17.-26.6.

17.-26.6.

Oikein hieno viikko takana, joskin lähteminen on aiheuttanut myös stressiä ja epätietoisuus siitä saanko asua vielä Dormissa siihen asti kunnes menen Japaniin. Kävi ilmi, että saan asua vielä siis keskiviikkoon asti jolloin lähdin Japaniin. Nyt olen siis Japanissa ja tuntuu jotenkin epätodelliselta. En voi uskoa, että olen täällä, mutta totta se on.  Mutta aloitetaan nyt siis kirjoittamaan viime viikon tiistaista.

Viime viikon tiistaina kävin eräässä palatsissa, jonka nimi oli Changdeokkung. Tässä palatsissa oli myös puutarha nimeltään Secret Garden. Sen lisäksi meillä oli siis viimeinen näyttelijäntyön tunti. Emme kuitenkaan pitäneet tuntia vaan menimme syömään läheiseen ravintolaan. Se oli meidän kantapaikkamme ja pakko sanoa, että oli kyllä aivan oivallista ruokaa jälleen. Ruokana oli kummallista kyllä porsasta ja mustekalaa samassa kastikkeessa. Samantyyppinen tulinen kastike on aika usein täällä käytössä. Sen lisäksi tarjolla oli suolaisia korealaisia lettuja ja muuta tilpehööriä. Ja tämän lisäksi vielä makkolia. Opettajamme onneksi tarjosi kaiken. Oikein hieno iltapäivä siis siitäkin tuli.

Keskiviikko olikin sitten aivan erityinen päivä. En muista alkupäivästä paljoakaan muuta kuin sen, että taisin pakata ja lähettä postikortteja ja muuta sellaista. Ilalla menimme kuitenkin juhlimaan vaihto-oppilaiden kanssa semesterin päättymistä. Kaiken piti olla mahtavaa ja upeaa. Menimme siis erään hotellin sviittiin noin 20 henkilön kanssa juhlistaman tätä. Paikalla oli uima-allas ja sauna. Puitteet olivat siis upeat, mutta loppupeleissä petyin hieman ainakin aluksi kun ruokatarjoilut eivät olleet hääppöiset. Pizzaa ja kanaa. No totta kai se oli hyvää, mutta sitä ei ollut edes riittävästi kaikille. Sen lisäksi shamppanjaa ei ollut lähellekään tarpeeksi ja sauna oli vain pieni koppero. Hotellin kuvissa luvattiin myös biljardipöytää eikä sitäkään ollut. Joka tapauksessa oli ihan hauska ilta kuitenkin. Jäi hienot muistot viimeisistä hetkistä näiden ihmisten kanssa.

Torstai oli hyvin erikoinen päivä. En edes saanut nukuttua kunnolla en tiedä miksi. Kaiketi lähteminen stressasi ja en tuntenut edes oloani väsyneeksi. Kuitenkin menin siis viemään tavaroitani erään saksalaisen Martinin luokse Japanin matkan ajaksi. Martin asuu saksalaisen papin luona aivan ydinkeskustassa Hilton hotellin vieressä lähes puoli-ilmaiseksi ja vieläpä mukavassa omakotitalossa. Hänellä on tietenkin siellä vain yksi huone, mutta olohuone on valtava. Vuokra on vain 200000 wonia kuussa. Eli noin 180 euroa. Siinä mielessä siis hyvä diili. Toisaalta tämä on tietenkin jonkinlainen hyväntekeväisyys kämppä, mutta kateeksi pistää.

Illalla menin sitten käymään joidenkin kavereiden kanssa oopperassa Korean kansallisteatterissa. Tämä oli korealainen ooppera ja se pohjautui Pansori nimiseen esitystraditioon. Pansori on erikoinen laji ja sitä harjoitetaan ainoastaan Koreassa. Meidän näyttelijäntyön opettajamme kertoi muun muassa viimeisellä päivällisellä tiistaina, että Pansoria harjoitettaessa käytetään aika äärimmäisiä keinoja. Esimerkiksi mennään vesiputouksen sisälle ja yritetään huutaa kovempaa kuin tämä vesiputous. En ole varma mitä opettaja tarkoitti sillä, että äänihuulet rikkoontuu kun harjoitetaan Pansoria, mutta ainakin ymmärsin sen, että he yskivät verta kun harjoittelevat niin kovaa ja äänihuulet rikkoontuu. Kuulostaa aika hurjalta. Ilmeisesti kuitenkin tarkoituksena on rikkoa äänihuulet, jotta ääni on voimakkaampi , uskoisin, että tämä oli se mitä opettajamme yritti kertoa.

