keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Thaimaassa Noin puolentoista viikon aikana tapahtunutta 10.-18.2



Näkymä hotellini vieressä olevasta aamiaispaikasta.
Tulin väsyneenä Bangkokiin noin kello kahdeksan aamulla. Vaikka en ollut nukkunut juuri yhtään koko yönä ajattelin mennä katselemaan nähtävyyksiä ja hienoin niistä taisi olla Grand Palace, joten päätin mennä sinne. Matkalla sinne eräs mies sanoi minulle, että koska on Buddha-päivä, temppeleihin on ilmainen sisäänpääsy. Hän houkutteli minut Tuk-Tukin kyytiin, joka veisi minut katsomaan temppeleitä. Menin Tuk-Tuk ajelulle, jossa minua huijattiin hieman.
Tuk-tuk ajelutti minua ympäriinsä ja jäi odottamaan jokaisen nähtävyyden vieressä. Ensin menimme katsomaan Golden Mountain vuorelle Buddha patsasta. Todella hieno paikka ja ylhäältä oli hienot näkymät.
Golden Mountainin juurella
Kun tulimme Golden Mountainin juurelle, paikalla kuului omituista meteliä. Se kuulosti lehtipuhaltimelta ja ajattelin, että se on joku outo soitin, joka liittyy jotenkin Buddha-päivään. Tuntui hienolta ajatukselta, että pääsisin katsomaan juhlaseremonioita. Pian näin mistä ääni tuli. Se oli jonkinlainen savukone eli lehtipuhaltimen näköinen laite, jonka päästä tuli savua. Sitä savua syydettiin kasvien tai kasvustojen juureen. En tajua mitä varten, mutta olettaisin, että sillä ehkä myrkytettiin hyönteisiä tai jotain. Luulin kuitenkin vielä hieman mietinnän jälkeen, että se edelleen liittyi Buddha-päivään ja paikkojen puhdistamiseen savulla tai höyryllä. (tarkemmin, ei se ehkä savua ollut, koska se ei haissut, mutta eihän savukoneessakaan ole oikeasti savua)
Golden mountainin huipulta.
Golden Mountainiin oli kuitenkin sisään pääsy, joten tajusin jo siitä, että ei olekaan buddhapäivä. Kun tulin alas vuorelta eräs toinen mies tuli juttelemaan minulle. Mies kertoi olevansa opettaja ja suositteli minulle Tourist Information Centeriä. Vaikutti ihan luotettavalta tyypiltä, mutta hänkin oli juonessa mukana. Sanoin Tuk- Tuk miehelle, ettei mennä sinne Tourist Information Centeriin vaan suoraan Wat Phohon eli makaavan Buddhan sijainti paikkaan, Bangkokin vanhimpaan temppeliin. Tuk-Tuk kuski vei minut kuitenkin Tourist Information Centeriin, jossa minulle yritettiin myydä ylikalliita kiertoajeluja paikasta toiseen. En ostanut niitä.

Mies sanoi, että mennään nyt katsomaan pukutehdasta. Voit ostaa puvun ja aloin hermostua ja sanoin, että mennään nyt sinne Wat Phohon. Kävin pukuliikkeessä enkä ostanut mitään pukua ja jatkoimme matkaa. Sitten menin isompaan temppeliin, jossa oli munkkeja paljon ja muistaakseni siellä oli meneillään jokin seremoniakin tai en ole varma, mutta kävin kuitenkin istumassa Buddhan äärellä kuten paikalliset tekevät. Sitten kiertelin temppelin alueella ja sain ilmaista mehua. En tiedä miksi, mutta eräs nainen vain tarjosi sitä minulle. Varmaan se on jokin temppelin tapa, että he tarjoavat vieraille juotavaa. Sitten eräs mies pyysi minut katsomaan erästä munkkia. Koputimme ovelle ja jäimme odottamaan. Pian mies sisältä huusi jotain ja menimme sisälle. Istuin tyynylle hänen eteensä ja hän siunasi minut. Olihan se vähän outoa ja sen munkin kotikin oli todella outo, jos se nyt oli hänen kotinsa. Munkin vieressä oli kaksi pinoa kirjoja ja televisio huusi täysillä. Sain kuitenkin siunauksen ja ostin häneltä hyvän onnen riipuksen. Typerää ja kallista, mutta tulipahan sekin tehtyä. En tiedä oliko sekin mies sitten jotenkin juonessa mukana ja mitä tapahtui ja huijattiinko minua. Oliko tämä mies oikea munkki. Ainakin hänellä oli munkin kaapu ja hän asui temppelin vieressä. No eipä sillä väliä, oli joka tapauksessa mukava käydä hänen luonaan siunattavana.
