. Yksi näistä on juuri tämä; kuka minä olen. Sen lisäksi täällä Etelä-Koreassa käytetään samaa metodia Seon-meditaatiossa ja täällä sen nimi on Hwadu. Hwadu on siis johonkin tiettyyn kysymykseen syventymistä ja esimerkiksi Korean suuri mestari Hwang San Sunim opettaa juuri tätä hwadua eli kuka minä olen. Tämän lisäksi sama Hwadu otettiin esille kun olin kuuntelemassa erästä munkkia eräässä zen keskuksessa täällä Etelä-Koreassa. Huom se oli siis Zen keskus eikä seon keskus, vaikka zen on Etelä-Koreassa seon. On täällä kyllä eräs seon keskuskin. :)

Mutta aloitan nyt sitten kirjoittamaan edellisestä viikosta. Eli viikko sitten maanantaina meillä oli juuri tämä samainen tunti. Silloin otimme paljon rennommin. Tunnin toinen puolisko käytettiin kahvitteluun ja naksujen syömiseen. Naksuilla tarkoitan sipsejä ja erilaisia keksejä sekä keksin ja sipsin välimuotoja. Sipsit eivät ole täällä erityisen hyviä ja usein ne on tehty maissista ja niiden päällä on suklaata ja muuta makeaa. Sen lisäksi sipsit ja kahvit ovat outo yhdistelmä. Joka tapauksessa tunti meni leppoisammin, koska oli ainakin jotain muuta tekemistä kuin istua vain ja kuunnella vierasta kieltä. Tänäänkin ostimme kahvia ja pari oppilasta kai tarjosi kaikille. Sitä juotiin kuitenkin samalla kun opettaja puhui monologiaan. Viime viikolla opettaja oli tarjonnut kaikille ja juttelimme kaikki yhtäaikaa. En tiedä haluaisinko sitten ostaa itse kaikille kahvia? Pitää katsoa mitä tapahtuu.

Tiistaina oli sitten näyttelijäntyötä ja taisin kirjoittaa muun muassa gradua. Tuntuu, että mitään erityistä ei oikeastaan ole tapahtunut koko viikon aikana. Useat ovat alkaneet opiskella enemmän ja juhliminen on sen vuoksi jäänyt vähemmälle. Olen itsekin yrittänyt kirjoittaa gradua jonkin verran ja se on sujunut suhteellisen hyvin. Tämän lisäksi olen tehnyt näyttelijäntyön ja korean harjoitteita. Viime viikolla meillä oli korean kielen tunnilla sanelu, joka meni hyvin, koska olin tällä kertaa opiskellut siihen. Aiemmin en ollut opiskellut siihen niinkään. Keskiviikkona meillä oli myös oikein mainio jalkapallo-ottelu. Silloin pelasimme 12 vastaan 12 ja täydellä kentällä. Toisessa joukkueessa oli melkein pelkkiä korealaisia ja toisessa melkein pelkästään vaihtareita. Torstaista en sitten oikeastaan muista paljon mitään. Aika outoa, että kokonainen päivä on mennyt jollain tapaa hukkaan. Ehkäpä sain kirjoitettua gradua sitten jonkin verran ja varmaankin luin myös korean saneluun. Perjantaina menin ulos juhlimaan ja törmäsin siellä joihinkin englanninkielen opettajiin. En mennyt muiden vaihtareiden kanssa, koska olin menossa erääseen language exchange bileisiin. En lopulta kuitenkaan mennyt sinne vaan päädyin erääseen toiseen baariin, jossa sitten tutustuin muihin ulkomaalaisiin. Oli kyllä aivan mahtava ilta pakko sanoa. Lauantaina puolestaan oli hieman ikävämpi ilta, koska kaverini Ilmo kadotti minut jonnekin. Olimme lähteneet yhtä matkaa liikenteeseen, mutta Hongdaen puistossa oli sen verran paljon porukkaa, että rupesin juttelemaan joillekin tanskalaisille. Noin vartin päästä Ilmo oli kadonnut. Ehkä hieman ikävää, mutta oli tämä omaakin syytäni, koska menin vain juttelemaan randomtyyppien kanssa. Sen siitä saa kun juo liikaa viinaa. Sunnuntaina kärsin synneistäni ja menin metsään kävelemään, jotta toipuisin krapulasta. Kävelyretki oli aivan järjettömän raskasta, koska olin niin heikossa kunnossa. Hetken kuluttua kävely kuitenkin muuttui hieman helpommaksi ja lopulta pääsin erääseen temppeliin, jossa pidettiin saman kaltainen seremonia kuin Yakchunsan temppelissä Jejun saarella. Seremonia oli oikein hieno, mutta hyvin lyhyt. Se kesti yhteensä vain noin vartin. Toisaalta en tiedä olisinko silloin halunnutkaan pidempää seremoniaa. Kumarruksia ja hoilausta jälleen. Ei lainkaan meditaatiota kuitenkaan.