Ooppera oli nimeltään Madame Ong ja se pohjautuu vanhaan kansansatuun naisesta, jonka kaikki miehet kuolevat jostain syystä. Hän meni naimisiin useita kertoja, mutta kaikki miehet kuolivat. Viimein hän päätti lähteä pois kotikylästään, en nyt muista mistä syystä. Matkalla hän kohtasi miehen johon hän tietenkin rakastui tulisesti. Kohtaaminen oli hyvin hauska ja oopperassa oli muutenkin aika paljon komediaa. He simuloivat heti ensikohtaamisessa rakastelua melko karkealla tavalla. Mies oli muutenkin kuuluisa naistenmies, mutta Madam Ongin kohdattuaan hän meni naimisiin.

He elivät onnellisina kunnes miestä kohtasi kirous. Hän kaatoi toteemipaalun. Toteemipaaluja oli näytelmässä runsaasti ja he olivat keskeisiä hahmoja näytelmässä. Toteemipaalut päättivät kostaa miehelle ja muuttivat hänetkin toteemipaaluksi. Sitten tapahtuu useita muita asioita, joita en viitsi lähteä kertaamaan. Näytelmä (ooppera) oli kuitenkin aivan loistava. Kertakaikkisen upeaa ja taidokasta esiintymistä kaikilta esiintyjiltä. Erityisesti jäi mieleen Madame Ongin yksi lauluista. Se oli niin kaunis, että haluaisin todellakin kuulla sen uudestaan. Hän lauloi sitä sen jälkeen kun hänen miehensä oli muuttunut toteemipaaluksi. Se oli aasialaissävytteinen melodialtaan, kuten kaikki muutkin laulut tietenkin, mutta tämän laulu oli tyypillinen aasialainen laulu. Nainen lauloi niin kirkkaasti ja puhtaasti, etten koskaan unohda sitä. Oopperassa oli myös paljon tanssia ja muunlaista koreografiaa. Sen lisäksi taustalla oli projisointeja. Osa oli jollain tapaa moderneja projisointeja. Esimerkiksi matrixtyylinen projisointi, jossa ykköset ja nollat vilisevät. Tässä vilisi kuitenkin kirjaimet. En muista tarkkaan mihin se liittyi, mutta oli muitakin sellaisia projisointeja. Sellainen oli siis se ooppera. Aivan loistava ja siitä jäi hyvät muistot Koreasta.

Perjantaina menin sitten vielä yhteen Temple stay ohjelmaan. Tämä oli kaakkois-Koreassa Gyenjun lähellä. Paikka oli nimeltään Golgulsa ja siellä harjoitetaan Sumudo nimistä tekniikkaa. Sunmudo on siis Kung Fun kaltaista kamppailulajiharjoittelua. Tosin tässä ei kamppailla eikä ole kontaktia, mutta joka tapauksessa potkitaan ja hypitään. Matka ei ollut mitenkään äärimmäisen pitkä, mutta kuitenkin otin ensin junan ja kaksi bussia niin kokonaisuudessaan taisi viisi tuntia vierähtää kunnes olin temppelin lähellä. Englantilainen Cathy ohjasi minut huoneeseeni. Hän kertoi, että paikalla oli neljä muuta suomalaista tällä hetkellä. Olin suunnattomasti yllättynyt ja totta kai se olikin melkoinen sattuma. Kun olin saanut tavarani paikoilleen ja vaatteeni vaihdettua menin suoraa päätä auttamaan muita yhteisötyössä.  Tapasin siellä muut ihmiset eli kolme suomalaista, jotka olivat äiti, isä ja heidän lapsensa, murrosikäinen Alexander. (melkoinen sattuma sekin J ) En muista vanhempien nimiä. Muut tyypit olivat erinäisistä maista kuten Hollannista, Ranskasta jne. Oli paikalla korealaisiakin. He olivat hieman vanhempia, mutta osa oli murrosikäisiä, jotka oli lähetetty temppeliin, koska he olivat tehneet jotain tuhmaa. Oli hauska seurata murrosikäisten henkistä kamppailua tässä ympäristössä, jossa he eivät halunneet olla. Tosin välillä se oli myös ärsyttävää, koska he eivät tehneet esimerkiksi kumarruksia ja Sumudo harjoituksissa he vain istuivat. Tosin heidät vietiin sitten toisiin harjoituksiin. En tiedä minkälaisia ne olisivat olleet.