Wat Pho
 Kiertelin vielä vähän aikaa temppelin alueella ja etsin Tuk-Tuk miestä, mutta hän oli lähtenyt. En tiedä minne, mutta minulle kyllä tarjottiin jo seuraavaa kyytiä. En halunnut sitä ja en muista mitä sitten tein. Kai menin Wat Phohon, tällä kertaa taksilla. Taksi maksoi 100 bahtia, mutta se oli riistohinta (oikeasti matka olisi maksanut noin 30 bahtia). Olisi vaan pitänyt pyytää laittaa mittari päälle, mutta eipä tuokaan kauheasti haitannut, koska 100 bahtia on noin kaksi ja puoli euroa. Wat Phossa osallistuin Buddha seremoniaan ja meinasin nukahtaa, koska en ollut nukkunut melkein yhtään koko viime yönä. Seremonia oli kuitenkin hieno ja munkkien resitointi oli mieltäylentävää sekä rauhoittavaa. Se kuulosti hieman samanlaiselta kuin suomalaisissa zenpiireissäkin käytetty resitaatio, joka on japaninkielinen. En ole varma oliko se sitten se kyseinen, mutta sävellaji ja tempo oli samantyyppinen. Menin takaisin hotellille ja menin nukkumaan kahdeksalta. Heräsin jo yhdeltätoista illalla enkä ollut, ihme kyllä, yhtään väsynyt. Avasin netin ja rupesin datailemaan. En saanut vieläkään nukuttua ja päätin mennä katsomaan jotain ruokapaikkaa. Vietin kuitenkin useamman tunnin Khao San Roadilla, joka on Bangkokin kuuluisin katu. Tunnelma oli fantastinen ja ihmiset tanssivat kaduilla. Joukossa oli myös kaupustelijoita ja huoria, mutta en onneksi sortunut mihinkään.
Seuraavana päivänä minun piti mennä katsomaan Grand Palacea, mutta minun piti rekisteröityä Korean yliopiston kursseille. Se oli painajaismaista ja siinä meni useampi tunti. Ajattelin, että saatan kuitenkin lehtiä Grand Palaceen päätin mennä kävellen, mutta eksyin matkalla ja en löytänyt kyseistä paikkaa. Tämä päivä oli hieman epäonnistunut. Päädyin menemään Nanaan, joka on pahamaineinen seksiturismin mekka. Otin ensin lautan jokea pitkin ja sitten sieltä junalla noin puolen tunnin matkan. Paikka oli hieman iljettävä, mutta istuin kuitenkin eräässä paikassa oluella. Onneksi tämä tapahtui päiväsaikaan, niin ei tarvinnut sietää huorien tyrkyttämistä. Juttelin hieman paikan tarjoilijan kanssa ja sitten eräs intialainen mies tuli myymään hienoja kelloja. Tämä mies se vasta olikin tyrkyttäjä. Aivan järkyttävää. Moista sitkeyttä en ole kyllä missään nähnyt. Aluksi hinta oli 1800. Sanoin, etten halunnut ostaa. Hinta putosi hieman ja sanoin, etten halunnut ostaa. Sitten hän pyysi hintaa ja sanoin 400. Mies oli hieman loukkaantunut, mutta jatkoi kuitenkin yrittämistä. Hinta putosi  800 ja rupesin jo miettimään vähän, että jos sittenkin ostaisi, koska tarvitsin kelloa. Sitten toinen mies tuli myymään kelloa. Päädyin sitten ostamaan kellon 600:lla, joka on noin 15 euroa. Periaatteessa tämä oli kyllä kallis hinta, mutta Breitlingin kellot on toki laadukkaita. Oli tarjolla myös Rolex, mutta ajattelin, että sellaisen kanssa kulkeminen olisi aivan turhan huomiota herättävää. On Breitlingkin kyllä hieman liian huomiota herättävä, mutta varmasti ihan hyvä kello, joten mikäs siinä. Olen iloinen, että minulla on se. Kännykästä ajan katsominen on välillä hankalaa varsinkin kantamusten kanssa.