P.S. Olin melkein kokonaan unohtanut: Kävin viime viikon torstaina katsomassa NANTA-esitystä erään kaverin kanssa. NANTA on Etelä-Korealainen musiikki/teatteri/kokkaus esitys, jossa käytetään muun muassa veitsiä instrumentteina. Nämä esiintyjät olivat äärimmäisen taitavia ja mukana oli myös hervotonta komiikkaa. Pääasiassa komiikka oli ei-verbaalista, joten sitä pystyi ymmärtämään vierasmaalaisetkin. NANTA on itseasiassa ilmiö, joka on saanut alkunsa vuonna 1997. Nyt se on kehittynyt sen verran pitkälle, että mielestäni tuotanto oli jopa liian hyvin hiottua. Voin vain kuvitella minkälaista se on ollut kun se on saanut alkunsa. Ei siinä, että nykyinen olisi ollut huonoa, mutta jollain tapaa esityksestä jäi puuttumaan sellainen hohto, joka saattaa olla vielä tuoreessa esityksessä. Tämä oli kuin suuren tuotantokoneiston suunnittelema koko perheen viihde-elämys, josta jäi hieman kaupallinen maku.
Esiintyjät olivat kuitenkin supertaitavia sekä karismaattisia. Esityksessä  oli useita sykähdyttäviä hetkiä. Laulua, tanssia, musiikkia, akrobatiaa jopa itsepuolustuslajeja oli mukana tässä ihastuttavassa ja omintakeisessa esityksessä jonka vertaista ei kuitenkaan ole tällä planeetalla. On esitys vieraillut myös Suomessa ja yhteensä 58 maassa, mutta jostain syystä tällainenkin ilmiö on mennyt minulta ohi. 32000 maksoi liput, mutta oli kuitenkin sen arvoista. Etelä-Korealaista perinteistä tanssia, rytmiä ja musiikkia yhdistettynä moderniin rock-musiikkiin ja diskoon. Mikä voisi olla sen kiinnostavampaa?

7.4.-14.4.

7.4.-14.4.

Jaaha. Meinasi melkein unohtua koko blogin kirjoitus tällä viikolla. Saattaa tulla hieman lyhyempi teksti tällä kertaa. Periaatteessa viikon tapahtumat ovat myös melko helposti summattavissa. En muista nyt tarkkaan mitä maanantaina ja tiistaina tapahtui, mutta kai olin jotenkin stressaantunut matkasuunnitelmista. Oli turhan hankalaa löytää kaikki mahdolliset bussit ynnä muut ja lopulta jouduin jopa soittelemaan paikkoihin. Onneksi pystyin soittamaan Skypen avulla edullisia puheluita.