Työtä ei ollut paljon ja se oli jotain risujen ja lehtien kantamista. Sen jälkeen olikin Sunmudo demonstraatio. Se oli oikein hieno ja upea. Kaverit ovat erittäin taitavia ja lisäksi paikalla on nuoria lapsiakin, jotka olivat todella taitavia. Hyppivät ja potkivat oikein upeasti. Sen jälkeen oli ruokailu ja illalla vielä Sunmudo harjoitukset.

Seuraavana päivänä heräsimme sitten neljältä ja menimme hetimmiten aamuseremoniaan, jossa resitoidaan ja meditoidaan. Meditaation jälkeen oli ruokailu ja sitten päivä jatkui Sumudoharjoittelulla. Iltapäivällä meillä olisi ollut jousiammuntaa, mutta se oli peruttu sateen takia, mutta sen sijaan oli meditaatiota. Ehkä hieman harmillista. Illalla menin sitten käymään eräiden temppelivieraiden kanssa paikallisessa ravintolassa, vaikka se oli periaatteessa kiellettyä. Ei siitä kuitenkaan kukaan välittänyt. Meitä oli siis tanskalainen, kiinalainen, hollantilainen ja saksalainen. Tämä tanskalainen oli päättänyt ryhtyä munkiksi ja seuraavana päivänä hän saikin oman dharmanimensä. Paikalla oli siis myös yksi suomalainen munkki, jonka kanssa juttelin aika paljon jalkapallosta ja muusta. Hän oli oikein mukava tyyppi ja oli mukavaa kohdata hänet. Sunnuntaina kävin sitten vielä kävelyllä temppelin laitamilla kun Sunmudoharjoituksia ei ollut illalla. Paikka oli äärimmäisen rauhallinen ja sain kosketuksen todelliseen korealaiseen maaseutuun. Voisin kuvitella, että samanlaista voisi aivan hyvin olla Vietnamissa tai Kiinassa. Kaikki vaikutti jotenkin romanttisen alkeelliselta. Siis talot ja ympäristö muutenkin. Kävin myös viereisessä metsässä, jossa näin jättimäisiä heinäsirkkoja paljon ja jonkin hautakummunkin.

Maanantaina lähdin sitten haikeilla mielin takaisin Souliin. Temppelissä oli niin mahtavaa ja sain uusia ystäviäkin. Tosin ei minulla ole ikävä aamuneljän herätyksiä, mutta oikeastaan ei sekään ollut niin raskasta. Neljältä herääminenkin siis onnistuu jos vain haluaa.

Nyt olen siis Japanissa. Matka oli melko rasittava. Lähdin noin puoli seitsemältä aamulla yliopistolta ja onneksi lähdin niin aikaisin. Lentokentällä jouduin kuitenkin jonottamaan ja seisomaan sekä ottamaan vielä sukkulajunankin. Lentokentällä vierähti siis melkein kaksi tuntia. Japaniin saavuttuani pelkäsin olevani heti vaikeuksissa. Onneksi Japanissa oli kuitenkin paljon englantia puhuvia info-oppaita, jotka ohjasivat minut oikeaan junaan ja sitten oikeaan metroon. Päädyin kuitenkin väärälle asemalle, koska viimeinen juna ei pysähtynyt asemalla, jonne minun oli tarkoitus mennä. Olin siis menossa Couch Surfing kaverin luokse ja hän neuvoi minut eräälle asemalle. Tämä kaveri on Kiinasta kotoisin ja on nyt vuoden asunut Japanissa. Yritin soittaa hänelle, mutta hän ei vastannut. Olin oikeastaan hyvin ärsyyntynyt aloin jo kiroamaan sitä, että tulin koko Japaniin. Paikka vaikutti jotenkin väsähtäneeltä ja hieman vanhanaikaiselta Korean jälkeen. Täällä on edelleen esimerkiksi puhelinkoppeja paljon. Toisaalta tämä on kuitenkin hyvin samantyyppinen kuin Korea, joten mietin, että oli tavallaan turhaa tulla tänne.