Illalla menin jälleen Khao San Roadin äärelle katselemaan villiä yöelämää. Menin erääseen baariin, jonka nimi oli Hippie de Bar. Se oli hieman erilainen kuin muut baarit Khao San Roadilla ja vähän sivussa Khao san Roadilta. Oikeastaan Khao San Roadilla, mutta sisäpihalla, jonne mennään sieltä.  Tässä baarissa oli melkein pelkästään Thaimaalaisia. Istuin tiskin ääreen ja tilasin syötävää. Huomasin vieressäni eurooppalaisen kaverin ja hän moikkasi minulle, kysyen mistä olen kotoisin. Sanoin olevani Suomesta ja hänkin sanoi olevansa Suomesta, tarkemmin Iisalmesta. Rupesimme sitten juttelemaan enemmänkin. Kaverin nimi oli Janne ja hän oli hyvin hauska tyyppi, joskin vähän jo maistissa.  Otin sitten oluen ja lyöttäydyin hänen seuraansa. Hän kertoi asuvansa puolet vuodesta Bangkokissa ja oli tullut kyseiseen baariin erään kaverinsa kanssa. Hän oli Thaimaalainen, nimeltään B. B oli hyvä tyyppi ja hän oli kuulemma armeijan ylipäällikön poika. Sen takia hän oli umpirikas. Juttelimme jonkin tovin ja Janne oli jo menossa kotiin. Hän kuitenkin päätti lähteä kavereineen vielä toiseen baariin ja pyysi minut mukaan. Menimme hieman syrjemässä olevasta Thaimaalaisten suosimasta paikasta turistien keskelle Khao San Roadin ytimeen ja joimme aina kahteen asti. B tarjosi koko ajan. Tässä Khao San Roadin keskellä sijaitsevassa tupaten täynnä olevassa baarissa meidän luoksemme tuli hauskoja lapsia, jotka myivät ruusuja ja B sekä hänen ystävänsä pelasivat näiden lasten kanssa kivi-paperi-sakset peliä.
Lapset olivat todella nuoria tuskin kymmentäkään, ja osa oli ehkä neljä tai viisivuotiaita. Lapset oppivat kuulemma, ainakin Jannen mukaan, jo varhain huijaamisen taidon. Mutta peli menee siis niin, että jos voittaa saa yhden ruusun ilmaiseksi. Jos häviää, joutuu ostamaan kymmenen ruusua. B hävisi ensin ja voitti sitten muutaman ruusun. En nähnyt tässä mitään huijaamista, mutta nämä lapset olivat B:n tuttuja, joten ehkä he eivät häntä huijanneet. Janne kertoi minulle, että lapset kuulemma syyttävät sitten sitä, joka häviää siitä, etteivät maksaneet ruususta ja pitävät kauheaa mekkalaa. En oikein tiedä miten se toimii, mutta en ruvennut pelaamaan näiden lasten kanssa. Tässä sitä miettii, että onko lapsityövoima sitten niin huono asia jos vaihtoehto on tämä. Konkreettisesti ajatellen on hyvä jos lapsi on töissä jossain. Mitä tällaisen henkilön tulevaisuus on? Todennäköisesti jotain huijaamiseen liittyvää. Juuri tällaisen näkeminen saa konkreettisesti ymmärtämään millaista on elää köyhyydessä ja millainen maailmankuva on köyhällä ihmisellä. Hänen on pakko huijata, jotta saa rahaa ja tuo huijaaminen on kyllä näillä verissä. Siinäkin Tuk-Tuk ajelulla tuli useampi tyyppi juttelemaan ja  huijaus oli tarkkaan suunniteltu. Pitää kyllä sanoa, että se sujui heiltä kuin luonnostaan. Mutta en tiedä sitten mikä oli näiden huijareiden lapsuus? Olisiko se ollut juuri samankaltainen kuin Khao San Roadin katulasten. Siinä tapauksessa he ovat ponnistelleet valtavasti päästäkseen edes Tuk-Tuk kuskiksi. Vai olisiko sitten tällaisella kadulla kasvaneella ruusuja myyvällä lapsella mahdollisuutta päästä eteenpäin,  pois tutusta elinpiiristä? Tulisiko hän aina myymään ruusuja kadulla? Kuka tietää? Tietenkään en kannata lapsityövoimaa, mutta jollain tavalla se konkretisoituu se todellisuus, joka ajaa siihen kun kohtaa tällaisia lapsia kadulla.