 Maanantaina ja tiistaina kävin kuitenkin Taekwondossa ja olin tunneilla. Taisin kirjoittaa graduakin jonkun verran. Maanantaina toivuin vielä viikonlopun juhlinnasta. Keskiviikkoaamuna suunnittelin jälleen tulevaa matkaa ja jotain muutakin ehkä. Matkan suunnittelu oli hieman turhauttavaa, mutta matkalle joka tapauksessa lähdettiin. Lähdin siis liikkeelle kello kahdeksan illalla Soulista ja olin Mokpossa noin kello kaksitoista illalla. Olin kysellyt jopa Couch Surfingista porukkaa, mutta liian myöhään, joten menin siis vain Jingjilbaniin yöksi. (Jingjilban on siis paikka, jossa saunotaan ja kylvetään, jonka jälkeen nukutaan samassa paikassa makuupatjoilla yleisissä makuusaleissa) Olin löytänyt kyseisen paikan vain, koska bussin viereisellä paikalla istuva oli neuvonut minut tähän paikkaan. Muuten olisin varmaan päätynyt harhailemaan Mokpon keskustassa jonkin aikaa ja se olisi ollut turhauttavaa, koska bussi jätti meidät aika kauaksi keskustasta. Oli siis todellakin onni, että tämä vieressäni istunut nainen neuvoi minut tähän bussiaseman vieressä olevaan Jingjilbaniin.

Aamulla lähdin sitten lautalla kohti Jejun saarta. Matka oli oikein ihastuttava ja näin upeita maisemia matkan aikana. Lautalla oli myös hauskoja vanhuksia, jotka joivat makkolia, sojua ja olutta. Aluksi eräät naiset lauloivat perinteisiä lauluja ja taputtivat rytmikkäästi. Myöhemmin ryhmän kasvaessa he laittoivat kännykät soittamaan diskomusiikkia ja sitten tanssivat diskon tahtiin. Katsoin vanhuksia huvittuneena ja he viittoivat minut mukaan tanssiin. Menin sitten hieman nolona tanssimaan heidän kanssaan ihan vain sen takia, koska oli vain hauska saada kertoa ihmisille, että tanssin korealaisten vanhusten kanssa diskomusiikkia lautalla. Mikäs sen huvittavampaa.

Saavuin siis Jejun saarelle noin kello kahdelta ja jouduin kävelemään kohti Jejun keskustaa, koska bussiasema oli jälleen kaukana. Minun piti löytää oikea bussipysäkki, koska olin menossa erääseen temppeliin saaren toisella puolella.  Turisti informaatiokeskus oli neuvonut minut kohti bussiasemaa, jonne oli melkein tunnin kävelymatka. Melko ankaran vitutuksen ja pitkän kävelymatkan jälkeen päädyin kuitenkin oikealle bussiasemalle ja löysin vielä oikean bussinkin. Kohtasin matkalla myös uzbekistanilaisia ja ostin yhden Jejun kuuluisan appelsiinin. Oli ihan hyvää, mutta melko kallista (noin 2000 wonia). Oli kuitenkin ihan hienoa nähdä myös Jejun kaupunkia, joka oli kyllä yllättävän iso. Jejua kun mainostetaan nimenomaan luontokohteena, niin siinä mielessä oli yllättävää huomata, että Jejun kaupunki oli huomattavan iso.

Oikeastaan tuntui kuin olisi ollut kesä ja olisi ollut Suomessa. Kadut tuntuivat melko tyhjiltä ja jotenkin paikasta tuli mieleen eräs kesä Suomessa. Toisaalta paikka oli tietenkin erilainen, mutta eräinä hetkinä mieleeni tuli tuntemukset, jotka olivat sillä hetkellä, kun olin kävelemässä eräänä kesänä Turun keskustassa. Jollain muullakin tapaa mieleen tuli Suomen kesä. Varmasti se johtui myös lauttamatkasta ja meren läheisyydestä. Kesämökkimme kun on lauttamatkan päässä meren rannikkoseudulla.