Odotin noin puoli tuntia ja mietin mitä tekisin. Soittelin aina vähän väliä, mutta ei vastausta. Alkoi hieman ärsyttää, mutta onneksi hän lopulta vastasi ja otin vielä junan joka meni oikealle pysäkille. Täällä hän tuli vastaan ja menimme hänen kämppäänsä. Ei mikään luksusasunto, mutta on kyllä tilavampi kuin minun dormi asunto. Illalla menimme sitten käymään syömässä Ikekuburossa, jossa söimme Lamyonia eli nuudeleita. Hän puhui paljon Lamyonista ja siitä kuinka hyvää se on. Pelkäsin sen oleva samanlaista kuin korealainen Lamyon, josta en pidä paljonkaan. Se on vain tulista eikä siinä ole muuta makua. Mutta tämä oli kuitenkin aivan toista maata. Maukasta keittoa, johon sai lisät vielä omia mausteita. Onhan täällä hieman kalliimpaa kuin Koreassa, mutta ei se mikään valtava kallis annos ollut. noin 7,5 euroa arvioisin. Keitto oli erittäin hyvää ja on tavallaan alkusoittoa sille mitä herkkuja täältä ehkä löytyykään. Japania kun kehutaan gastronomisesti kehittyneeksi maaksi ja sen kyllä ainakin tästä keitosta voi huomata. Korea on hieman köyhempi gastronomisesti, mutta se johtunee vain siitä, että maassa on ollut pitkään köyhyyttä ja kurjuutta. Lisäksi se oli diktatuuri ja melko suljettu maa aina vuoteen 1987. Muitakin syitä varmasti on kuten Japanin kolonisaatio jne. Tai sitten nämä ovat vain makueroja. Tai toisaalta ehkä syytä ei olekaan. Onhan englantikin pitkään ollut rikas maa, mutta ei se ole mikään gastronominen maa todellakaan.

Kiertelimme myös hieman Ikekuburoa ja aloin huomata Japanin eroavaisuuksia. Ihmiset pukeuvat, siis nuoriso varsinkin  hyvin erikoisesti. Lisäksi täällä on outoja pelihalleja ja kävimme myös jättimäisessä tavaratalossa, josta oli hienot maisemat Tokioon. Tänään menen siis käymään Tokyo Sky Treessa ja jännityksellä odotan mitä kaikkea tämä valtava kaupunki minulle tarjoaa. Pelkästään metrokarttaan vilkaisu saa miettimään miten valtava tämä onkaan. Toisaalta minulla oli myös omituinen olo tämän suhteen. Olin pitkään odottanut tulevani Tokioon ja haaveillut siitä ehkä aina siitä lähtien kun olin nähnyt elokuvan lost in Translation. Nyt kun olen täällä, ei se tunnukaan enää niin ihmeelliseltä. Olenko vain turtunut matkustamiseen vai onko sitten niin, että Korea on niin samanlainen kuin Japani. Tai toisaalta ehkäpä sekin on jo ihmeellistä, että olo ei olekaan niin ihmeellinen, vaikka olenkin Tokiossa.

 Mutta toisaalta yksi ero verrattuna Souliin tai Koreaan muutenkin on se, että täällä ei ole korkeita asuintaloja juurikaan kun taas Koreassa oli pelkästään sellaisia. Siinä mielessä Japanista tulee mieleen englanti.  Mutta kirjoitetaan lisää myöhemmin.