Seuraavana päivänä menin sitten katsomaan Grand Palacea ja illalla kävin ehkä jossain vielä.
Grand Palacen alueelta. Paikalla oli paljon erilaisia temppeleitä ja rakennuksia.
Sitä seuraavana päivänä kävin muun muassa eräässä temppelissä ja sen jälkeen thaihieronnassa. (thaihieronta on aivan ehdottomati hyväksi kropalle, oikein tuntuu kuinka paikat avautuu ja notkeutuu sekä rentoutuu, tosin hieman kipua joutuu sietämään, tunnin hierontakin oli vain noin 5 euroa, joten ei paha) Temppeli oli vähän pienempi ja sielläkin oli seremonia meneillään. Useat ihmiset kävivät kahden munkin siunattavana ja jotkin lapset lauloivat heille jotain lauluja. Oikeastaan minun oli tarkoitus mennä China Towniin ja ottaa lautta sinne. Olin kuitenkin väsynyt turistimassoihin ja kaupustelijoihin, joten jostain kumman syystä en mennytkään sinne. Päätin kävellä vaan satunnaiseen suuntaan ja kas kummaa tulin juuri tähän temppeliin. Olisiko sitten niin, että universumi päätti ohjata minut kohti buddhatemppeliä? :) Siltä se ainakin tuntui. Joka tapauksessa oli hieno nähdä myös arkipäiväisiä uskonnollisia seremonioita.
Illalla otin bussin Koh Phanganiin, Thaimaan eteläkärjessä sijaitsevalle saarelle. Pian oli tulossa Full Moon Party, joka oli suunnaton tapahtuma. Päätin mennä sinne ja juhlia hieman. Matka Koh Phanganiin kesti lauttoineen ja busseineen todella pitkään, mutta ei ollut kallis. Vain 890 bahtia. Se oli aivan pieni hinta ottaen huomioon, että siinä oli bussi-ja lautta kyydit. Lähdimme kuudelta illalla Bangkokista ja tulimme aamuksi odottamaan lauttaa. Matka oli melko rasittava ja vaihdoimme kaksi kertaa bussia.  Se oli huvittavaa, mutta onneksi kaikki oli kuitenkin järjestetty ja alkumatka sujui rattoisasti.