Joka tapauksessa Jejuun oltiin päädytty ja pääsin vieläpä Yakchunsan temppeliin, jonne minun oli tarkoituskin mennä. Olin ymmärtänyt, että voisin ottaa osaa temppelin ohjelmaan, mutta tämä ei ollutkaan mahdollista. Sillä hetkellä ei ollut ohjelmallista temppelivierailua, mutta sain kuitenkin asua temppelissä maksua vastaan. Oikeastaan oli ihan hienoa asua temppelissä, vaikka minun pitikin tulla aina kuudeksi takaisin syömään. En sitten tiedä olisiko ollut parempi asua hotellissa, mutta oikeastaan temppelistä jäi erittäin hienot muistot. Ajoittain tuntui siltä kuin olisin ollut jonkin kartanon asukas ja katsellut omia maitani aamulla herätessäni. Temppelin alueen puutarha oli erittäin kaunis ja hyvin hoidettu. Appelsiinit kasvoivat puutarhassa ja temppelin huoneesta oli merinäköala. Huone oli sentään yksityinen ja siinä oli suihkut ja vessat.

Samaan hintaan ei varmasti olisi mistään löytänyt yhtä hienoa hotellimiljöötä. Huono puoli temppelissä oli kuitenkin se, että siellä ei ollut varsinaista sänkyä. Oli siellä kuitenkin isoja peittoja, joiden päällä pystyi aivan hyvin nukkumaan ja niistä sai tehtyä pehmeän patjan. Temppelin ruoka ei ollut mitään erityisen herkullista, mutta ainakaan siitä ei tarvinnut maksaa ylimääräistä. Temppelissä oli vain yksi englantia puhuva munkki, joka vaikutti aluksi hyvin tylyltä. Myöhemmin hän tarjosi kuitenkin teetä ja hän oli äärimmäisen ystävällinen. Hän oli jopa hauska tyyppi, sillä pilailimme erään suomalaisen kustannuksella. Minä kirjoitin hänen facebook profiilillaan suomeksi eräälle hänen suomalaiselle tuttavalleen joitakin lauseita ja se oli hauskaa. Saimme muutamat makeat naurut.

Temppelissä oli joka aamu neljältä herätys, mutta ensimmäisenä aamuna en herännyt. Olin liian väsynyt. Heräsin kuitenkin aamupalalle, joka oli puoli seitsemältä. Ensimmäisenä aamuna menimme rannalle meditoimaan. Ranta oli kivikkoinen ja sen päässä oli pieni puro.

Myöhemmin menin käymään Unescon luontoperintökohteessa, jonka nimi oli Sun Rise Peak. Paikka oli kyllä erittäin hieno ja näkemisen arvoinen. Luonto koko Jejun saarella on erikoista ja se oli tämän retken ehdottomia kohokohtia. 

Sun Rise Peak

Huipulla on eräänlainen kuoppa. Tässä ei näy korkeuserot hyvin, mutta tämä on kuin kraateri. Kaiketi muinainen tulivuori tämäkin. 

 Illalla menin sitten seremoniaan, joka oli erilainen kuin missään olen nähnyt. Munkit ja muutkin ihmiset hoilasivat jotain ja kaikki kumarsivat useaan otteeseen. Osanottajamäärä seremonioissa ei ollut mikään äärimmäisen runsas, mutta kyllä seremonioissa oli porukkaa aamullakin, vaikka se alkoi jo puoli viideltä. Sinänsä ihan hienoa. Loppujen lopuksi huomaa, että korealaiset ovat kyllä uskonnollista kansaa. Temppelin ruokailuissakin kävi aina porukkaa ihan muuten vain. Siis tavallaan paikalliset kerääntyivät syömään yhteiselle aterialle. Yhteisöllisyys on tärkeää korealaisille ja se näkyy muun muassa siinä, että yhteiselle aterialle tultiin syömään. Pari mummoa teki ruokaa temppelin keittiössä aamusta iltaan ja ruoka oli aina samaa. Riisiä, säilöttyjä vihanneksia ja välillä kalaa sekä perunoita, joten maun takia sitä ruokaa ei tultu syömään. Yksinkertaista ja ihan kelvollista, mutta ei mitään herkkua. Osa ruuista oli oikeasti pahoja, mutta söin aina kaiken minkä lautaselle laitoin.