Matkalla pysähdyimme huoltoasemalla noin kello kahdeltatoista. Huoltoasema oli melkoinen elämys sekin, sillä se poikkesi hyvin paljon esimerkiksi suomalaisista huoltoasemista. Huoltoasema oli jaettu kahteen halliin. Ensimmäinen halli oli täynnä erilaisia ruokatarvikkeita pääasiassa nuudeleita, keksejä ja muuta kuivamuonaa. Niiden takana oli myös lounastiski, josta sai riisiä ja erilaisia kastikkeita. Mietin hetken ottaisinko sitä. En ottanut sitä ja menin toiseen halliin, joka oli ravintola. Tarjoilija viittoili minulle, että istu pöytään vaan. Huomasin, että tyhjille pöydille oli katettu kuumaa riisiä ja keskellä oli pyörivä pöytä, jonka ympärillä oli kaikenlaisia ruokia, kuten kanaa ja kasviksia sekä tuoretta salaattia. Istuin tyhjään pöytään ja ihmettelin pitäisikö tästä nyt syödä. Viereeni istui yhtäkkiä paljon aasialaisia, jotka alkoivat syömään. Aloin itsekin syömään eikä kukaan sanonut mitään. Söin hieman kanaa ja kasviksia ja ehkä jotain muutakin. Kun olin syönyt istuin ylös ja katsoin tarjoilijaa. Hän ei reagoinut enkä minä tiennyt mihin minun kuuluisi maksaa. Kävelin toiseen halliin ja yritin katsoa jotain paikkaa missä maksaa. En kehdannut enää kysyä keneltäkään missä minun kuuluisi maksaa, koska epäilin, että se oli valmiiksi katettu jollekin ryhmälle ja he olivat siitä jo maksaneet. En sitten maksanut koko ateriasta mitään eikä kukaan tullut kyselemään perään. Se oli aika erikoista.
 Lopulta tulin Koh Phanganiin vasta noin kello kaksi iltapäivällä ja siellä yritin etsiä hostelliani, jonka nimi oli Moon Dance Hostel.Olin matkan aikana tutustunut ryhmään ihmisiä, jotka olivat myös tulleet Full Moon Partyyn Ranskasta, Hollannista, Brasiliasta ja Englannista. Hekin yrittivät etsiä majapaikkaa eivätkä olleet edes varanneet mitään, paitsi eräs ranskalainen oli mennyt Couch Surfingin kautta jonkun luokse. Melko fiksua kyllä. Muille mistään ei tuntunut löytyvän mitään paikkaa. Hostellia oli myös hieman hankalaa löytää, mutta onneksi paikalla oli myös Backpackers Info Center, joka ohjasi minut perille.
Full Moon Party oli saanut koko kaupungin sekaisin ja paikalla oli porukkaa suunnattomasti. Etenkin Englannista ja Ruotsista. Näin myös yhden suomalaisen, jonka olin nähnyt myös aiemmin Bangkokissa ja sen lisäksi näin hänet bussissa matkalla Bangkokiin. Full Moon Party oli aivan suunnattoman suuri juhla ja koko ranta oli tupaten täynnä porukkaa. Diskojytke soi täysillä ja hostellissa aloitimme juhlimisen pelaamalla juomapelejä. Joukossamme oli pari englantilaista, pari Brasilialaista ja joitain muitakin kuten saksalaisia ja amerikkalaisia. Eräs saksalainen tyttö oli jotenkin tyrmistyttävän kaunis. Hän maalasi minulle juhlakuviot kasvoihin, kuten Full Moon Partyssa tehdään. Se oli ihan mukavaa.
Sitten menimme juhlimaan rannalle. Paikka oli tupaten täynnä porukkaa ja tunnelma oli katossa. On vaikea kuvailla tuntemuksia kun tulin juhlapaikalle. Olin jo melko humalassa ja jossain vaiheessa iltaa muistikuvat ovat hieman sumuisia. Jatkoin kuitenkin aamuun asti ja tapasin joitakin norjalaisiakin, joiden kanssa menimme sitten katsomaan auringonnousua rannalle. Kun aurinko nousi kello oli noin seitsemän aamulla ja paikalla diskojytke sekä tanssi jatkuivat täyttä häkää eikä loppua ollut näkyvissä. Menin kuitenkin itse puoli kahdeksalta nukkumaan. Heräsin noin kahdeltatoista ja menin taas rannalle. Siinä vaiheessa ranta oli tyhjä ja kumma kyllä paikka ei ollut kuin kaatopaikka (kuten usein suomalaisilla festareilla).
Tapahtuma on muutenkin omituinen, koska se on täysin ilmainen eikä kai mitään virallista järjestäjää ole. Itse en ainakaan missään sellaista ole löytänyt. Tällaista ei Euroopassa tai ainakaan Suomessa voisi kyllä mitenkään järjestää. Keskimäärin 25000 ihmistä saapuu jytäämään pieneen kylään, joka on varmaankin noin Kuopion keskustan kokoinen alue jos sitäkään. Itse ranta, jossa festarit on, on ehkä noin kolme kertaa Helsingin hietaniemenrannan kokoinen paikka.
Uiskentelin meressä (ensimmäistä kertaa Tyynessä valtameressä) ja annoin aaltojen parannella krapulaa. Olin tullut rannalle erään amerikkalaisen, Christinan kanssa. Olimme tutustuneet edellisenä yönä, koska hän oli ollut samassa seurueessa. Ihan mukava neitonen ja oli ollut kiertelemässä Aasiaa paljon.
Seuraavana päivänä näin taas erään tyrmistyttävänä kauniin saksalaisen eräässä ravintolassa. (ehkä saksalaiset ovat kauneimpia maailmassa, itse olen nähnyt todella monta kaunista saksalaista, jotka pystyn muistamaan, heillä ei ole kuitenkaan kauniin kansan maine ) En kuitenkaan jutellut hänelle juuri yhtään, mutta istuin samaan pöytään, koska hän oli kämppäkaverini kanssa. Tämän kyseisen kämppäkaverin kanssa olimme käyneet muistaakseni edellisenä iltana syömässä ja nyt menin taas samaan ravintolaan.
Thaikkupaikkaan, jossa tarjoiltiin hyvää ruokaa ja hieman edullisempaa (noin 100 bahtia) kuin muut ylikalliit turistimestat vieressä. Toisaalta myöhemmin löysin erään toisen Thaimaalaispaikan, jossa myös paikalliset söivät. Siellä maksoi pad Thai 60 bahtia ja se oli varmasti parasta pad thaita mitä olen syönyt täällä Thaimaassa. Ja tähän mennessä olen syönyt sitä kolme kertaa. Totuus on siis se, että turistipaikat tarjoavat lähes poikkeuksetta huonompaa ruokaa kuin semmoiset, joissa paikalliset käy.
Sinä iltana kun kävin syömässä tässä hieman kalliimmassa Thaipaikassa vieressäni istui kummallinen tyyppi. En tiedä oliko hän luonnostaan kummallinen, mutta oli hän myös todella humalassa. Hän oli 48 vuotias ja puhui ruokottomuuksia pöydässä. Hänkin oli sattumoisin saksalainen ja jutteli ajoittain niiden muiden saksalaisten kanssa, jotka olivat pöydässä. Hän oli sen verran vahvassa humalassa, että mikään aihe ei ollut tabu. Hän sanoi muun muassa mustalle saksalaiselle, ettei hän voinut olla saksalainen, koska hän on musta. Sitten hän kysyi sen kauniin saksalaisen ikää. No ei siinä periaatteessa mitään, mutta yleensä ventovierailta ei noin vaan kysytä ikää.  
Kun muut saksalaiset olivat syöneet jäin kahden tämän hullun miehen kanssa. Hän muun muassa haukkui lujaan ääneen ranskalaisia ja Snoop Doggia ja puhui muuta sekavaa. Hän kertoi myös muun muassa sen, että ensimmäisen kerran kun hän tuli tänne saarelle 24 vuotta sitten, tämä paikka oli täynnä palmuja. Ja nyt kadut olivat asfalttia. Aikamoinen muutos tapahtunut 24 vuodessa ja pistää miettimään, että onko turismi välttämättä aina hyvä asia jollekin saarelle. Mitä ajattelevat paikalliset turismista? Varmaankin se on hyvä tulonlähde, mutta ehkä joitakin saattaa vituttaa, että heidän saari on pilattu massaturismilla. Tosin tämäkin saari oli vielä jossain suhteessa jopa idyllinen, mutta Haadrin, niemi Koh Phanganin alueella, oli pahimmin turismilla saastutettu. En kuitenkaan jaksanut lähteä kiertelemään saarta vaan päätin mennä Koh Samuille, jossa minun oli tarkoitus mennä meditaatiokurssille. Sen takia olin päätynyt koko Koh Phanganiinkin.