Seuraavana aamuna heräsin jo ennen varsinaista herätystä, koska olin mennyt jo kahdeksalta nukkumaan. Aamuseremonia oli kuten iltaseremoniakin. Hoilotusta, kumarruksia ja jonkin verran meditaatiota. En tiedä kuinka pitkään meditaatio kesti, mutta ehkä noin viisi – kymmenen minuuttia. Tietenkin ohjatulla temppelivierailulla olisi ollut enemmän meditaatiota, mutta olen iloinen, että ohjattua temppelivierailua ei ollutkaan, koska pääsin näkemään enemmän Jejun upeaa luontoa. Kiipesin siis Halla vuoren huipulle, eli Hallasanin huipulle. Hallasan on muinainen tulivuori, joka on myös Unescon luontoperintökohde. Kiipeäminen kesti noin kolme tuntia ja huipulla oli hieman luntakin. Onneksi lopussa oli kuitenkin portaat, joten pääsin hyvin perille lenkkareillakin.

Matkalla oli erikoista luontomaisemaa; kuin viidakkoa, jonka seassa oli havupuita. Kiivetessä matkan varrella oli levähdyspiste, jossa pystyi ostamaan esimerkiksi nuudeleita, juomia tai muuta sellaista. Kolmen tunnin jälkeen saavuin huipulle ja pakko sanoa, että se oli kyllä upein luontonähtävyys mitä olen eläissäni nähnyt. Vuoren huipulla oli iso kuoppa, jonka pohjalla oli hieman vettä. Aivan upeaa ja ei voi muuta sanoa kuin, että päästin spontaanin äännähdyksen kun saavuin huipulle niin erikoinen ja fantastinen nähtävyys tämä kohde oli. Lopulta pääsin alas asti ja menin pitkän ja rasittavan vaelluksen jälkeen taas temppelille syömään. Ruoka maistui oikein hyvin.

Seuraavana päivänä menin vielä katsomaan erästä rotkoa lähellä lauttaa. Rotko oli ihan suht hieno nähtävyys sekin ja sen vieressä oli paljon kiinalaisia. Kävelin sitten takaisin lauttarantaan ja lautta lähti noin puoli viideltä illalla. Alkulauttamatka oli hyvin jännittävä todella kovan merenkäynnin vuoksi. Lautta keinui hyvin lujaa ja olin lievästi pahoin vointinenkin. Tämä lautta oli hyvin pieni verrattuna ensimmäiseen lauttaan, mutta oli lautalla kuitenkin pieni kauppa ja joitakin pöytiä, jonka äärellä pystyi syömään seisten.  Aluksi kauppa ei ollut kuitenkaan auki suuren aallokon vuoksi.

Saavuttuamme tyynemmille vesille, pöytien viereen meni paljon tyyppejä juopottelemaan. Menin itsekin syömään eväitä ja paikalla oli joitakin amerikkalaisia. Menin amerikkalaisten viereen, joiden kanssa juopottelevat tyypit olivat jo tehneet tuttavuutta.   Nämä eivät olleet vanhuksia, vaan keski-ikäisiä miehiä. Juttelin amerikkalaisten kanssa, jotka hengailivat näiden vanhojen korealaisten miesten kanssa. Miehet juottivat ja syöttivät meitä. Huvittavaa kyllä, kaikille muille tarjottiin juomaa ja ruokaa, paitsi eräälle latino-amerikkalaiselle, joka ei ollut valkoihoinen. Pari muuta valkoista amerikkalaista joivat paljon Sojua näiden vanhojen miesten kanssa ja pian eräs heistä oli hyvin kännissä. Juttelin kuitenkin tämän latinon kanssa ja hän kertoi kohdanneensa hyvinkin paljon rasismia Etelä-Koreassa. Tavallaan sääli, mutta ehkä se on vain osatotuus. Mutta joka tapauksessa huomasin kyllä itsekin kuinka tylysti häntä kohdeltiin. Hän oli menossa korealaisten pöytään ja pyysi juomaa, mutta eräs nainen viittoili hänet kädellä pois pöydästä. Melko tylyä.