Huom. lisätty 4.3. Sellainen lisäys tähän vielä, että kävin vielä Haadrinin rannalla Koh Phanganissa. Paikalla oli lapsia esittämässä tulishowta. Siellä oli myös hyppynaru, joka oli sytyttetty tuleen. Kaikki turistit saivat hyppiä hyppynarua ja jotkut lapset hyppivät niin, että se pyöri vinhaa vauhtia. Eräs lapsista hyppi hyppynarulla niin, että hän oli istualtaan. Kaiken kaikkiaan lapset olivat huikean taitavia tulishowesiintyjiä. He pyörittivät keppejä ja nuntsakuita, joiden päät olivat sytytetty tuleen. Todella fantastista. Turvallisuusriskejä tässä esityksessä oli todellakin. Eräskin esiintyjä sysäsi kipunoita nuntsakuiden päästä niin, että lensivät ympäriinsä. Se näytti kyllä aivan fantastiselta. Kipunat lennätettiin kuitenkin meren vieressä, joten turvallisuusriski ei ollut niin suuri. Joka tapauksessa oli huvittavaa kun he aloittivat shownsa niin ympäriltä kaikkosi ihmisiä kirkuen. Olisinpa ottanut kamerani mukaan. Vähän kyllä harmittaa, etten illalla kulkenut koskaan kameran kanssa. Toinen melko vaarallinen temppu oli se kun yksi lapsi heitti tulisen nuntsakun toiselle lapselle noin kahdenkymmenen metrin päässä. Nuntsaku lensi melko sattumanvaraiseen suuntaan ja olisi aivan hyvin voinut osua johonkin ohikulkijaan. Kerran toinen lapsi sai sen kuitenkin myös kiinni, joka oli tarkoitus. Olihan se hieno temppu. Jälleen tämä osoittaa sen kuinka Thaimaassa lapset kehittyvät jo varhain. Lapsiin ei suhtauduta samalla tavalla kuin Euroopassa. Ehkä ei ainakaan köyhempiin lapsiin. Euroopassa kun on selkeä ajatus lapsesta lapsena kun taas aasiassa kohdellaan selkeästi lapsia eri tavalla. Esimerkiksi monet munkitkin, joita olen nähnyt ovat olleet lapsia. Tämän lisäksi tulee mieleen Shaolin munkit, jotka ovat myös lapsia. No toisaalta ehkä kehitys on menossa länsimaissakin siihen suuntaan, että yhä nuoremmista aletaan kouluttaa jonkin alan taitajia. En tiedä sitten tarkoittaako se välttämättä sitä, että lapsiin ei suhtauduta enää lapsina. Joka tapauksessa tällaista olen pohtinut.
Tässä on lisäyksenä eräänlainen video aasialaisten ja länsimaisten eroista mitä tulee heidän suhtautumisesta lapsiin:

http://blog.petflow.com/this-precious-3-year-old-does-the-most-adorable-best-dance-ever-you-have-to-watch-him-go/

Mielestäni tämä kolmevuotias poika kertoo jo paljon siitä kuinka Aasiassa suhtaudutaan lapsiin enemmän kuin isoina aikuisina jo varhaisesta iästä lähtien.
Koh Samuilla olen ollut nyt kolme päivää ja tunnelmat ovat vaihdelleet pettymyksestä epäuskoon sekä onneen ja haltioitumiseen. Tavallaan olisi pitänyt jäädä Koh Phanganiin, koska oli se kuitenkin parempi paikka kuin tämä, mutta jostain syystä olin liian epävarma sen suhteen, että löytäisinkö varmasti meditaatiopaikkaa ja siksi tulin jo hyvissä ajoin Koh Samuihin. Toisaalta olen koko ajan miettinyt, että pitäisikö koko paikkaan mennä lainkaan, mutta olen ehkä jo hieman kyllästynyt turismiin joten miksei. Saa nähdä kestänkö kahtakaan päivää, mutta yrittänyttä ei laiteta. Koh Samuissa on ollut ihan hienoakin kyllä, mutta periaatteessa Samuin Chawengissa on ollut jotenkin likaista ja ahdasta. Rannalla on ihan hienoa, mutta sekin on nyt tullut jo koettua. Kävin ajelemassa myös skootterilla mikä oli kyllä erittäin siistiä. Kiipesin skootterilla ylös kukkulalle, jossa oli hienoja vesiputouksia ja näin myös elefantteja. Oli hauska ajaa skootterilla mäkisiä maastoja.
Matkalla koin myös pahan pettymyksen. Jarrutin hiekan peittämällä asfaltilla ja koska jarrutin vain eturenkaalla skootteri lipesi alta ja kaaduin. En onneksi loukannut itseäni pahasti ja olin kyllä ehtinyt jarruttaa itseni jo melkein pysähdyksiin. Mutta skootterin maali yms. vaurioitui hieman ja jouduin pulittamaan siitä ikävän summan rahaa. Että halpa yhden päivän skootterivuokra (noin 5 euroa) tulikin yllättäen noin 100 euron hintaiseksi. Tämän lisäksi ostamani kello hajosi. Jonkilaista kohtalon ivaa oikeastaan.
Koko maksu skootterikolhuista oli perseestä kyllä, mutta minkäs teet. Heillä kun ei ole vakuutusta. Kun olin tullut palauttamaan skootteria eräs mies tuli näyttämään minulle kaikkia hänen skootteriajelustaan saamiaan vaurioita. Kyynärpäässä, päässä, jaloissa ja ties missä. Skootteriajelu on vaarallista, hän sanoi. Mutta lisäsi, että hän oli kyllä ajanut humalassa, joka kerta kun onnettomuus oli sattunut.
Skootterin vuokraaja oli kyllä aidosti pahoillaan sattuneesta eikä olisi halunnut minua laskuttaa. Sain onneksi tingittyä hinnan 4000 bahtista 3500 bahtiin. Mies sanoi vain, että skootteriajelu on vaarallista. Hän sanoi, että eilen yksi hänen asiakas kuoli. Tosin hänkin oli humalassa.
Skootteriajelu oli aamulla kyllä ihan mukavaa, mutta illalla paluu oli hyvin ahdistavaa, koska yhtäkkiä liikennettä oli tuplasti enemmän. Liikenne oli kaoottista, vaikka Koh Samui ei mikään metropoli olekaan. Pääsin kuitenkin hengissä perille, mutta taitaa jäädä skootteriajelut minulta väliin.
Angthon Marine national park
Seuraavana päivänä lähdin heti aamusta saarille eräällä retkellä, joka maksoi 1200 bahtia. Tähän hintaan sisältyi taksikuljetus lautalle, snorklaus, lounas, yms. Kävimme kahdella eri saarella hitaalla paatilla, josta menimme rantaan paikallisilla kalastajaveneillä. Elämys oli kyllä vertaansa vailla. Kauneimpia paikkoja varmasti koko maailmassa ja the Beach elokuvaakin on kuvattu näissä maisemissa. Vähän risoi jonottaminen yms, mutta ei huono päivä ollenkaan.
Angthon Marine national park

 Toisaalta sekin harmittaa hieman, että olisin myös voinut mennä risteilylle, jossa olisi käyty kolmella eri saarella, mutta en ehtinyt varata paikkaa siihen. No aina ei voi voittaa. 1200 bahtia tuollaisesta lystistä on kuitenkin pieni hinta. Samalla hinnalla olisi Suomessa saanut taksikyydin rautatieasemalle.
Angthon Marine national park
Huomenna menen meditaatiokurssille ja se jännittää hieman. Mutta olen kyllä iloinen, että pääsen eroon tästä turismiharrastuksesta. Tosin Koh Phi Phi tai Koh Tao olisi kyllä ollut hienoja nähdä. Saa nähdä mitä tapahtuu. Kaiken kaikkiaan ei kaduta yhtään, että tulin saarille, vaikka täällä paljon turisteja onkin. Ja toisaalta ei ole mikään ihme, että on; täydellinen sää, halvat hinnat. Loputtomasti nähtävää ja tekemistä.