Miehet söivät hyydytettyä sianlihaa ja Kebullia (tai jokin vastaava sen nimi oli) Kimchin kanssa. Kumpaakin syötiin kylmänä. Kebul on jotain merenelävää, joka kuulemma kasvattaa eroottisia kykyjä miehillä. Pitää ottaa selvää mitä tämä on, mutta varmaankin jotain simpukkaa. Sitä syötiin siis raakana ja pakko sanoa kyllä, että se oli erikoisen makuista, mutta todella hyvää. Erittäin hyvää itse asiassa ja en ole ennen maistanut samankaltaista ruokaa. Tätä herkkua täytyi kyllä pureskella todella pitkään, mutta lopulta sen sai kyllä alas. Sianliha oli myös oikein maukasta etenkin Kimchin kanssa. Tämä Kimchi oli oikeastaan parempaa kuin se mihin olen tottunut. En ole koskaan syönyt niin hyvää Kimchiä. Ehkä se johtuu siitä, että useimmat paikat, joissa olen syönyt, ovat olleet melko halpoja. Loppumatka lautalla sujui rattoisasti ilman suurempaa aallokkoa.

Haenamista, jonne saavuimme siis lautalla, oli ilmainen bussikyyti Mokpohon, mutta olin saapunut kuitenkin Mokpohon paikkaan, josta en tiennyt paljon mitään. Tiesin vain, että bussi numero 1 veisi minut taas bussiasemalle, josta pääsen Souliin. Oli taas oikeastaan onni, että ylipäätään pääsin takaisin ja löysin oikean bussin. Periaatteessa koko matkan aikana oli onnellisia sattumuksia sen suhteen, että löysin oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan suht kivuttomasti. Toisaalta joitakin vitutuksen hetkiäkin oli jatkuvien bussiravailujen suhteen, joten ensi kerralla menen varmasti lentokoneella jos vielä menen johonkin vastaavaan paikkaan. Mutta tietenkin lauttamatka sinänsä oli elämys ja bussissakin pystyi näkemään joitain paikkoja. Huonoin puoli bussilla määränpäähän saapumisessa oli kuitenkin se, että metrot eivät enää kulkeneet kun tulin Souliin. Jouduin siis viettämään yön Soulin keskustassa. Onneksi löysin kuitenkin baareja ja paikkoja, joissa viihdyin, mutta tämä tapahtui kuitenkin yli tunnin kävelymatkan jälkeen.

En sitten tiedä. Toisaalta oli jännittävää kävellä keskellä Soulia yksin ja pimeässä. Oli matkan varrella myös eräs puisto, jossa oli ihmisiä kalastamassa ja pyöräilemässä, mutta ennen kuin saavuin varsinaiselle baarialueelle, Soul oli hyvin autio. Kävelin muuten amerikkalaisten tukikohdan vierestä ja se oli myös aika jännä paikka. Iso aita, joka oli piikkilangoin varustettu.

P.S. Olen huomannut, että täällä Koreassa on joka paikassa televisioita. Bussissa, lautassa, lauttaterminaalissa, ravintoloissa, kouluruokalassa ja sen lisäksi temppelissäkin oli televisio. Ei tosin temppelin sisällä, mutta huoneessani. Se oli tietenkin plussaa. J